Evankeliumin kirkkaudesta säteilevä valo – 2. Kor. 3:18-4:6

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 2.2.2025
Kynttilänpäivä, 1. vuosikerta
2. Kor. 3:18–4:6

    Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.
    Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä. Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva. Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.

    Johdanto

    Meillä ihmisillä on silmissämme yksi luonnollinen sokea piste. Se on sellainen pieni alue silmässä, jolla ei silmän rakenteesta johtuen yksinkertaisesti vain näe. Mutta sitä ei kuitenkaan huomaa, koska meidän aivomme kompensoivat tilannetta niin, että ne täydentävät kuvan kokonaiseksi.

    Ainakaan minä en pysty itse sanomaan, että missä se minun sokea pisteeni on. Jos taas yritän sulkea aivoni, niin sitten en näe yhtikäs mitään.

    Silmäsairauksien myötä verkkokalvo voi vaurioitua niin, että niitä sokeita pisteitä voi tulla enemmän, ja silloin aivot eivät enää kykene täydentämään kokonaiskuvaa, ja näkökentän mustat aukot voi huomata.

    Lähtökohtaisesti tuo sokea piste on aika erikoinen asia: me emme näe, mitä emme näe.

    Katsotaan tänään 1) hengellistä sokeutta, 2) pimeyteen tulevaa valoa ja 3) kirkkauden maata kohti.

    1) Hengellinen sokeus

    Mitä ajattelet siitä, minkälainen tuomiopäivä on? Minkälaisia tunteita herää sinä päivänä, jolloin jokainen koskaan elänyt ihminen seisoo Jumalan edessä kuullakseen häneltä tuomion? Yllättyykö silloin moni, että tuleekin tuomituksi kadotukseen?

    Vai onko moni sellainen, joka tiedostaa jo nyt olevansa matkalla kohti kadotusta – valtatiellä helvettiin, niin kuin australialainen rytmiorkesteri AC/DC soittaa nupit kaakossa? Ehkä joku tiedostaa sen, että jos vaikkapa tämän maailman himot ovat vieneet mennessään, niin se ei ole viemässä ainakaan lähemmäs Jumalaa, vaan poispäin Jumalasta.

    Mutta moni ihminen ei tiedä olevansa sokea, vaan luulee näkevänsä. Kun Jeesus Vuorisaarnansa lopuksi puhuu vääristä profeetoista, raatelevista susista lampaiden vaatteissa, siinä yhteydessä hän sanoo: “Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ‘En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’” (Matt. 7:21-23)

    Tuon Jeesuksen esille ottaman esimerkin perusteella ihmisen on siis kovin, kovin helppoa olla itselleen sokea. Ja niinpä tuomiopäivä yllättää.

    Tuomiopäivä yllättää meidät varmasti monella tapaa. Jeesuksen puheissa tuomiopäivä yllättää sekä lampaat että vuohet. (Matt. 25:31,46)

    Tämän päivän tekstissä, Toisessa kirjeessään korinttilaisille, apostoli Paavali puhuu karmaisevasta sokeudesta. Hän kirjoittaa: “Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva.” (2. Kor. 4:3-4)

    “Joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut.”

    Tuolla “tämän maailman jumalalla” Paavali tarkoittaa samaa kuin “tämän maailman ruhtinas”, josta Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumissa. (Joh. 12:31, 14:30, 16:11) Tämän maailman jumalalla tai tämän maailman ruhtinaalla tarkoitetaan Saatanaa, Jumalan vastustajaa.

    Saatana on siis sokaissut niin, että Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevä valo ei pääse vaikuttamaan.

    Näköaisti perustuu juuri valon havaitsemiseen. Ilman valoa, pilkkopimeässä, ei näe mitään. Silloinkaan ei voi nähdä, jos silmät on peitetty.

    Paavali oli itsekin ollut hengellisesti sokea, silloin, kun hän oli luullut näkevänsä. Elämänsä ehkä pimeimmillä hetkillä hän oli uhkunut “vihaa ja murhanhimoa” ja matkustanut Damaskokseen vangitsemaan Jeesuksen seuraajia. (Ap.t. 9:1-2)

    Mutta sillä matkalla Jeesus ilmestyi hänelle, ja taivaasta leimahti puolenpäivän aikaan kirkas valo hänen ympärilleen. (Ap.t. 9:3, 22:6) Paavali, joka silloin tunnettiin vielä nimellä Saul, kaatui maahan ja menetti väliaikaisesti näkönsä.

    Mutta kun Herra lähetti Ananias-nimisen Jeesuksen seuraajan Saulin luokse, Saul sai näkönsä takaisin ja Pyhän Hengen. Saul oli sokaistunut taivaallisesta kirkkaudesta, mutta Herran armosta hänen fyysiset silmänsä avautuivat jälleen. Ennen kaikkea Pyhä Henki avasi hänen sisäiset silmänsä näkemään, että Kristus on Herra. (Ef. 1:17-23)

    2) Valo pimeyteen

    Nyt saatat ehkä miettiä, että kyllä sinäkin uskoisit, jos näkisit Jeesuksen. Että jos Jeesus ilmestyisi sinulle niin kuin Paavalille, niin sitten voisit uskoa.

    Mutta Paavali itse kirjoittaa vähän myöhemmin, että: “Mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen.” (2. Kor. 5:7)

    Näkeminen ei välttämättä johda uskomiseen. Jeesus eli ja teki tunnustekoja ihmisten nähden, mutta silti monet eivät uskoneet häneen.

    Ja jo paratiisissa, jossa ihminen eli täydellisessä yhteydessä Jumalan kanssa, kysymys oli lopulta uskosta – luottaako siihen, että Jumalan sana on totta. Että se, mitä Jumala on sanonut, on totta.

    Siihen kohtaan Saatana nimenomaan iski. Hän kysyi: “Onko Jumala todella sanonut?” (1. Moos. 3:1) Saatana sokaisi ihmiskunnan hyökkäämällä juuri Jumalan sanaa vastaan.

    Edelleenkin Saatana hyökkää Jumalan sanaa vastaan. Korintin seurakunnalle Paavali joutui puolustelemaan asemaansa, että hän on Kristuksen Jeesuksen apostoli Jumalan tahdosta. (2. Kor. 1:1, 12:12, 13:3)

    Tämänkin päivän tekstissä hän kertoo, että Jumalan armosta hänellä on palveluvirka, ja että juuri Jeesus Kristus on lähettänyt hänet julistajana palvelemaan korinttilaisia. (2. Kor. 4:1,5)

    Paavalia epäiltiin Korintissa tuolloin, mutta häntä epäillään tänäkin päivänä ihan täällä Suomessa ja Suomen kirkossa asti. Kysymys siis kuuluu, että onko se, mitä Paavali kirjoitti, onko se Jumalan sanaa, vai onko se vain ihmisen sanaa.

    Onko kaikki, mitä Raamattu sisältää, myös Paavalin kirjeet kaikkinensa, Jumalan sanaa?

    Apostoli Pietari kirjoitti toisessa kirjeessään, että: “Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.” (2. Piet. 1:21)

    Saatana kysyy edelleen: “Onko Jumala todella sanonut?”

    Mutta luota siihen, että kyllä kaikki teksti Raamatussa on Pyhän Hengen vaikuttamaa Jumalan sanaa – Jumalan sanaa, joka on lakia ja evankeliumia.

    Jumalan laki osoittaa, että me olemme syyllisiä hänen käskyjensä rikkomiseen, ja siitä seuraa ikuinen rangaistus, ero Jumalasta. Ja evankeliumi kertoo, että synnitön Jeesus otti ristillä kantaakseen Pyhän Jumalan vihan kaikkea meidän syntiämme kohtaan.

    Jeesus kantoi meille kuuluvan rangaistuksen, jotta me emme joutuisi kadotukseen, jotta me saisimme elää ikuisesti Jumalan kirkkaudessa.

    Ennen kääntymystään Paavali oli muun muassa mukana hyväksymässä sen, että Kristusta julistanut Stefanos kivitettiin kuoliaaksi. (Ap.t. 7:58-8:1, 22:20, 1. Kor. 15:9) Jopa sen Paavali sai Jeesuksen sovintoveren tähden anteeksi. Tuo siis kaikki syntisi Jeesukselle, anna hänen puhdistaa sinut synneistäsi. Saat uskoa kaikki syntisi anteeksi.

    Paavali kirjoittaa: “Jumala, joka sanoi: “Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.” (2. Kor. 4:6)

    Meillä kaikilla on lähtökohtaisesti Jumalan kokoinen sokea piste, emmekä me voi saada itseämme näkemään. Saat tuoda oman sokean pisteesi Jeesukselle, ainoastaan hän tekee meidät sokeat näkeviksi. Kaikkivaltias Jumala, joka maailman alussa loi valon, valaiskoon myös sinun silmäsi ja sydämesi.

    3) Kirkkauden maata kohti

    Meidän aistinelimemme, silmä, ottaa vastaan valosäteilyä,, ja välittää sitä näköhermon kautta aivoihin käsiteltäväksi. Valo välittää meille informaatiota.

    Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä. (Joh. 14:6) Kristuksen kirkkaus välittää meille siis tien kuljettavaksi perille asti, siinä on totuus, ja siinä on elämä. Kukaan ei pääse perille Isän luokse muutoin kuin Jeesuksen kautta, hänen omakseen kastettuna ja häneen uskossa turvaten.

    Sinuakin kutsutaan välittämään evankeliumin sanomaa eteenpäin. Siinä tarvitaan myös ymmärrys epäuskoisten suhteen. Me emme voi itse saada sokeaa näkemään, vaikka perustelisimme kuinka hyvin, että kannattaa nähdä. Ihminen on siis tuotava rukoillen sanan ja sakramenttien yhteyteen, Jeesuksen luokse, joka voi saada hänet näkemään.

    Jumalallinen kirkkaus on niin ihmeellistä ja kaiken läpäisevää, että perillä taivaallisessa Jerusalemissa ei tarvita aurinkoa valaisemaan, sillä “Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa”, Jeesus Kristus. (Ilm. 21:23)

    Paavali kirjoittaa tämän päivän tekstissä: “Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” (2. Kor. 3:18)

    Vielä olemme matkalla kohti tuota kirkkauden maata.

    Paratiisista ihminen joutui lähtemään Saatanan sokaisemana ja kirouksen alaisena. Siellä paratiisissa oli hyvän- ja pahantiedon puun lisäksi elämän puu (1. Moos. 2:9, 3:22-24). Tänään saamme tässä messussa ehtoollisella nauttia Kristuksen ristinpuun hedelmää, sen että hän ristillä hankki meille pelastuksen ja elämän. Jeesus sanoo, että “sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet”. (Joh. 6:54)

    Rukoillaan. Rakas, Jeesus, kiitos, että olet tullut valoksi tähän maailmaan, lahjoittanut meille ylösnousemuksesi aamussa pelastuksen kirkkauden. Auta meitä välittämään tässä elämässä eteenpäin sinun sanaasi, sinun kirkkauttasi. Jeesuksen nimessä aamen.

    Jätä kommentti