Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 10.9.2023
15. sunnuntai helluntaista, 2. vuosikerta
1. Kor. 9: 6-15
Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu:
– Hän jakelee, hän antaa köyhille,
hänen hyvyytensä kestää ikuisesti.
Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa. Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin. Näin he myös rukoilevat teidän puolestanne ja ikävöivät teitä sen ylenpalttisen armon vuoksi, jota Jumala on osoittanut teille. Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan!
Johdanto
Meidän ihmisten elämä on perimmiltään täysin riippuvaista. Sen pystyy näkemään tarkasti varsinkin elämän alkupäässä ja loppupäässä. Pieni vauva on täysin riippuvainen häntä hoitavista aikuisista, ja vastaavasti jos toimintakyky heikentyy vanhuksena merkittävästi, tulee vuorostaan riippuvaiseksi omista lapsistaan tai muista huolehtijoista.
Ihmisyyteen kuuluu riippuvuus muista, se, että joku lusikoi sosetta suusta sisään. Jos saa elää terveenä, vauva-ajan ja vanhuuden väliin sijoittuu aikuisuus, jolloin tulee kyllä itse kuokittua perunat omaan soseeseen ja veistettyä omat lusikat. Silloin meillä aikuisilla on se “minä itse”-vaihe, jolloin voi tulla uhottua, että: “En tarvitse Jumalaa”.
Mutta kuitenkin jokainen solummekin on Jumalalta tullutta lahjaa. Meistä kukaan ei tähän maailmaan tullessaan ole tuonut omasta takaa mukanaan edes yhden yhtä solua. Miten sinä voisit siis koskaan olla Jumalasta riippumaton ja itsenäinen?
Kun pikkulapsi sanoo, että “tämä on minun”, niin jokainen aikuinen siinä ympärillä tietää, että lapsi on aikuisten hyvyyden vuoksi saanut sen, mitä hän omistaa. Mutta kun me aikuiset sanomme, että “tämä on minun”, olemme sokeampia sille, mistä lähteestä se kaikki on peräisin.
Meillä syntisillä ihmisillä on siis vakava näköharha Jumalan ja itsemme suhteen, ja siitä seuraa monenlaista vääristymää, kuten ahneutta. Tavoitteleminen on ihan hyvä asia, mutta ahneus on puolestaan kuin musta aukko, jonka täyttämiseen mikään ei riitä.
Äsken luettua tekstialuetta edeltävässä jakeessa puhutaan alkukielellä ahneesta (2. Kor. 9:5), ja jatkamme tänään saarnasarjaa seitsemästä synnistä. Vuorossa on siis ahneus. Saarnasarjan aiemmat osat löydät helpoiten sivulta marttihaverinen.fi/saarnasarjoja
Katsomme tänään ahneutta vähän käänteisesti, 1) keräystä Jerusalemiin, 2) Herran siunausta antamisessa ja 3) antamista vastalääkkeenä ahneudelle.
1) Keräys Jerusalemiin
Apostolien tekojen luvussa 15 kerrotaan apostolien kokouksesta, joka järjestettiin Jerusalemissa mahdollisesti vuonna 48. Siinä kokouksessa käsiteltiin lähetystyötä ympärileikkaamattomien – pakanoiden – keskuudessa. Kun apostoli Paavali kertoo myöhemmin Galatalaiskirjeen toisessa luvussa tuosta kokouksesta, hän mainitsee kiinnostavan yksityiskohdan, että: “Heidän köyhiään [eli Jerusalemin seurakunnan köyhiä] meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin.” (Gal. 2:9-10)
Eli Paavali otti asiakseen kerätä varoja Jerusalemin seurakunnan köyhille. Tuo lahja vahvistaisi pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen ja Kristusta tunnustavien juutalaisten yhteyttä.
Pakanat olivat saaneet vastaanottaa pelastuksen lahjan, evankeliumin sanoman, joka oli lähtenyt liikkeelle juutalaisten parista Jerusalemista. Ja ottamalla nyt vuorostaan vastaan muualla kerätyn aineellisen lahjoituksen Jerusalemin alkuseurakunnassa ja myös muualla syntyisi kiitollisuutta, Paavalin mukaan ennen kaikkea Jumalaa kohtaan. (2. Kor. 9:11-15)
Tämän päivän saarnatekstikatkelma liittyy tuohon varainkeruuseen, ja se on osa laajempaa kokonaisuutta. Paavali kirjoittaa korinttilaisille siitä jopa parin luvun verran (2. Kor. 8-9), taitavasti kuin ruuneperi.
Kyse ei ollut mistään lyhyen aikavälin hankkeesta, sillä tätä Toista korinttilaiskirjettä kirjoitettaessa elettiin jo 50-luvun puoliväliä, ehkä jo vuotta 55.
Edesmenneen professori Jukka Thurénin mukaan silloin apostolien kokouksen aikoihin oli katoa ja nälänhätää (ks. Ap.t. 11:28) ja juutalaisten sapattivuosi 47/48. Niitä sapattivuosia piti Kolmannen Mooseksen kirjan mukaan israelilaisten pitää seitsemän vuoden välein, eikä silloin saanut kylvää peltoa tai korjata viljaa, joka kasvaa itsestään, eikä leikata viinitarhan köynnöksiä tai koota hoitamattomiin köynnöksiin kasvaneita rypäleitä. (3. Moos. 25:2-7)
Nyt tuosta nälänhädästä ja sapattivuodesta alkoi olla jo kulunut se seitsemän vuotta, eli oli uuden sapattivuoden aika, Jukka Thurénin mukaan 54/55. Paavali tähtäsi siihen, että hän olisi rahalahjan kanssa Jerusalemissa perillä helluntaina. (Ap.t. 20:16) Helluntai oli Mooseksen lain mukaan kevään viljankorjuun juhla ja yksi niistä kolmesta vuotuisesta juhlasta jolloin juutalaisten oli vaellettava Jerusalemiin. (2. Moos. 23:14-17, 3. Moos. 15:15-22) Silloin Herralle piti tuoda uhri uudesta sadosta.
Aika aurinkokellossa alkoi jo käydä vähiin, joten Paavalin piti vauhdittaa lahjan kokoamista. Nykyisen Kreikan pohjoisosissa, Makedonian alueen seurakunnissa keräys oli ollut tuottoisa. Vaikka Makedonian seurakuntia olivat vaikeudet koetelleet raskaasti, siellä “uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta”. (2. Kor. 8:2)
Niinpä Paavali maalailee etelämpänä asuville, rikkaan Korintin satamakaupungin kristityille, että olisi kyllä todella noloa, jos siellä Korintissa ei ole koottuna runsasta lahjaa siinä vaiheessa, kun Paavali saapuu sinne makedonialaisten matkakumppaniensa kanssa. (2. Kor. 9:2-5) Hän oli käskenyt korinttilaisia jo aiemmin laittamaan aina sapatin jälkeisenä päivänä eli sunnuntaisin syrjään rahaa sen mukaan kuin kullakin on varaa. (1. Kor. 16:2)
2) Herran siunaus antamisessa
Miksi meitä ihmisiä kehotetaan jakamaan omastamme? Miksi Jumala rakastaa iloista antajaa? (2. Kor. 9:7)
Ihminen sai lähtöpassit Eedenin puutarhasta, mutta asustaako Jumala jossain veroparatiisissa? Pitääkö meidän rahoittaa Jumalan bisnekset?
Vanhan liiton aikana kymmenesosa tuloista, maan sadosta, tuli tuoda Jumalan eteen. (5. Moos. 14:22-29)
Vanhassa testamentissa Malakian kirjassa Herra sanoo: “Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. – Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen.” (Mal. 3:10)
Herra käski siis koetella häntä sillä tavalla, pitääkö se paikkansa, että hän siunaa. Ehkä siksi, että juuri tässä asiassa monen meistä on vaikea luottaa Jumalaan.
Luotatko sinä Jumalaan tässä asiassa? Onko Jumalalle lahjoittaminen hukkaan heitettyä, vai onko siinä järkeä?
Jos tämän elämän jälkeen ei ole mitään, niin silloin se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa. Mutta jos kaikki ei ole tässä, on erikoista olla panostamatta Jumalan valtakuntaan.
Meidän suhteemme rahaan ja lahjoittamiseen paljastaa paljon meistä itsestämme.
Lahjoittamalla sitoudut käytännön tasolla siihen työhön, johon Jumala on myös sinut kutsunut. Kyse on siis panostamisesta, resursoimisesta, sijoittamisesta.
Paavali sanoo tämänkin päivän tekstissä: “Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää.” (2. Kor. 9:6)
Mihin sinä panostat elämässäsi, mihin sinä kylvät runsaasti varojasi? Missä kohtaa Jumalan käyttöön lahjoittaminen on sinun prioriteettilistallasi, onko se ihan ensimmäisenä vai siellä jossain viimeisten joukossa, jos sille sattuu jotain riittämään?
Jos kylvää niukasti, siitä tulee niukka sato. Jos kylvää runsaasti, saa kerran iloita siitä runsaasta sadosta, jonka Jumala on kasvattanut.
Jerusalemin lahja oli avustusta köyhille, eikä sitä ole helppoa suoranaisesti nähdä investointina, jonain suurena kehityshankkeena evankeliumin leviämiseksi. Mutta kuitenkin sen yhteydessä Paavali puhuu runsaasta niittämisestä, runsaasta sadosta.
Sinunkin lahjasi tuottaa Jumalan käytössä hyvää satoa siis jollain erikoisella ja salatulla tavalla.
Uudessa liitossa on tällainen linja, josta Paavali puhuu, että: “Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2. Kor. 9:7)
Jumala ei selvästikään halua, että irvistät hänelle antaessasi lahjaasi, että pidät häntä jonkinlaisena verenimijänä, joka vaanii sinun varojasi.
Mutta Jumala on se, joka pitää sinusta huolen, lappaa soseen suuhusi, vaikka antaisitkin runsaasti häneltä saamastasi takaisin hänen käyttöönsä. Jumala ei jättänyt Abrahamia tyhjän päälle, vaikka tämä antoi kymmenykset ennen kuin mitään Mooseksen lakia edes oli. (1. Moos. 14:17-20) Eikä Jumala jättänyt tyhjän päälle edes nälkäkuoleman partaalla ollutta Sarpatissa asuvaa leskeä, vaikka tämä antoi ensin pois jopa viimeisistään. (1. Kun. 17:7-16)
Jumala itse tuli tähän maailmaan tuomaan meille oman lahjansa, pelastuksen, antaakseen ensin meille sen mitä kipeimmin tarvitsemme, ei vain sapattivuoden vaan ikuisen sapattijuhlan taivaan valtakunnassa (Hepr. 4:9). Kristus on siunannut meitä sillä lahjallaan antamalla oman ruumiinsa ja verensä. Hän oli maahan pudonnut ja kuollut vehnänjyvä, joka tuotti runsaan sadon. (Joh. 12:24)
Kristus oli rikas mutta tuli köyhäksi meidän vuoksemme, jotta me rikastuisimme hänen köyhyydestään. (2. Kor. 8:9) Jeesuksen tähden myös kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.
3) Antaminen vastalääkkeenä ahneudelle
Meitä syntisiä ihmisiä vaivaavan ahneuden vastakohta ei ole köyhyys. Ahneita voivat nimittäin olla sekä köyhät että rikkaat. Ahneutta vastapäätä on anteliaisuus, jakaminen, se on vastalääke ahneudelle.
Ja juuri siitä Paavali puhuu tämän päivän tekstissä: “Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta.” (2. Kor. 9:11)
Jumala ei vaadi sinulta sellaista, mitä sinulla ei ole. (2. Kor. 8:12) Hänkö ottaisi enemmän kuin antaisi?
Jumala antaa myös sinulle “runsaasti kaikkia lahjoja”, että myös sinulla on aina kaikki mitä tarvitset ja – hän Paavali lisää erikoisesti – että voit tehdä runsaasti kaikkea hyvää. (2. Kor. 9:8) Vaikka hiki hatussa kuinka kovaa lapioisit, et kuitenkaan koskaan ehdi antamaan Jumalalle takaisin sitä hyvyyden määrää, jota hän sinulle koko ajan kippaa.
Paavali sanoo, että Jumala antaa meille siemenen ja hän moninkertaistaa sen, hän sallii meidän hyvyytemme sadon karttua. (2. Kor. 9:10) Jumala antaa myös sinulle siemenen, jolla voit tehdä runsaasti hyvää, osoittaa runsasta anteliaisuutta, ja sen kautta Jumala sallii sinun hyvyytesi sadon karttua. Ne teot eivät ole sinun pelastukseksi, mutta niiden kautta joku muu voi kuulla sanoman pelastajasta.
Olet saanut koko elämäsi ja ikuisen elämän lahjaksi häneltä. Hyvän jakamisesta eteenpäin seuraa kiitollisuutta, Paavalin sanoin siis ennen kaikkea Jumalaa kohtaan. (2. Kor. 9:11)
Mutta jo antaminen itsessään kumpuaa kiitollisuudesta, siitä kun huomaa, miten paljon on saanut Jumalalta, ja haluaa jakaa sitä eteenpäin. Vain niin voi olla iloinen antaja, että iloitsee siitä, että saa olla Jumalan siunauksen välikappaleena.
Jos siis haluat nähdä jonkin ihmeen elämässäsi, lahjoita runsaasti. Se ihme on siinä, että haluaa lahjoittaa – se on todellinen Jumalan ihme sinussa ja minussa.
Haluammeko me, Helsingin Luther-kirkko, olla sellainen messuyhteisö, joka saa ihmiset eri puolilla tätä kaupunkia tai maailmaa kiittämään Jumalaa?
Jotain uutta, kestävää ja ihmeellistä voi saavuttaa vain, kun suostuu jakamaan omastaan. Me voimme Jumalan armon varassa saada yhdessä jotain suurta aikaiseksi, jos me pistämme monin eri tavoin likoon ne lahjat, joita Jumala on meille suonut.
Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, hyvyydestäsi Kristuksessa. Kiitos että kaikki syntimme on annettu anteeksi, ja perimme ikuisen valtakunnan. Auta meitä käyttämään elämämme viisaasti, sinua ja lähimmäistä palvellen. Auta meitä näkemään ne tilanteet, ja tarttumaan rohkeasti toimeen, kun kutsut meitä auttamaan muita. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 