Taistele tai pakene – Mark. 2:23-28

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 22.9.2024
18. sunnuntai helluntaista, 3. vuosikerta
Mark. 2: 23-28

Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa alkoivat kulkiessaan katkoa tähkäpäitä. Silloin fariseukset sanoivat hänelle: ”Katso nyt! Miksi opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?” Mutta Jeesus vastasi heille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen miestensä tuli nälkä eikä heillä ollut ruokaa? Hän meni, Abjatarin ollessa ylipappina, Jumalan huoneeseen ja otti uhrileivät, söi ja antoi miehilleenkin, vaikka niiden syöminen on sallittua ainoastaan papeille.” Ja Jeesus sanoi heille: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra.”

Johdanto

Koronapandemia toi mukanaaan etäkokoukset, ja moni alkoi väsyä niihin. Yksi tutkimus nosti videopalavereista esille sen puolen, että isot näytöt aktivoivat sympaattisesta hermostosta sen osan, joka liittyy taistele tai pakene -reaktioon. (HS.fi 7.6.2020) Palaveriin osallistuvien kasvot tulevat epämukavan lähelle ja katse voi tuntua tuijottavalta, häiritsevältä ja uhkaavalta.

Taistele tai pakene -reaktio liittyy uhkaavaksi tai vaaralliseksi koettuun tilanteeseen. Elimistö siirtyy siihen tilaan salamannopeasti, ja se valmistaa taistelemaan tai pakenemaan äkkinäisissä vaarallisissa tilanteissa.

Jos etäpalavereissa on sellaisessa moodissa, niin onhan se kovin stressaavaa.

Miltäköhän Jeesuksen katse näyttäisi, jos hän osallistuisi Teams-kokoukseen? Sumentaisiko hän taustakuvansa?

Jeesus ei etäillyt, vaan piti ennemminkin kävelypalavereita opettaen samalla. Tämän päivän tekstissä Jeesus kulki opetuslapsineen viljapellon laitaa.

Olikohan Jeesuksella stressitasot korkealla, kun hän tiesi, että häntä tarkkaillaan jatkuvasti? Vai oliko hän aina ihan lunkisti?

Fariseukset, uskonnollisesti tarkat heebot, pitivät Jeesuksen meininkiä tarkasti silmällä ja he kiinnittivät huomiota siihen, että Jeesuksen opetuslapset katkoivat viljapellon laidalla tähkäpäitä.

Se tähkäpäiden kerääminen käsin oli sinänsä sallittua (5. Moos. 23:26), mutta kun opetuslapset tekivät sen sapattina, fariseusten varoitussummerit alkoivat huutaa ja punainen valo vilkkua, ja fariseukset siirtyivät taistelumoodiin. Sapatti, juutalaisten lepopäivä, on meidän viikkokalenterissamme perjantai-illan auringonlaskusta lauantai-illan auringonlaskuun.

Katsotaan tänään 1) erityisen pyhiä eväitä, 2) Daavidia ja Jeesusta ja 3) turvallista lepopaikkaa.

1) Erityisen pyhät eväät

Jeesus alkoi puhua fariseuksille tuhat vuotta aiemmin eläneestä Daavidista, joka joutui selviytymään vuosikausien ajan eräänlaisessa taistele tai pakene -tilanteessa.

Israelin ensimmäinen kuningas Saul oli toiminut Jumalan edessä väärin, ja Jumala oli siksi hylännyt hänet. Profeetta Samuel oli Herran käskystä voidellut julkisuudelta salassa uudeksi kuninkaaksi nuoren Daavidin. (1. Sam. 16:1,12-13)

Saul oli pahan hengen ahdistama ja jopa sen vallassa (1. Sam. 15:26, 16:14-23, 18:10, 19:9), ja hän halusi tappaa Daavidin. Daavid puolestaan ei halunnut kohottaa kättään kuningasta, Herran voideltua vastaan, joten vastaan taistelemisen sijasta hän joutui jatkuvasti pakenemaan Saulia ja hänen joukkojaan.

Siinä kertomuksessa, johon Jeesus viittasi, Daavid tuli Nobiin, joka oli aivan Jerusalemin kulmilla. Jerusalem, Jebus, ei vielä siinä vaiheessa ollut Israelin pääkaupunki – Daavid valloittaisi sen israelilaisille vasta myöhemmin. Niinpä Jerusalemin temppeliäkään ei vielä ollut.

Daavid ei ollut liikenteessä yksin, vaan hänellä oli muitakin mukanaan. Daavidilla ja niillä muilla oli nälkä, mutta se mihin he saapuivat, ei ollut mikään ABC-aseman noutopöytä.

Ensimmäinen Samuelin kirja kertoo, että tuo Nob oli pappien kaupunki. (1. Sam. 22:19) Koska siellä Nobissa oli uhrileipiä, joita Mooseksen laki määräsi pitämään esillä pyhäkössä (3. Moos. 25:1-9), niin kuningas Saulin aikana siellä lienee siis ollut israelilaisten pyhäkkö. Ja Jeesus mainitsee erityisesti, että Daavid meni “Jumalan huoneeseen”. (Mark. 2:26)

Mitä ne uhrileivät sitten olivat? Laissa, jonka Jumala antoi Israelille Mooseksen kautta, käskettiin valmistamaan toistuvasti kaksitoista uhrileipää. Ne 12 uhrileipää asetettiin joka sapatti Herran eteen erityiselle uhrileipäpöydälle, joka oli valmistettu akasiapuusta ja päällystetty puhtaalla kullalla. (2. Moos. 25:23, 3. Moos. 24:6,8, 1. Sam. 21:7)

Uudet leivät leivottiin siis aina sapatiksi. Pappien tehtävänä oli syödä aiemmat uhrileivät, ne kuuluivat heille. Jeesus totesi, että “niiden syöminen on sallittua ainoastaan papeille”. (Mark. 2:26)

Mooseksen laki sanoo, että: “Heidän on syötävä ne pyhässä paikassa, sillä ne ovat erityisen pyhiä. Ne on säädetty heidän ikuiseksi osuudekseen Herralle omistetuista tuliuhreista.” (3. Moos. 24:9)

Koska itse Jumala oli määrännyt niin, se ei ollut mikään samantekevä asia. Mooseksen laissa sanotaan, että se on “liittoon kuuluva ikuinen velvollisuus, joka israelilaisten on täytettävä”. (3. Moos. 24:8)

Se, että Daavid miehineen söi noita papeille kuuluvia leipiä, on siis erikoinen tapaus.

2) Daavid ja Jeesus

Tuntuuko sinusta siltä, että monet ihmiset tarkkailevat, mitä väärää mahdollisesti teet seuraavaksi? Että odottavatko he, että mokaat, tai että kuitenkin teet kaiken väärin? Tapahtuuko niin koulussa, opiskeluympärissäsi, työpaikallasi, kotonasi, vai seurakunnassa?

Tai onko toisten virheiden ja elämän käänteiden tarkkailu ja spekulointi sinun lempipuuhaasi, seurakunnassa tai jossain muualla? Toisten synneistä on aina helpompi tehdä parannusta kuin omista, vaikka omasta silmästä sojottaa hirsi. (Matt. 7:3)

Daavidillakin oli Nobissa tarkkailija. Siellä sattui olemaan kuningas Saulin paimenten päällysmies, Doeg Edomilainen. Ja hän meni sitten kertomaan Saulille, että oli nähnyt Daavidin ja että Daavid oli saanut Nobissa evästä ja filistealaisen Goljatin miekan, joka oli päätynyt sinne säilytykseen.

Synkkiin varjoihin vajonnut Saul käski Doegia tappamaan Nobin papit, ja hän tappoi heitä 85. (1. Sam. 22:18) Sen lisäksi Saul järjesti verilöylyn, jossa kuolivat Nobin lapset – jopa imeväiset – aikuiset ja eläimet. (1. Sam. 22:19)

Niin kuin Doeg Edomilainen seurasi Daavidin, betlehemiläisen paimenen liikkeitä ja pisti ihmisten veren virtaamaan Nobissa, yhtä lailla eräs myöhempi edomilainen, idumealainen Herodes Suuri, tapatti Daavidin Pojan, Hyvän Paimenen synnyinkaupungissa Betlehemissä kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset. (Matt. 2:16)

Me ehkä mietimme tämän päivän tekstin pohjalta, että mitä lepopäivänä nyt sitten saa tai ei saa tehdä.

Mutta kun Jeesus puhuu fariseuksille tuosta Daavidin järisyttävästä teosta Nobissa, uhrileipien syömisestä, Jeesus antaa viestin, että hän, Jeesus, Daavidin Poika, Daavidin kuningassuvun jälkeläinen, on se, joka toimii niin kuin Daavid.

Kuninkaaksi voideltu Daavid toimi Nobissa kuin pappi. Kuningas ja pappi. Sellainen on Jeesus, Daavidin Poika, kuningas ja pappi. Hän on kuninkaiden Kuningas ja meidän ylipappimme.

Jeesus on se kuningas ja pappi, jossa toteutuvat Daavidin saamat lupaukset ikuisesta valtakunnasta ja temppelistä. (1. Aik. 17:11-14) Daavidin kuninkuus oli aluksi kätkettyä ja hänen valtakuntansa vasta idullaan, kun hän joutui pakenemaan niitä, jotka eivät sietäneet häntä. Samoin Jeesus toi tähän maailmaan valtakuntansa, joka alkoi vasta murtautua esiin. Ja se valtakunta olisi pappisvaltakunta.

Vanhassa liitossa uhrileivät oli säädetty Israelin pappien ikuiseksi osuudeksi. Uudessa liitossa Jeesuksen valtakuntaan kuuluvilla on ikuinen osuus Kristuksesta, elämän leivästä.

Jeesus teki tuon uuden liiton omassa veressään. Hän ei taistellut ristiinnaulitsijoitaan vastaan, mutta hän ei myöskään paennut kuolemanrangaistustaan. Hän antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme. Hän taisteli puolestamme syntiä, kuolemaa ja Paholaista vastaan niin, että Kristuksessa me pääsimme pakoon niiden vallasta. Hänen veressään on meillä syntiemme anteeksianto, pelastus helvetin kauhusta.

Apostoli Pietari puhuttelee kirjeessään Jeesuksen omia pyhäksi papistoksi ja kuninkaalliseksi papistoksi. (1. Piet. 2:5,9) Kun sinut on liitetty kasteessa Kristukseen, silloin sinusta on tullut hänen pappinsa, ja sinut on “määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan”.

Kristuksen kuninkaalliseen papistoon kuuluvana sinä olet siis sitä joukkoa, joka saa kokoontua kerran viikossa pyhään paikkaan syömään yhdessä jotain erityisen pyhää. Ehtoollisessa me syömme Kristuksen ruumiin ja veren syntiemme anteeksisaamiseksi, kiitokseksi, yhteydeksi ja muistaaksemme Herramme ihmeellistä pelastustyötä.

Kristuksen ruumis on se temppeli, jossa tällainen syntinen ihminen saa kohdata pyhän Jumalan. Kristus on se pyhäkkö, jonne me pääsemme lepäämään niin kuin Nobin pyhäkkö tarjosi erikoisesti Daavidille ja hänen miehilleen ravinnon ja aseistuksen, Goljatin miekan. Samoin Kristus varustaa meidät taisteluvarustuksellaan, jotta voimme pitää puoliamme Paholaisen juonia vastaan. (Ef. 6:11)

Pyhitä sinä siis lepopäiväsi suuntaamalla viljapellon laitaan, sinne, missä Jeesuksen kuninkaallinen papisto kokoontuu yhdessä nauttimaan elämän leipää. Jeesus sanoi, että hän, Ihmisen Poika, on myös sapatin herra. (Mark. 2:28) Anna Jeesuksen olla sinun lepopäiväsi Herra.

Kristus on parasta, mitä sinulla voi lepopäivänäsi olla. Hänet on annettu sinua varten.

3) Turvallinen lepopaikka

Somessa on sellaisia hassuja “Never Let Them Know Your Next Move” eli “älä anna muiden arvata seuraavaa liikettäsi”-videoita, jossa ihmisen seuraava liike on siis aina jotain aivan odottamatonta.

Daavidkin toimi todella ennalta-arvaamattomasti. Hän lähti Nobista viholliskansan filistealaisten kaupunkiin Gatiin, jonka kansallissankarin Goljatin Daavid oli surmannut. Hän etsi turvaa sieltä vihollisen maaperältä, mutta tekemänsä riskianalyysin jälkeen hän päätyi esittämään hullua. (1. Sam. 21:11-16)

Kristus on täydellinen, mutta me vajavaiset ihmiset emme ole. Niinpä seurakunnatkaan ja messuyhteisöt eivät ole täydellisiä.

Silti on tärkeää, että seurakunta saisi olla myös sinulle turvapaikka. Että seurakunta olisi sellainen turvapaikka, jossa sinun ei tarvitse esittää hullua kuten Daavid teki Gatin kaupungissa, tai esittää mitään muutakaan. “Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan”, niin kuin Exit-yhtye laulaa, ja niinpä seurakunnat ovat parhaimmillaan juuri siitä mainioita, että niihin saa tulla meitä monenlaisia hiihtäjiä laidasta laitaan.

Jumalan sanasta on tärkeä pitää kiinni ja valvoa omaa vaellusta. Ja Jeesus antoi ohjeet myös niihin tilanteisiin, miten toimia, jos joku toinen varta vasten tekee syntiä. (Matt. 18:15-18)

Mutta on tärkeää, ettei seurakunnassa vallitse taistele tai pakene -stressitila. Kyräilemisen sijasta siis ennemmin tukekaamme ja rohkaiskaamme toisiamme.

Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, että Kristus tuli tähän maailmaan leiväksi meille nälkäisille. Kiitos, että Kristuksen veressä on meidän syntiemme anteeksianto. Kiitos ehtoollisen lahjasta. Auta meitä kohtaamaan toiset ihmiset sinun rakkaudessasi. Jeesuksen nimessä aamen.