Kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi – Mark. 12:41-44

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 25.8.2024
14. sunnuntai helluntaista, 3. vuosikerta
Mark. 12: 41-44

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

Johdanto

Jeesus näki Jerusalemin temppelissä köyhän leskinaisen, joka lahjoitti kaksi pientä lanttia. Jeesus sanoi, että tuo nainen antoi “kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi”. (Mark. 12:44)

Eräät, jotka pohtivat asioita sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, katsovat, ettei Jeesus ylistänyt leskeä tämän antamasta lahjasta, vaan otti hänet esimerkiksi siitä, miten köyhiä sorretaan tai miten heitä huijataan rahoittamaan rikkaita.

Varmasti on niin, että Jeesuksen aikana juutalainen yhteiskunta ei ollut täydellinen, niin kuin ei meidänkään yhteiskuntamme ole.

Mutta oliko tuo köyhä nainen siis uhri, vai antoiko hän uhrin? Oliko se riistoa, että hän antoi pois viimeisensäkin? Oliko hänet manipuloitu toimimaan niin? Vai antoiko hän lahjansa Herralle, ilosta ja vapaaehtoisesti?

Katsotaan tänään 1) Jumalaan luottamista, 2) elämän antajaa ja 3) Jumalalle lahjoittamista.

1) Jumalaan luottaminen

“Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa.” (Mark. 12:41) Jumalaa siis selvästikin kiinnostaa se, mitä me ihmiset teemme rahalla, jonka hän on uskonut haltuumme. Käytämmekö sinä ja minä sitä vain omiin tarpeisiimme, vai jaammeko leipämme?

Ja kun sinä ja minä lahjoitamme, Jumala haluaa, että emme tee siitä suurta numeroa. Antamisen on tarkoitus olla sinun ja Jumalan välinen asia, eikä moraaliposeerausta muiden silmissä.

Jeesus opetti Vuorisaarnassaan: “Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne. Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee, jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 6:1-4)

Köyhä leskinainen ei tehnyt lahjoituksestaan somepostausta Instagramiin, mutta silti siitä tuli maailmanlaajuisesti tunnettu viraalihitti. Ohikiitävän somefiidiin sijasta se päätyi kestävämpään julkaisuun, Raamattuun.

Itse ajattelen Raamatun tekstin äärellä niin, että tuo nainen ei kuullut tai huomannut sitä, että Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja piti heille asiasta opetuskeskustelun. Tuo köyhä nainen ei varmastikaan pystynyt kuvittelemaan sellaista skenaariota, että joidenkin vuosien päästä tekonsa jälkeen hän päätyisi Raamattuun, anonyymiksi esikuvaksi hänen jälkeensä eläville sukupolville.

Laskelmoitko sinä lahjoituksissasi? Antaisitko enemmän tai peräti kaiken, mitä elääksesi tarvitset, jos huomaisit, että lahjoituksestasi tehdään tiedoksianto johonkin taivaalliseen julkaisuun?

Jumala, joka on kaikkivaltias ja on luonut kaiken tyhjästä sanallaan, ei sinänsä tarvitse lahjoituksiasi. Hän voi hyvin, vaikka emme antaisi hänelle viikkorahaa. Hän ei tarvitse paperia ja metallia tai ykkösiä ja nollia ollakseen olemassa. Hän on.

Se, miten sinä ja minä suhtaudumme rahaan ja Jumalalle lahjoittamiseen, on kuitenkin siinä mielessä hyvä indikaattori, että siinä tulee näkyviin, luotammeko me käytännössä enemmän luotuun vai Luojaan. Meistä jokainen käy jonkinlaista taistelua siitä, voiko Jumalan huolenpitoon todellakin luottaa. Uskallanko lahjoittaa Jumalan tahdon mukaisesti, vai pelkäänkö jääväni jotain vaille?

Kun tuo köyhä leskinainen teki lahjoituksensa, antoi “kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi”, miten hänelle kävi sen jälkeen? Oliko hänen elämänsä sitten sen pituinen se, siihenkö se päättyi? Loppuiko häneltä ruoka ja kuoliko hän nälkään?

Vai antoiko Jumala hänelle jokapäiväisen leivän?

Tämä köyhä lahjoittajanainen, jonka Jeesus näki temppelissä, ei varmastikaan ollut luopunut toivosta niin kuin köyhä leskinainen Sarpatin kaupungissa, joka eli yli 800 vuotta aiemmin. (1. Kun. 17:12) Tuo Sarpatin leski oli jo menettänyt toivonsa, mutta hän kuitenkin vielä jakoi leipänsä Jumalan lähettämälle profeetta-Elialle, ja Jumala piti hänestä ihmeellisesti huolta. Vaikka silloin oli ankara nälänhätä “[j]auhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla”. (1. Kun. 17:16)

Oletettavasti myös tämä Jerusalemin temppelissä kohdattu leskinainen tiesi tuon Vanhan testamentin merkillisen kertomuksen Sarpatin leskestä ja luotti siihen, että kyllä Jumala pystyy pitämään siis hänestäkin huolta.

Miten Jumalan siunaus mahdollisesti näkyi hänen elämässään?

Menestysteologian mukaan olisi loogista ajatella, että lesken elämä muuttui tuollaisen lahjoituksen jälkeen ulkonaisesti bling blingiksi. Mutta Raamattu ei kerro, että leski olisi marssinut kioskille tarkistuttamaan aiemmin hommaamansa Välimeri-jackpot-kupongin, ja huomannut sitten voittaneensa siinä lotossa muhkean jättipotin. Eikä sellaistakaan mainita, että hän olisi oikaissut pellon poikki kotiinsa ja kompastunut maahan piilotettuun kulta-aarteeseen.

Köyhä leski taisi tämänkin jälkeen pysyä köyhänä, mutta ei Jumala varmastikaan antanut hänen kuolla nälkään. Jumala piti hänestä huolta ja antoi hänellekin jokapäiväisen leivän.

Luotatko sinä tai luotanko minä Jumalaan niin kuin nuo köyhät leskinaiset?

Raamatun alkupuolella kerrotaan, kuinka ihmiskunta halusi rakentaa Babylonissa tornin syrjäyttääkseen Jumalan. Edelleen me kyhäämme erilaisia torneja, kolikkopinoja ja varallisuusvuoria, konkreettisia ja virtuaalisia, voidaksemme kokea, että olemme Jumalasta riippumattomia, ja että tulemme toimeen ilman häntä.

Ahkera työnteko, vaurastuminen ja suuri omaisuus ovat sinänsä hyviä asioita, ja on viisasta suunnitella omaa taloutta. Mutta suurta omaisuutta vaaliessa on vaarana tehdä Jumalasta niin pieni, ettei hänen puoleensa tarvitse kääntyä.

Uskonpuhdistaja Martti Luther tuumasi, että epäusko tahtoo nähdä riittävästi rahaa ja varastot täynnä, jotta Jumalaa ei tarvita eikä hänestä tarvitse välittää. (Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille 19.4.)

2) Elämän antaja

Jos nyt olet ensimmäistä kertaa tai pitkästä aikaa kirkossa, niin tällainen puhe rahasta voi tuntua tosi omituiselta. Mutta tuon raamatunkertomuksen hienous on ennen kaikkea siinä, että tuo köyhä leskinainen on esikuva Jeesuksesta.

Yleensä Jeesuksen ennakkokuvat löytyvät Vanhasta testamentista, eli esimerkiksi että jokin henkilö on toiminut sen suuntaisesti, mitä Jeesus sitten teki täydellisesti omassa elämässään. Tämä Jerusalemin temppelin köyhä leski on erikoisesti Jeesuksen esikuva, vaikka elikin samaan aikaan Jeesuksen kanssa ja Jeesus näki hänet.

Köyhä leski antoi Jumalan käsiin “kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi”. (Mark. 12:44) Hän antoi koko elämänsä. Sen enempää ei voi antaa.

Taivaallinen Isä luopui omastaan, kaikkein rakkaimmastaan, ainoasta Pojastaan, meidän hyväksemme.

Jeesus, Jumalan Poika, oli kuollessaan köyhä, häneltä vietiin vaatteetkin päältä. Hän antoi ristillä koko elämänsä pelastaakseen meidät, jotta me saamme syntimme anteeksi ja meillä on ikuinen elämä. Siksi Jeesuksen veren tähden saat tänäänkin uskoa kaikki syntisi anteeksi, myös ahneutesi ja sen, että et ole luottanut Jumalaan.

3) Jumalalle lahjoittaminen

Kun Jumala siis on antanut meille kaiken, syntimme anteeksi, ikuisen elämän ja tässä ajassa jokapäiväisen leivän, hän kutsuu itsensä tavoin meitäkin antamaan.

Mihin tarkoitukseen tuo leski lahjoitti rahansa? Lahjoittiko tuo köyhä leski viimeiset rahansa köyhille, diakoniatyöhön? Se tuntuisi ehkä vähän jännältä, mutta ei se toki ole mahdoton ajatus.

Yksi vaihtoehto on, että lesken lahjoitus meni temppelin korjauskustannuksiin tai temppelin toimintaan. Sekin pistää miettimään.

Jeesus piti sitä lesken lahjoitusta esimerkillisenä, vaikka ainoana paikalla olijoista juuri Jeesus tiesi tasan tarkkaan ja parhaiten sen, että kohta tuohon temppeliin ei jäisi kiveä kiven päälle. (Mark. 13:2) Siis että kohta se temppeli tuhottaisiin.

Me myöhemmin elävät ja eläneet tiedämme historiasta, että roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin noin 40 vuoden kuluttua siitä, kun Jeesus kuoli ja nousi kuolleista. Mutta siltikään Jeesus ei juossut köyhän leskinaisen luokse ja sanonut, että: “Älä nyt, hyvä nainen, ainakaan tähän kohteeseen lahjoita!”

Jumalan suhtautuminen rahatalouteen on selvästikin toisenlainen kuin lähtökohtaisesti meillä. Se mitä me pidämme järkevänä, voi olla kovin erilaista kuin miten Jumala asiat näkee.

Ennen kaikkea Jumala katsoo meidän uskollisuuttamme ja luotamustamme häneen. Ja niitä nähdessään Jeesus kokosi opetuslapsensa välittömästi kehityskeskusteluun.

Köyhä leskinainen ei ajatellut niin, että kyllä Jumala hoitaa asiat ilman häntäkin, että hänen ei tarvitse olla siinä mukana. Mihin Jumala niitä lahjoitettuja varoja käyttikään, tuo köyhä leskinainen halusi olla täysillä siinä mukana. “Mitä tahansa, Jumala, teetkään, count me in – mä olen messissä!”

Kristillisessä seurakunnassa ja järjestössä lahjoitettuja varoja tulee käyttää aina vastuullisesti ja luottamuksen arvoisesti. Apostoli Paavali opetti toisessa kirjeessään korinttilaisille ja omalla esimerkillään, että luotettavuus ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä siinä, miten lahjoitettuja varoja käsitellään ja käytetään. (2. Kor. 8:19-21)

Sinä puolestasi, Jumalan lapseksi kastettuna, ikuisen taivaan valtakunnan perillisenä, määrittelet tässä elämässä, miten sinä käsittelet ja käytät niitä varoja, joita Jumala on sinulle uskonut. Siihen saat ja kannattaa pyytää Jumalalta rohkeutta ja viisautta.

Vanhassa liitossa oli kymmenyskäytäntö, eli että Herran käyttöön lahjoitettiin kymmenen prosenttia omista tuloista.

Nyt on Jeesuksesta alkanut uusi liitto, ja siihen sisältyvästä lahjoittamisesta apostoli Paavali opettaa: “Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.” (2. Kor. 9:6-8)

Lahjoittaa voi siis vaikka sen kymmenen prosenttia, tai vähemmän tai enemmän.

Kun Apostoli Paavali kirjoittaa Korintin seurakuntalaisten kokoamasta taloudellisesta avustuksesta, hän sanoo että “joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää”. (2. Kor. 9:6)

Jos sinulla olisi käytössäsi kokonainen viljapelto, niin menisitkö sinne pellolle kylvämisen aikana vain yhden siemenen kanssa? Että kun sinulla on edessäsi hillittömän iso pelto, niin tunkisit sen multaan sormellasi vain yhden siemenen ja that’s it?

Eikö kannata odottaa sitä sadonkorjuun päivää, tämän maailmanajan viimeistä päivää, jolloin nähdään, mitä kaikkea Jumala on antanut myös sinun kauttasi kasvaa?

Jeesus antoi koko elämänsä, oman ruumiinsa temppeliksi, jota ei koskaan hajoteta. Lähde mukaan sen maailmanlaajuisen temppelin rakentamiseen niillä varoilla, joita Jumala on sinulle suonut!

Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, että sinulta olemme saaneet kaiken. Kiitos, että annoit meille Jeesuksen, syntiemme sovittajan, ja hänen veressään pestyinä pääsemme ikuiseen elämään luonasi taivaassa. Anna meidän elää joka päivä sinuun luottaen, ja jakaa sitä hyvää, jota olemme sinulta saaneet. Anna sen kaiken kasvaa hyvää satoa valtakuntaasi. Jeesuksen nimessä aamen.