Martti Haverisen saarna Karkussa konfirmaatiomessussa 3.8.2025
Kirkastussunnuntai, 1. vuosikerta
Matt. 17: 1-8
Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”
Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.
Johdanto
“Oikotie uuteen kotiin vie.” “Ei kun tiä, oikotiä.”
Tämä mainoslause esiintyi muutamia kertoja riparimme iltaohjelmissa, isosten esittämissä jatkosketseissä. Ehkä olet nähnyt telkkarista tuon mainoksen, jossa legendaarinen vuoden -95 lätkän maailmanmestarijoukkueen kapteeni tulee korjaamaan mainossloganin sellaiseen muotoon, että tamperelaisetkin voivat sen ymmärtää.
Riparilaiset, nyt on ehkä viimeinen hetki varmistaa, ettei jää epäselväksi, että olemme riparilla pari viikkoa opetelleet kylläkin sitä, että uuteen kotiimme, joka meitä odottaa taivaan ihanuudessa, ei mene mitään oikotiätä. Sinne on vain yksi tie, Jeesus Kristus. “Muuta tietä ei ole taivaaseen” me lauloimme ristikulkueessa tämän konfirmaatiomessun alussa. (Siionin kannel 452) “Polut toiset vie harhaan, kuolemaan, ne on ansoja Kiusaajan.”
Katsotaan tänään 1) ihmeellistä vuorikokemusta, 2) eteenpäin lähtemistä, ja sitä että 3) teidät lähetetään kutsumaan muitakin taivaaseen vievälle tielle.
1) Ihmeellinen vuorikokemus
Tämän päivän evankeliumitekstissä olemme Jeesuksen julkisen toiminnan käännekohdassa. Jeesus ja hänen opetuslapsensa ovat olleet pohjoisessa Filippoksen Kesarean alueella ja Jeesus on puhunut ensi kerran lähestyvästä kuolemastaan. (Matt. 16:13,21) Sieltä he alkoivat suunnata kohti etelää ja lopulta Jerusalemiin.
Jeesus vei kolme opetuslastaan korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Mukaan pääsivät Pietari, Jaakob ja Johannes. (Matt. 17:1) Siellä vuorella Jeesuksen luokse ilmestyivät monia, monia vuosisatoja aiemmin eläneet Mooses ja Elia.
Maailmassa on monenlaisia huippukokouksia, mutta tämä vuorella järjestetty kokous lienee yksi kaikkien aikojen merkillisimmistä. Myös evankelista Luukas kertoo omassa kirjassaan tästä samasta tapahtumasta, ja hän mainitsee, mitä tämän huippukokouksen agendana oli: He “puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa”. (Luuk. 9:31)
Omana aikanaan, vaikeina aikoina, sekä Mooses että Elia olivat itsekin saaneet vaikean tehtävän. Moosesta se hirvitti, Elia puolestaan turhautui ja väsähti kuolemanväsyneeksi. (2. Moos. 3:11, 1. Kun. 19:4)
He kumpikin saivat myös kokea vuori-ihmeen. Molemmille Herra ilmestyi vuorella, jonka nimi on Horeb – Moosekselle palavassa pensaassa, Elialle hiljaisessa huminassa. (2. Moos. 3:1-5, 1. Kun. 19:8-13) He molemmat epäilivät Horebilla kutsumustaan, mutta Jumalalla on ihmiskunnan mittainen kokemus siitä, miten meitä ihmisiä kannattaa kohdata. Mutta Jumala antoi heille molemmille rohkeutta ja voimaa.
Viikko sitten tiistaina moni meistä saattoi olla suorastaan kauhusta kankeana. Varmaankin jokaista meitä jännitti riparimme ensimmäisenä päivänä enemmän tai vähemmän, että minkälainen leiri tästä tulee. Moni teistä tuli riparille niin, ettei entuudestaan tuntenut ketään muuta.
Me vetäjät ja isoset kohtasimme teidät riparilaiset ensimmäistä kertaa niinkin upeassa miljöössä kuin Karkun evankelisen opiston parkkipaikalla.
Sait kyllä riparille heti lentävän lähdön, koska käteesi lykättiin ensimmäiseksi frisbee.
Miettikää! Niistä hetkistä on vain vähän alle kaksi viikkoa! Katselimme silloin toisiamme ja pohdimme mielessämme, että “minkähänlainen tyyppi toi on”.
Jeesuksen opetuslapset olivat olleet hänen seurassaan jo paljon pidempään kuin kaksi viikkoa. Ehkä hekin olivat aluksi opetelleet toistensa nimiä heittelemällä keskenään frisbeetä. Ja kun Jeesus piti opetustensa osalta välitunnin, ehkä hekin leikkivät heti tuulimylly-rinkiä.
Mutta vaikka aikaa oli kulunut ja he olivat yhdessä kiertäneet ja kolunneet jo monia seutuja, kaupunkeja ja kyliä, kaiken sen toisiinsa tutustumisen jälkeenkin he päätyivät vielä tilanteeseen, jossa he yllättyivät, että kenen kanssa he oikeastaan ovatkaan tekemisissä. Jeesus pääsi jälleen yllättämään.
Sillä vuorella nuo kolme opetuslasta – Pietari, Jaakob ja Johannes – näkivät, kuinka Jeesuksen ulkomuoto muuttui. “Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.” (Matt. 17:2)
Nuo opetuslapset saivat ihmeellisesti nähdä Jeesuksen jumalallisen suuruuden. (2. Piet. 1:16) Ja Jeesuksen kirkastumisen vuorella taivaasta kuului taivaallisen Isämme ääni: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” (Matt. 17:5)
Riparilla teidän kasvonne kirkastuivat yleensä silloin, kun sanoi, että “nyt alkaa välitunti”.
Mutta ehkä sinun kasvosi kirkastuivat myös silloin, jos sait jossain tilanteessa, vaikkapa isosten hartauksissa, lauluja laulamalla tai raamisryhmässäsi, kokea sanan kautta aavistuksen Kristuksen jumalallisesta suuruudesta, sinun syntiesi sovittajasta.
Jumalan ääretön rakkaus sinua ja meitä kaikkia kohtaan loistaa kirkkaimmin Kristuksen ristissä, siinä, mitä hän on tehnyt meidän puolestamme pelastaakseen meidät ikuisesta kadotuksesta.
2) Eteenpäin lähteminen
Tuolla vuorella, tuossa erikoisessa tilanteessa Pietarin päässä liikkui varmasti monenlaisia ajatuksia, mutta ääneen hän lausui tämän ehdotuksen: “Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” (Matt. 17:4)
Pietari sai ideansa ehkä lehtimajajuhlasta, mutta ilmeisesti hänellä ei ainakaan ollut mikään kiire lähteä pois siltä vuorelta. Hän kun sanoi: “Herra, on hyvä, että me olemme täällä.” Mutta se hetki päättyi nopeasti ja pois oli lähdettävä.
Oliko sinun hyvä olla riparilla, kuulemassa ja lukemassa Raamatusta, mitä kaikkea Jeesus opetti ja teki?
Meidän riparillamme oli käytössä kolme kodikasta majaa: ykkössolu tytöille, kakkossolu isosile ja kolmossolu pojille.
Vaikka monet meistä tapasivat toisensa ensimmäisen kerran siis niinkin vähän aikaa sitten kuin viime viikolla, niin kuitenkin eilen, leirin viimeisenä iltana, näkyi pitkiä halauksia ja monia kyyneleitä, kun nämä näin nopeasti rakkaiksi tulleet riparikaverit ja isoset ja Karkun opiston joutuu jo jättämään taakseen.
Itsekin jään kaipaamaan teitä, ja niitä monia mainioita yksityiskohtia, joita jo nyt muistelen lämmöllä. Kuten vaikkapa sitä, kuinka Karkun opiston päärakennuksessa tiesi, missä kaikki ovat, kunhan vain löysi käytävältä jonkin huoneen edestä erilaisista sandaaleista ja muista läpsyttimistä koostuvan kaoottisen röykkiön, johon voisi hukkua jopa faraon suuri sotajoukko.
Tänään katsoin haikein mielin opiston alakerran tyhjää käytävää. Siellä ei ollut enää teidän sandaaleitanne, eikä niitä hellesäällä mukavia Aatoksen pitkävartisia mustia Kontio-kumisaappaita.
Karkun opiston aluetta ei mitenkään voi kyllä vuoreksi kutsua, mutta jonkinlaisella vuorella Jeesuksen kanssa mekin saimme yhdessä olla. “Herra, on hyvä, että me olemme täällä.”
Jeesuksen tie lähti kulkemaan kohti Jerusalemia, kohti kärsimystä ja kuolemaa.
Ehkä sinulle tämä ripari sai olla jonkinlainen kääntöpiste sinun matkallasi kohti taivaallista Jerusalemia.
Ja sinne, ikuiseen iloon, sinun, Kristuksen veressä kalliisti lunastettuna, totta totisesti kannattaa suunnata. Edes Karkun opiston solurakennukset eivät vedä vertoja sille ihanuudelle, jonka Jeesus on mennyt meille valmistamaan.
Eikä siellä perillä oletettavasti jonkin toisen leirin vitsiniekat tule kantamaan patjaasi tai boksereitasi piiloon, tai laittamaan järvestä ongittua kalaa lasipurkissa tyynysi alle.
Tie taivaaseen on auki vain siksi, että Jeesus suostui kantamaan sinun ja minun, koko maailman synnin ristillä.
3) Teidät lähetetään kutsumaan muitakin taivaaseen vievälle tielle
Kohta rippikoululaiset esittävät konfirmaatiolaulun, jota he lauloivat leirillä päivästä toiseen harvinaisen syvällä paatoksella, samalla kun tämä pastori tässä yritti repiä kitarastaan sointuja, omien soittotaitojensa ylärajan tuolla puolen.
Se laulu on sellaiselta rytmiorkesterilta kuin The Road – elikkäs Tiä. Ja siinä laulussa lauletaan:
“Jos perillä heistä edes yhden nään,
niin tiedän sen, en turhaan
tään maailman tuulissa taistellutkaan,
on yksi voitettu kotiin taivaan.”
Se laulu kertoo lähetystyön vaivalloisuudesta mutta samalla myös siitä ilosta, jos yksikin ihminen tulee sen myötä Jeesuksen omaksi.
Se laulu alkaa näin: “Sinun käskystäsi, Herrani, lähden, vaikka maailman ääriin jos viet.”
Rakas riparilainen! Sitten kun Jeesus pyytää sinua hakemaan kadonneita ja vielä löytämättömiä lampaita hänen laumaansa maailman ääristä saakka, siinä voi uhata mennä pupu pöksyyn pahemmin kuin Karkun opiston parkkipaikalla.
Jeesus kutsuu, niin kuin siinä iltaohjelmiemme yhdessä toisessa mainoksessa, että: “Tuukko hakeen?” Ehkä ensin vastaat selkärangasta: “En.”
Mutta kun luet joka päivä rukoillen Jumalan sanaa ja kuuntelet Jeesuksen paimenääntä, elät kristittyjen yhteydessä ja käyt säännöllisesti messussa ehtoollisella, oma sydän saattaakin alkaa väristä siihen malliin, että: “Tuun.”
Olisiko teidän joukossanne sellainen tai sellaisia, jotka jonain päivänä lähtevät viemään sanomaa Jeesuksesta jonnekin päin maailmaa?
Joka tapauksessa jokaista teistä kutsutaan omalla paikallanne osallistumaan siihen yhteiseen lähetystyöhön, jonka meidän Herramme on antanut meille yhteiseksi tehtäväksi. Kutsua taivaan valtakuntaan voi viedä eteenpäin vaikkapa somessa, koulussa tai kaveripiirissä.
Kastettuna ja Jeesukseen uskossa turvaavana sinussakin on Pyhä Henki, eikä hänen voimassaan pupu mene pöksyyn.
Pyhän Hengen voima on paljon, paljon suurempi kuin sen ihmeellisen laitteen, jonka testailuun saimme yhtenä iltana tutustua – “hydraulic press”. “Full Power!”
Rukoillaan. Rakas Jumala, kiitos Jeesuksesta, jonka uhriveren tähden saamme tänään uskoa kaikki syntimme anteeksi. Kiitos, että Jeesus avasi meistä jokaiselle tien taivaaseen, ja kutsut meistä jokaista luoksesi. Anna meille voimaa elää sinun tahtosi mukaan ja kulkea sitä Jumalan sanan viitoittamaa tietä pitkin, joka vie perille sinun luoksesi. Ohjaa meistä jokaisen elämää. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 