Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 29.5.2016
2. sunnuntai helluntaista, 1. vuosikerta
Saarn. 5: 9-14
Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin,
eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen.
Tämäkin on turhuutta.
Kun omaisuus karttuu, karttuvat sen syöjätkin.
Mitä iloa siitä on omistajalleen,
paitsi että saa nähdä sen kuluvan?
Uurastavan uni on makea,
söipä hän vähän tai paljon,
mutta rikkaalta kylläisyys vie unen.
Olen nähnyt kipeän kärsimyksen auringon alla: rikkaus oli annettu omistajalleen onnettomuudeksi. Kohtalon iskusta hän menetti rikkautensa, ja vaikka hänellä oli poika, ei tämän käsiin jäänyt mitään. Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut.
Johdanto
Suomalaisten on vaikea puhua hengellisistä asioista ja raha-asioista. Tässä saarnassa puhutaan hengellisistä asioista ja raha-asioista.
Tänään teemana on katoavat ja katoamattomat aarteet. Me Evankeliumiyhdistyksen keskustoimiston ja eteläisen alueen työntekijät hikoilimme tällä viikolla katoavien aarteiden parissa, koska me tyhjensimme vanhaa keskustoimistoa tuossa parin korttelin päässä. Sleyn keskustoimisto sijaitsee nyt tässä kirkon yläpuolella viidennessä kerroksessa. Heitimme vanhalla toimistolla konttoriin kertynyttä paperia ja tavaraa pois ainakin kolme jätelavallista. Ei voi muuta sanoa taas kuin että kyllä tähän maailmaan tavaraa mahtuu!
Se oli iloista, että löysimme myös kadonneita tavaroita. Esimerkiksi tämän Luther-kirkon vanhoja kirkkotekstiilejä löytyi sellaisesta paikasta kuin… kassaholvista kirjanpitoaineiston vierestä. Kun kaapit ja varastot olivat täynnä, niin kassaholvissa oli vielä tilaa.
Katsotaan nyt rikkautta neljästä suunnasta. Ensinnäkin niukkuus. Toiseksi mikä on rikkauden lähde. Kolmanneksi mikä on rikkauden hinta. Neljänneksi miten jaamme rikkautta.
1) Niukkuus
Katsoimme vaimoni Soilin kanssa viime talvena sellaista hillittyä brittihuumorisarjaa kuin “Me metallinetsijät”. Niitä tuli TV1:ltä 13 jaksoa, enkä tiedä, tehdäänkö niitä enempää. Toivottavasti tehdään. Sarjan päähenkilöt Andy ja Lance viettävät paljon aikaa englantilaisilla pelloilla, ja he toivovat löytävänsä jonkin suuren aarteen. Yleensä siellä on vain tölkinavaajia ja muita metallisia roskia.
Vähän aikaa sitten Yle uutisoi, että tosielämän suomalaiset metallinetsijät löysivät Asikkalassa pellosta viikinkiaikaisen miekan.
Mikä on se aarre, jota sinä jahtaat? Mikä on se juttu, jonka saavuttaminen tekisi sinut onnelliseksi? Minkä puolesta sinä uhraat oman aikasi ja energiasi? Mitä jos etsit koko elämäsi ajan sitä aarretta, mutta et koskaan löydä sitä?
Raamatun mukaan raha ei ole se aarre, jota kannattaa tavoitella. Tämän päivän Saarnaajan kirjan kohdassa sanotaan, että “[j]oka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen”. (Saarn. 5:9)
Nyt saatat ajatella, että: “Hetkinen, mitä pahaa on rikastumisessa? Kyllähän rahaa tarvitaan elämiseen!”
Kysymys on nyt kuitenkin siitä, että mistä ihmisen sydän saa todellisen ja lopullisen tyydytyksen. Jumala ei ole viemässä ihmiseltä iloa pois, vaan antamassa sen.
Mutta miksi raha jättää ihmisen kylmäksi?
Rahalla on määritelmällisesti muutamia tehtäviä. Yksi sen tärkeimmistä tehtävistä on, että se on vaihdon väline. Se siis helpottaa tuotteiden ja palvelujen vaihtamista ihmisten välillä.
Jos minulla olisi esimerkiksi lehmiä, jotka tuottaisivat maitoa, ja haluaisin olohuoneeseeni 4K-resoluution Ultra HD -television, televisiovalmistaja ei välttämättä haluaisi vaihtaa televisiotaan viiteenkymmeneen tonkkaan maitoa. On siis kätevää, ettei minun ensiksi täydy juosta pitkin kaupunkia vaihtamassa maidot rautanauloihin, rautanaulat ruisleipiin ja sitten toivoa, että televisiokauppias kelpuuttaisi ne maksuksi, vaan voin käyttää yleisesti hyväksyttyä maksuvälinettä eli rahaa.
Rahan yksi tehtävä on siis tehdä kaupankäynnistä helpompaa.
Mutta miksi meidän tarvitsee tehdä vaihtokauppaa? Siksi, että me elämme niukkuudessa. Niukkuus tarkoittaa sitä, että kaikkea ei ole saatavilla rajattomasti. Maapallolla olevat luonnonvarat eivät ole rajattomat. Mitä vaikeammin tuotettavaa, harvinaisempaa tai tärkeämpää jokin on, sitä enemmän siitä ollaan valmiita maksamaan.
Myös oma aikani ja resurssini ovat rajallisia. Saan omasta työpanoksestani rahaa, jota voin vaihtaa sellaisiin tuotteisiin, joita en itse ehdi, osaa tai pysty valmistamaan.
Vaihtokaupan tarve kertoo siitä, että en ole täysin omavarainen. Olen riippuvainen muista.
Raha on siis osaltaan niukkuuden ja riippuvaisuuden symboli. Mitä enemmän on rahaa, sitä enemmän on toimintamahdollisuuksia suhteessa muihin.
Sleyn toimiston siivouksen yhteydessä löysin edeltäjäni jäljiltä sellaisia käteviä mekaanisia muuntolaskureita, joilla näkee nopeasti, kuinka monta euroa mikäkin markkamäärä on. Ne ovat siis siltä ajalta, kun eurot otettiin käyttöön (2002).
Missä tai millä välineellä tämä kaupanteon väline eli raha sitten muuntuu joksikin muuksi, kuin mikä on sen alkuperäinen tehtävä? Ihmisen sydämessä. Oma sydän muuntaa välineestä päämäärän, jolla aletaankin mitata esimerkiksi ihmisen arvostusta ja valtaa.
Pari viikkoa sitten Hesarin haastattelussa (HS 19.5.2016) ruokatutkija Markus Vinnari, joka on muun muassa kauppatieteiden tohtori, sanoi nuorena ajatelleensa, että “maailma on peli, ja se, jolla on lopussa eniten rahaa, on voittaja”. Kun elämän näkee tällaisena hamstraamispelinä, vähän samanlaisena niin kuin se Hippo-niminen lautapeli, jossa pitää niillä muovisilla virtahevoilla ahmia pelilaudalta mahdollisimman paljon kuulia toisten kilpailijoiden edestä, huomaa että sydämessä estradille astuvat myös kateus, himo ja ylpeys. Nämä eivät ole kristillisten hyveiden listan kärkikolmikossa, eivätkä edusta sellaista onnellista päämäärää, jota kannattaa tavoitella.
2) Mikä on rikkauden lähde?
Jos raha symboloi rajallisuutta, niin katsotaan nyt toiseksi sitten sitä, mitä Jumala edustaa.
Puuttuuko Jumalalta jotain? Tarvitseeko Jumala rahaa saadakseen jotain?
Jumala ei tarvitse rahaa, koska hän on täysin omavarainen. Hän ei tarvitse mitään vaihdon välinettä, koska häneltä ei puutu mitään, eikä hänen tarvitse vaihtaa mitään mihinkään. Hän ei ole riippuvainen kenestäkään. Itse asiassa kaikki hyvä on hänestä lähtöisin.
Kaikki on siis Jumalalle kuuluvaa, myös kaikki se, mitä sinulla on. Sinulla ei ole mitään sellaista, mitä et olisi Jumalalta saanut.
Huomaatko siis, miksi Jumala puhuu sinulle rahasta? Raha edustaa niukkuutta, Jumala rikkautta. Jos Jumala ja raha ovat vastakkain, niin mistä ne ylipäätään taistelevat? Sinun ja minun sydämestä.
Raha on tässä maailmassa tarpeellinen väline, mutta sillä on ihmisen sydämessä taipumus muuttua myös päämääräksi. Ja se puolestaan johtaa ihmisen lopulta luopumaan Jumalasta, koska Jumalan tulisi olla tuo päämäärä ja se, jolta odotetaan kaikkea hyvää.
“Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen.” (Saarn. 5:9)
Miksi rikkauden tavoittelussa ihminen jää aina jotenkin kylmäksi? Mikä on se tyhjyys ihmisen sisällä, joka kaipaa fyllinkiä?
Raamatun alussa kerrotaan, että ihmisellä oli paratiisissa täydellinen yhteys Jumalan kanssa. Jumalan Henki asui ihmisen sisimmässä. Jo siinä ympäristössä ihminen kuitenkin alkoi ahneeksi ja nousi kapinaan Jumalan käskyä vastaan. Ihmisen yhteys Jumalaan särkyi ja ihmisen sydämeen jäi Jumalan kokoinen aukko.
Minkä kokoinen Jumala on? Eikö Jumala ole ääretön, eikö Jumala ole mittaamaton?
Jos ihmisen sydämessä on Jumalan kokoinen aukko ja Jumala on ääretön, niin sitä ei todellakaan voi täyttää setelipinkalla. Miten voisit paikata setelinipulla universumia suuremman aukon sydämessäsi? Sellainen laastari ei riitä mihinkään. Äärettömän voi täyttää vain ääretön.
Hyvänkään metallinpaljastimen kanssa on turha heilua siellä, missä todellista aarretta ei ole.
Kumpaa aarretta sinun siis kannattaa tavoitella: sitäkö, joka edustaa niukkuutta, vai sitä, joka edustaa loputonta rikkautta? Kumpi on kohtalokkaampaa: se jos sinulta puuttuu lisää rahaa, vai jos sinun elämästäsi puuttuu äärettömän Jumalan rikkaus?
Tämän maailman rikkaus ei siis anna todellista rauhaa sisimpään, vaan Jumala. Myöskään askeettinen elämäntapa ei anna rauhaa sisimpään, vaan Jumala.
Jumalan omaisuus on sellaista, että se ei kulu. Hän luo sanallaan tyhjästä uutta.
Jumala ei käy kanssasi kauppaa, hän ainoastaan lahjoittaa. Vaikka Jumala lahjoittaisi sinulle kuinka paljon tahansa, hän ei köyhdy yhtään.
3) Mikä on rikkaaksi tulemisen hinta?
Elämäsi viimeisen hengenvedon aikana raha ja omaisuus menettävät kokonaan merkityksensä. Niillä ei ole enää sinulle käyttöä. Saarnaajan kirjan kohdassa sanotaan, että: “Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut.” (Saarn. 5:14)
Miten Jumalan rikkauden saa omaksi? Millä rikkaudella pääset taivaaseen?
Tässä tämän päivän Saarnaajan kirjan kohdassa kerrotaan pojasta, jonka käsiin ei jäänyt mitään. (Saarn. 5:13) Niin kävi itse asiassa Jumalan omalle, ainoalle Pojalle. Pojan käsiin ei jäänyt täällä mitään muuta kuin naulan reiät.
On käsittämätöntä, että Jeesus, suostui luopumaan kaikesta vallasta ja rikkaudesta ja syntymään tähän maailmaan ihmiseksi. “Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.” (2. Kor. 8:9)
Kristus menetti rikkautensa, jotta sinä olisit rikas. Hän teki sen, koska hän rakastaa sinua. Todellinen rikkaus näyttää täysin mitättömältä ja järjettömältä, koska tuo todellinen rikkaus on ristissä. Vain Kristuksen veri on täydellistä maksamaan sinut vapaaksi syntiesi rangaistuksesta ihan riippumatta siitä, mitä olet tehnyt.
Rikkautesi hintana on Kristuksen veri. Koska Kristus on Jumala ja Jumala on ääretön, Kristuksen veren arvo on ääretön. Kristuksen verta ei voi korvata eikä täydentää mikään. Kristuksen veren voima ei heikkene eikä lopu kenenkään kohdalla. Se on vuodatettu siis myös sinun puolestasi.
Syntien sovitus ja kaikki pelastukseen tarvittava lahjoitetaan sinulle kasteessa. Kasteessa saat tai olet jo saanut sisimpääsi myös Pyhän Hengen, joka täyttää sen Jumalan kokoisen aukon sisälläsi. Saat uskossa turvata Vapahtajaamme ja pääset taivaaseen.
Nyt tuo ylösnousseen ja kaikkea hallitsevan Kristuksen rikkirevitty käsi on kaikkein rikkain käsi. Ja se käsi ojentuu sinulle kohta jälleen ehtoollispöydässä. Saat kaiken anteeksi, myös ahneutesi ja kateutesi. Kristus antaa rikkautensa sinulle.
Jos aineellisesti välillä tuntuu siltä, että tässä elämässä kädessäsi on vain kämäinen lantti, niin katso taivaallista Isääsi. Kastettuna kristittynä sinä istut jo Isäsi aarrekammiossa. Sinun rikas Isäsi antaa kaiken sen, mitä tarvitset tässä elämässä. Pyydä siis rohkeasti. Olit sitten rikas taikka köyhä, luota ainoastaan Jumalaan ja anna kaikki kunnia hänelle siitä, mitä sinulla on.
4) Rikkautta jakamaan
Tämän saarnan alussa kerroin siitä, että heitimme tällä viikolla vanhalla toimistolla vanhoja papereita ja tavaroita menemään. Vei paljon aikaa pyöritellä jotain paperia kädessä ja miettiä, että tarvitseeko sitä vielä joskus.
Vaimoni Soili totesi tuon urakan jälkeen helpottuneena, että siinä viimeisessä muutossa Jumala onneksi tekee sen arviointityön, mikä omassa elämässä on ollut hyödyllistä ja mikä hyödytöntä. Jäljelle jäävät vain ne teot, jotka Jumala on meidän kauttamme vaikuttanut. Mitään turhaa ei tule mukaan.
Miten voimme jakaa Jumalalta saatua hyvää helsinkiläisille nyt alkavalla viikolla?
Raamattu ohjeistaa tekemään ahkerasti työtä hyvien asioiden puolesta ja lepäämään silloin, kun on levon aika, nauttimaan Jumalan antamista lahjoista, luottamaan täysin Jumalaan, että hän antaa jokapäiväisen leivän, jakamaan omasta myös muille. “Uurastavan uni on makea, söipä hän vähän tai paljon.” (Saarn. 5:11)
Rukoillaan. Kaikkivaltias Jumala. Kiitos siitä, että Jeesus on kuollut puolestamme ja lahjoittanut meille todellisen rikkauden. Kiitos siitä, että saamme sinulta kaiken hyvän! Ohjaa meitä aina etsimään sinun aarteitasi., jotka ainoastaan voivat tyydyttää sielumme. Kun uskot meidän hoidettavaksemme maallisia hyviä asioita, älä anna meidän kiintyä siihen väärin, vaan auta käyttämään sitä toinen toisemme hyväksi. Jeesuksen nimessä aamen.