Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 11.2.2024
Laskiaissunnuntai, 3. vuosikerta
1. Kor. 13
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Johdanto
Paavali lausuu tuossa kuuluisassa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvussa 13 monia tärkeitä näkökulmia rakkaudesta. Hän sanoo myös: “Rakkaus ei kadehdi.” Rakkaus ja kateus eivät siis mahdu samaan sovituskoppiin.
Vähän yli vuosi sitten aloitimme saarnasarjan seitsemästä synnistä, ja tänään tulemme viimein maaliin, kun puhumme tuosta kateudesta. Saarnasarjan aiemmat osat löydät helpoiten sivulta marttihaverinen.fi/saarnasarjoja.
Siihen seitsemän synnin luetteloon on kateuden lisäksi perinteisesti listattu myös ylpeys, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Jotkut näistä voivat itsestä tuntua vähemmän tuhoisilta, mutta harva meistä varta vasten haluaisi olla kateellinen. En ainakaan ole kuullut kenenkään sanovan, että “isona minusta tulee kateellinen”. Mutta sitä me kaikki enemmän tai vähemmän saatamme olla.
Katsotaan tänään 1) kateuden rumuutta, 2) mitä kateus saa aikaan ja 3) mitä rakkaus saa aikaan.
1) Kateuden rumuus
Kateudessa ei ole mitään kadehdittavaa. Kukaan ei taida kadehtia toista siitä, että “onpa hän kateellinen, kunpa minäkin olisin yhtä kateellinen”.
Masokistisinkaan meistä ei taida nauttia kateudesta. Kateus sattuu kipeästi kuin pieni orava purisi varpaasta.
Mutta kateus voi iskeä täysin yllättäen, jopa kesken harmittoman jutustelun. Voit olla täysin tyytyväinen elämääsi, mutta kun kuulet jonkun ihmisen menestyneen ärsyttävän isolla tavalla tai näet hänen onnensa, pääsi päälle saattaa yhtäkkiä muodostua erikoisen paikallinen matalapaine.
Ja kun kasvoissa ja eleissä häivähtää kateus, se ei ole erityisen puoleensa vetävää. Ph-arvon laskiessa happamaksi naama vääntyy suorastaan irvistykseen.
Kaikkein helpoiten sen näkee pikkulasten meininkiä seuratessa, kun esimerkiksi jostain muovilelusta tulee riitaa. Ja kun hiekkalaatikkoa skaalataan isommaksi, aina valtioiden kokoiseksi, samat kateuden mekanismit näkyvät myös diktaattorien leikkikentällä. Kuka saa yksin olla kukkulan kuningas, kenen ominaisuudet ovat ylivertaisimmat, kenellä on suurimmat patsaat?
Kateus on kuitenkin sellainen synti, jonka me saatamme yrittää piilottaa muilta, naamioida sen joksikin muuksi. Sahaatko kateuden takia jonkun toisen oksaa puhumalla hänestä pahaa, kääntämällä muut häntä vastaan? Mutta sitten peität visusti sen, että se todellinen syy siihen on se, että olet kateellinen siitä, mitä hän osaa tai minkälainen hän on?
Oletko antautunut vääryyden palvelukseen? Paavali kirjoittaa tuossa rakkaudesta, että se “ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa”. (1. Kor. 13:6)
Kateus iskee kyntensä kiinni siihen, mitä itsellä ei ole. Ja samalla se vie ilon siitä, mitä sinulla on. Se mitä itsellä on, ei enää maistukaan miltään. Elämästä katoavat kauniit värisävyt, niin kuin katsoisi auringonlaskua mustavalko-tv:stä.
Mistä kaikesta sitä voikaan olla kateellinen? Mistä sinä olet kenellekin kateellinen? Mitä jollain toisella on sellaista, mitä sinä niin kovasti haluaisit itsellesi?
Yhdeksäs ja kymmenes käsky kuuluvat: “Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.” “Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.”
Joku voisi ajatella, että kateus on tärkeä moottori yhteiskunnassamme, ja pitää esimerkiksi talouden pyörät pyörimässä. En ole itse Etelä-Pohjanmaalta, mutta sellaista olen kuullut, että jos naapurin pihaan ilmestyy jotain hienoa, sellainen pitää hankkia itsellekin. Joskus varustelukierre voi mennä kuitenkin liian pitkälle, ja ilmeisesti sellainen johti lopulta jopa Neuvostoliiton romahtamiseen.
Kateus ja ylpeys ovat oikeastaan saman kolikon kääntöpuolia. Kateellinen ja ylpeä sivuuttavat Jumalan hyvyyden ja merkityksen. Kateellinen ei joko pidä Jumalaa hyvyyden lähteenä tai katsoo, että Jumala on tehnyt virheen antaessaan jollekin toiselle jotain mitä ei ole antanut itselle. Eli Jumala on syyllinen ja kitsas.
Ylpeä puolestaan ei näe tai tunnusta, että kaikki tässä elämässä on lähtöisin Jumalan kädestä, eli kaikki kiitos kuuluu yksin Jumalalle.
2) Mitä kateus saa aikaan?
Korintin seurakunta oli nuori seurakunta. Siellä oli ihmisiä, jotka olivat vastikään tulleet uskoon erilaisista taustoista.
Mutta tuossa kuuluisassa seurakunnassa oli myös hämmentävää ihmissuhdesoppaa. Paavali joutui varoittamaan heitä: “Kun teillä kerran on keskinäistä kateutta ja riitaa, silloinhan vanha luontonne vallitsee teitä ja te elätte niin kuin ihmiset elävät.” (1. Kor. 3:3)
Miten tulehtuneita ihmissuhteita on tässä meidän messuyhteisössämme? Saavatko keskinäinen kateus ja riita rehottaa täällä ihan vapaasti, meidän sydämissämme?
Jaakob kirjoitti kirjeessään, että katkera kateus ja riidanhalu, on “maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta”. (Jaak. 3:14-15) “[S]iellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa.” (Jaak. 3:16)
Kun Paavali listaa kirjeessään galatalaisille niitä asioita, mitä liha saa aikaan, hän mainitsee siinä myös kateuden. Ja hän sanoo: “Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.” (Gal. 5:21)
Kateus on siis kuolemanvakava asia, josta on tehtävä parannusta.
Raamattuun on tallennettu raadollisia kertomuksia siitä, kun kateus lähtee viemään ihmistä kuin pässiä narusta. Jo aivan alussa, kun ihmiskunta sai kenkää paratiisista, heti seuraavassa sukupolvessa tapahtui kammottava verityö, kun Kain surmasi veljensä Abelin.
Monia, monia sukupolvia myöhemmin puolestaan Joosefin veljet olivat niin kateellisia hänelle (1. Moos. 37:11), että ensin melkein jättivät hänet kuolemaan, mutta myivät sitten hänet orjaksi Egyptiin.
Kihisetkö siis kateudesta, kun Jumala näyttää lellivän jotakuta? Eikö Jumala yhtään välitä siitä, että sinun elämässäsi on käsijarru ruostunut kiinni, ja olet jäänyt junnaamaan lumikinokseen?
Miksi Jumala on antanut sinun elämääsi näitä vastoinkäymisiä, sairautta, yksinäisyyttä tai näköalattomuutta, kun jonkun muun elämässä kaikki tuntuu sujuvan silkkisesti eteenpäin?
Kun kateus tarrautuu lahkeeseen, se voi olla sitkeä pirulainen. Se sai Kaininkin katseen synkistymään. Jumala varoitti häntä, että: “Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.” (1. Moos. 4:7)
Sen sijaan, että Kain olisi kääntynyt Jumalan puoleen ja jättänyt umpisolmuun menneen tunteensa hänen käsiinsä, Kain käänsikin selkänsä Jumalalle. Kain ei vastannut Jumalalle mitään. Hän alkoi helliä vinksahtanutta ajatusta, että kateudesta pääsisi eroon, kun Abelista pääsisi eroon.
3) Mitä rakkaus saa aikaan?
Kun Jumala tuli tähän maailmaan, hän joutui kateellisten juonittelujen kohteeksi. Raamattu toteaa maaherra Pontius Pilatuksesta, että hän tiesi, että “Jeesus oli pelkästä kateudesta jätetty hänen käsiinsä”. (Matt. 27:18) Me syntiset ihmiset voimme olla kateellisia siis jopa Jumalalle, joka ei elvistele, mutta jonka kaikkivaltiutta meidän voi olla vaikea sietää.
Niin kuin Abel oli paimen, joka surmattiin, Jeesus oli hyvä paimen, joka surmattiin. Abel uhrasi lampaidensa esikoiskaritsoja ja Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa. (1. Moos. 4:4) Jeesus puolestaan itse oli se esikoinen, Jumalan Karitsa, jonka uhriin Jumala katsoo suopeasti, meidän hyväksemme.
Vaikka se Paavalin luettelema lista rakkaudesta kuulostaa aika vaativalta, ja “kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii” (1. Kor. 13:7), sellaisen rakkauden me näemme Kristuksessa. Jeesus oli se, joka kärsi kaiken, koska hän rakastaa juuri sinua. Jeesus on rakkaus, joka kärsi jopa sinun ja minun syntien rangaistuksen.
Kateus vaanii jotain toiselta tai toista pois kokonaan. Mutta rakkauden olemus on sellaista, että kutsuu rakkauden kohteen esiin, kutsuu kukoistamaan. Meidät ihmiset rakastava Jumala on luonut olemaan ja elämään hänen rakkautensa kohteena. Ja: “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)
Siksi Kristuksen veren tähden saat uskoa kaikki syntisi anteeksi.
Miten kateudesta pääsee eroon tai miten sitä voi hillitä?
Tämä Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luku 13, jossa Paavali puhuu rakkaudesta, ei varsinaisesti ole puhe hääparille, vaikka se vihkitoimituksissa usein luetaan. Se on jännästi sen keskellä, kun Paavali puhuu armolahjoista, joita Jumala on antanut meille palvellaksemme Jumalaa ja toinen toistamme.
Siellä Korintin seurakunnassa oli paljon armolahjoja, mutta Paavali sanoo, että: “Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi.” (1. Kor. 12:31) Ja alkaa puhua siis rakkaudesta. “Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.” (1. Kor. 13:1) Rakkaus auttaa näkemään myös toisen ihmisen Jumalan rakkaana luomuksena ja lunastamana.
Ja Paavali puhuu seurakunnasta Kristus-ruumiina. (1. Kor. 12:12-27) Meidät on annettu toinen toisellemme lahjaksi, ei ylpeilemään tai kadehtimaan, vaan olemaan Kristuksessa yksi ruumis, toinen toisiamme varten. Peukalon on hölmöä kadehtia korvaa, ja nenän tyhmää verrata itseään kyynärpäähän ja alkaa ylpeillä paremmin tuulta halkovalla ominaisuudellaan.
Jos kateus iskee seurakunnassa, katso toista siis saman Kristus-ruumiin jäsenenä.
Ja Vanhan testamentin psalmit ja Sananlaskut opettavat, että niitä jotka elävät ilman Jumalaa, ei kannata kadehtia. (Sananl. 23:17-18, 24:19-20) “Väärintekijät joutuvat tuhoon, mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan, saavat periä maan.” (Ps. 37:9)
Paavali opettaa, että kun “meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä”. (1. Tim. 6:7-8) Ja jos sinusta tuntuu siltä, että sinulta puuttuu jotain tässä elämässä, niin sinun taivaallinen Isäsi oikein kehottamalla kehottaa sinua pyytämään häneltä, ja hän on antava sinulle.
Rukoillaan. Rakas Jumala, kiitos että olet lahjoittanut meille Kristuksessa ikuisen elämän, jossa saamme elää ilman kipua ja murhetta, nälkää ja vilua. Auta meitä aina iloitsemaan siitä, mitä olemme sinulta lahjaksi saaneet, ja jakamaan sitä hyvää myös tarvitseville. Ja jos meiltä jotain puuttuu, niin kiitos, että sinä kuulet rukouksemme. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 