Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 13.2.2022
3. sunnuntai ennen paastonaikaa, 1. vuosikerta
1. Kor. 9:24–27
Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.
Johdanto
Meidän poika tykkää ilmakiväärillä ampumisesta ja laskettelusta, ja hän ehdotti uudeksi urheilulajiksi ampumalaskettelua. Se olisi varmasti kiinnostava laji, mutta kun sitä alkoi tarkemmin miettiä, niin ampumalaskettelua kyllä näkee aika monessa James Bond -elokuvassa, takaa-ajolähtönä.
Olivatko juoksu ja nyrkkeily Paavalin lempilajeja, kun hän otti korinttilaisille esimerkkejä juuri niistä? Miten hän vertaisi kristityn vaellusta meneillään olevien Pekingin talviolympialaisten lajeihin, vaikkapa lumilautailun halfpipeen eli lumikouruun?
Vain voitto merkitsee
Paavali kirjoitti kirjeensä korinttilaisille 50-luvulla jKr. Siihen mennessä urheilukisoja oli ollut jo iät ja ajat.
Korintista linnuntietä noin 120 kilometrin päässä, Olympian pyhäkköalueella, järjestettiin kisoja neljän vuoden välein. Ensimmäiset Olympian kisat oli tiettävästi jo vuonna 776 eKr. Ne pidettiin siis lähes 2750 vuotta ennen Münchenin olympiakisoja, joissa Lasse Virén juoksi voittajaksi kymppitonnilla, vaikka hän kaatui sen kisan aikana. Lassella oli urheiluvermeet yllään, mutta siellä antiikin Kreikassa paineltiin menemään ilkosillaan.
Siellä oli muitakin kisoja kuin Olympian kisat, jopa ihan lähellä. Korintin kannaksella, Poseidon-jumalan pyhäkköalueella järjestettiin parin vuoden välein Isthmian kisat.
Sitä ei tiedä, minkä verran Paavali seurasi urheilu-uutisia, mutta nyt hän vyöryttää urheilusta erilaisia esimerkkejä kuin liukuhihnalta, ja niistä ensimmäisenä on tämä: “Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen!” (1. Kor. 9:24)
Antiikin Kreikassa kisoihin ei lähdetty tekemään vain omaa parastaan ja katsomaan, että mihin se riittää. Ainoastaan voitolla oli merkitystä, koska hopea- tai pronssisijoja tai pistesijoituksia ei ollut. Voittaja seppelöitiin, häntä juhlittiin ja hän sai mainetta ja mammonaa.
Voittajan palkinto
Mutta Paavalin kirjoittamana teksti, että “vain yksi saa palkinnon”, kuulostaa kyllä todella erikoiselta. Jos Jeesuksen seuraajista lopulta vain yksi saisi palkinnon, se ei tekisi seurakuntien ilmapiirille kovin hyvää. Sinunkin pitäisi siinä kirkonpenkissä pälyillä ympärillesi ja arvioida, että pystyisitkö päihittämään jokaisen meistä muista. Ja on niitä kristittyjä muuallakin kuin täällä, tilastojen mukaan yli pari miljardia, ja sen lisäksi ovat vielä ne menneetkin sukupolvet.
Olisi todennäköisempää voittaa loton pääpotti kuin sellainen keskinäinen kilpailu, joten ainakin minulla loppuisi motivaatio kisaamiseen jo lähtöviivalla.
Mutta Paavali ei sano, että hän itse on jo iskenyt taululle niin hurjan pohja-ajan, että meidän muiden on turha enää yrittää mitään. Hän puhuu katoamattoman seppeleen saavuttamisesta me-muodossa (1. Kor. 9:25), ja hän kehottaa meitä kaikkia juoksemaan niin, että voitamme palkinnon.
“Atleettinen” on meille suomalaisille tuttu sana. Se ja esimerkiksi englannin sana “ahtlete”, “urheilija”, tulee kreikan urheilijaa tarkoittavasta sanasta, joka puolestaan kytkeytyy kreikan sanaan “athlon” (ἆθλον), “kilpailun palkinto”. Urheilija ja palkinto nivoutuvat siis kiinteästi toisiinsa.
Paavali sparraa jokaista kristittyä, sinua ja minua, miettimään kuin huipputason urheilija, mitä se vaatii, että pääsee maaliin asti, saa voittopalkinnon.
Hylkääminen autiomaassa
Paavalin ajatukset risteilevät vauhdilla niin moneen suuntaan, että on vaikea pysyä perässä, puhuuko hän tässä kutsumustyönsä tekemisestä vai pelastumisesta. Aivan tämän päivän tekstialueen edellä, tässä Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvussa yhdeksän, hän on kertonut tehtävästään voittaa ihmisiä Kristuksen omaksi. (1. Kor. 9:19-22) Muualla hän kutsuu kunniaseppeleekseen juuri niitä ihmisiä, joita hän on saanut kutsua uskoon. (Fil. 4:1, 1. Tess. 2:19-20)
Mutta nyt Paavali puhuu kovin vakavasti siitä, että vaikka hän itse on kutsunut muita kilpailuun, hänelläkin on vaara tulla hylätyksi. Se ainakin vie ajatukset pelastumiseen. Vaellus alkaa kasteessa, mutta “monta vaaraa ompi eessä”.
Matka voi jäädä kesken, jos sydän herpaantuu ja tykästyy Jumalan sijasta toissijaisiin, katoaviin asioihin. Paavali kertoo siitä vakavan esimerkin heti tämän päivän tekstikohdan jälkeen, seuraavan luvun aloittavissa jakeissa.
Israelilaiset pääsivät Mooseksen johdolla lähtemään vapauteen Egyptin orjuudesta, mutta sillä vaelluksella kohti luvattua maata surullisen monia heistä kohtasi tuho autiomaassa. Paavali kirjoittaa, että “useimmat heistä Jumala hylkäsi”. (1. Kor. 10:5)
Sen pohjalta Paavali varoittaa meitä himoitsemasta pahaa. Sinun ja minun ei tule ruveta palvelemaan epäjumalia, antautua siveettömyyteen, koetella Herran kärsivällisyyttä ja nurista. (1. Kor. 10:7-10)
Vastustajana syntinen liha
Kun sitten Paavali siirtyy tämän päivän tekstissä puhumaan korinttilaisille nyrkkeilystä, hän ei erikoisesti muksi jotain vastustajaa kehän vastakkaisessa kulmassa, vaan itseään. Semmoista nyrkkeilyä olisi outoa katsella Urheiluruudusta, ja jännittää, voittaako nyrkkelijä itsensä tyrmäyksellä vai tuomariäänin.
Mutta niin vain se Paavali sanoo, että: “Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.” (1. Kor. 9:27)
Paavali on erittäin oikeassa. Sinun ja minun ikävin vastustaja löytyy nimittäin yllättävän läheltä, omasta itsestä. Oma syntinen liha “haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha”. (Gal. 5:17) Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi emme tee mitä tahtoisimme.
Kolossalaiskirjeessä Paavali kehottaa: “Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta.” (Kol. 3:5) “Niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomia ihmisiä.” (Kol. 3:6)
Ja vähän myöhemmin hän kehottaa luopumaan “vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista”. (Kol. 3:8)
Tuollainen nyrkkeilyn saliohjelma on todella haastava. Mutta kyllä, Jumala kutsuu meitä jatkuvaan parannukseen.
Itsekuri
Kun Paavali puhuu lujan itsekurin noudattamisesta (1. Kor. 9:25), niin onko sitten tarkoitus puskea eteenpäin tahdonvoimalla, vaikka verenmaku suussa?
Supertähti Teemu Selänne tunnettiin aktiiviuransa aikana pelaajana, joka tuli hallille aina hymy huulilla. Hän ilmoitti eri yhteyksissä pelaavansa vain niin kauan kuin se on hauskaa, ja sitä hauskuutta riitti hänellä 43-vuotiaaksi asti.
On upea periaate, että keskittyy hyviin puoliin elämässä ja iloitsee niistä. Mutta ainakin itselläni vastaan tulee myös sellaisia päiviä, jolloin ei ole hauskaa ja on vaikea hymyillä. Pitääkö silloin hanskat lyödä tiskiin?
Paavali ohjaa meitä iloitsemaan aina Herrassa (Fil. 4:4), ja hän itse kertoo kestävänsä vaikeatkin koettelemukset Herran avulla, joka antaa hänelle voimaa. (Fil. 4:13) Hän sanoo filippiläsille, että: “Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6-7)
Oma tahdonvoima ei ole ehtymätön lähde. Taivaaseen ei pääse hampaat irvessä yrittämällä, vaan ainoastaan Kristuksen varassa, yksin armosta, Kristuksen tähden.
Kilpaurheilijat tekevät tiukkoja valintoja, elävät urheilun ehdoilla, saadakseen riittävästi harjoittelua, lepoa ja ravintoa. Myös Jeesus oli täysin omistautunut tehtäväänsä, joka vei hänet fyysisesti äärirajoille, ja ylikin. Mutta hän tuli tähän maailmaan täysin epäitsekkäistä syistä, mahdollistaakseen meille ikuisen elämän, antaakseen meille levon (Matt. 11:28), ja ravitakseen meidät (Matt. 5:6).
Hänen ilonaan oli tuoda voitollaan, omalla verellään, koko ihmiskunnalle vapaus synnin, kuoleman ja Paholaisen vallasta. Hänen voittosuorituksensa oli täydellinen, eikä siihen voi kukaan meistä lisätä yhtään mitään.
Mutta hän on lukenut voittonsa meidän voitoksemme, meidän hyväksemme – meidän, jotka kompuroimme monella tavalla. Jos nyt mietit syntiesi määrää ja syvyyttä ja sitä, että vieläkö Jumalan armo riittää ja matkaa kannattaa jatkaa, niin kyllä: “Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa” (Valit. 3:23), ja siksi saat tänäänkin uskoa kaikki syntisi anteeksi.
Urheilussa moni yrittää parantaa voittamisen mahdollisuuttaan kielletyillä tavoilla, myös suoritusta parantavilla aineilla tai veritankkauksella. Taivaaseen ei pääse kepulikonstein (2. Tim. 2:5), mutta uskonelämässä Herralta tuleva apu on meille elinehto. Jeesus nimenomaan haluaa ravita sinut säännöllisesti sanallaan ja omalla ruumiillaan ja verellään, jotta kestäisit maaliin asti, eikä matka jäisi kesken.
Paavali kehottaa vähän tämän päivän tekstiä myöhemmin luottamaan Jumalaan, sillä: “Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” (1. Kor. 10:13) Hänen harjoitusohjelmansa meille on siis erikoisesti niin, että me tulisimme pienemmiksi, ja hän tulisi suuremmaksi (Joh. 3:30), hänen voimansa meissä.
Niin kuin urheilija pitää tavoitteensa joka hetki kirkkaana mielessään, samoin kristittynä meitä kutsutaan pitämään joka päivä kirkkaana mielessä meidän Vapahtajamme ja sen upean hetken, kun elämän lopussa me ylitämme maaliviivan ja pääsemme kirkkaudessa halaamaan Voittajaa, meidän Lunastajaamme.
Muitakin mukaan
Antiikin hevosvaljakkoajoissa toisia saatettiin yrittää kiilata pois radalta, mutta uskon maratonilla niin ei ole tarkoitus tehdä. Sille matkalle on tarkoitus pikemminkin saada mukaan muitakin, niin paljon kuin mahdollista.
Paavali kertoi juuri edellä, että voittaakseen Kristuksen omiksi juutalaisia hän on ollut näille kuin juutalainen. (1. Kor. 9:19-22) Voittaakseen ilman lakia eläviä hän on ollut näille kuin eläisi ilman lakia, vaikka ei olekaan Jumalan lakia vailla. Voittaakseen heikkoja hän on näille ollut heikko. Kaikille hän on ollut kaikkea pelastaakseen edes muutamia.
Tänään matkaan siunattavat Anna ja Taisto Sokka ovat lähdössä kauas Ugandaan saakka ollakseen siellä Etelä-Sudanista sotaa paenneiden rinnalla, jotta hekin saisivat kuulla kutsun Kristuksen omiksi.
Mitä sinä voisit olla nyt alkavalla viikolla naapurillesi tai työkaverillesi tai sukulaisellesi, jotta hänestäkin voisi tulla Kristuksen oma?
Joka tapauksessa yhtä erinomaista Paavalin heittämää kilpailuhaastetta kannattaa alkaa toteuttaa saman tien: “Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.” (Room. 12:10)
Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, että annoit Poikasi Jeesuksen meidän pelastajaksemme. Kiitos, että Jeesuksessa meidän kaikki syntimme on anteeksi annettu. Auta meitä aina kiinnittämään katseemme sinuun ja turvaamaan yksin sinuun matkallamme sinun luoksesi. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 