Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 26.6.2016
Apostolien päivä, 1. vuosikerta
1. Moos. 12:1-4
Herra sanoi Abramille: ”Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.”
Niin Abram lähti Herran käskyn mukaan, ja Loot lähti hänen kanssaan.
Johdanto
80-luvulla oli sellainen tv-sarja kuin Fame, jota mun isosiskot tsiigasivat. Siinä newyorkilaiset esiintymistaiteiden ja erityisesti tanssin opiskelijat kärsivät kipua ja uhraavat hikeä saavuttaakseen menestyksen ja kuuluisuuden.
Sen tunnuskappale Fame oli iso hittibiisi, jossa sanotaan täysin vapaasti muotoiltuna ja kökkösuomennettuna kuuluisaksi tulemisesta muun muassa tällaista:
Opin lentämään korkealle ja saavutan taivaan
Valaisen taivaan kuin tulenlieska
Ihmiset näkevät minut ja itkevät
Elän ikuisesti, muista minun nimeni
Eikö meidän jokaisen toive ole, että omalla elämällä olisi jokin jokapäiväistä arkea suurempi merkitys? Että tekisit jotain niin hienoa, että ihmiset liikuttuisivat siitä ja muistaisivat aina sun nimesi.
Mitä jätät jälkeesi, kun täältä lähdet? Mistä sinut muistetaan, vai muistetaanko ollenkaan?
Abrahamin kuuluisuus
Tämän päivän raamatunkohdassa esiintyvä Abraham on yksi kuuluisimmista koskaan eläneistä ihmisistä ja ainakin teoriassa miljardit ihmiset tietävät hänet. Kristittyjen ja juutalaisten lisäksi hän on keskeinen henkilö myös muslimeille, koska Abrahamin pojasta Ismaelista polveutui kansa, jonka keskuuteen syntyi vuosituhansia Ismaelin jälkeen Muhammed ja heistä tuli Muhammedin johdolla muslimeja.
Kaikkein merkittävintä kuitenkin on, että Abraham oli henkilö, jonka suvusta oli alkava Israelin kansan tarina ja Israelin kansan keskuudesta oli kerran nouseva kuningasten kuningas. Siksi Abrahamin elämällä on merkitystä myös sinun elämällesi. Sille, joka on matkalla taivaaseen, Abraham on tärkeä esi-isä. (Room. 4:16-17)
Sitä ei osata sanoa tarkkaan, milloin Abraham eli, mutta karkeasti ottaen hänen voi katsoa eläneen joskus noin 4 000 vuotta sitten, mutta näistä ajoitusasioista ollaan montaa mieltä.
Jumalan avulla hän saavutti jotain todella hienoa, vaikkei itse sitä elämässään ehtinyt nähdä. Hänen tarinansa ja hänen sukunsa tarina liikuttaa ihmisiä vielä meidänkin aikanamme ja saa itkemään.
Hän elää ikuisesti ja ihmiset muistavat hänen nimensä.
Katsotaan tässä saarnassa kolmea asiaa.
1) Ensinnäkin menestystä päämääränä.
2) Toiseksi menestystä nurinkurisena asiana.
3) Kolmanneksi: Keiden nimistä Jumala tekee ikuisia?
1) Menestys päämääränä
Mistä Abraham lähti? Täältä Helsingistä käsin katsottuna voi tuntua siltä, että Abraham on elänyt jossain Huitsin Nevadassa. Sellainen oli varsinkin se päämäärä, jonne hän vaelsi.
Mutta se paikka, mistä Abraham alun perin lähti, oli sen aikaisen maailman sivistyksen kehto. Nykyisessä Etelä-Irakissa sijaitseva Ur oli 4 000 vuotta sitten maailman suurin kaupunki ja siellä arvioidaan asuneen tuolloin 65 000 ihmistä eli saman verran kuin nykyään Vaasassa (2016). Se oli siis enemmän kuin koko Suomessa oli tuolloin asukkaita, joita oli arviolta joitain kymmeniä tuhansia.
Lähi-idässä elettiin jo pronssikautta, kun Suomessa oltiin vielä kivikaudella ja maanviljely oli vasta alkanut yleistyä. Abraham syntyi siis sen aikaisen maailman suurkaupungissa.
Sieltä Abraham lähti perheineen ensin isänsä Terahin johdolla pohjoisen kautta hedelmällisen puolikuun reittiä pitkin kohti luvattua maata. Mutta he jäivät puolitiehen Harraniin, joka sijaitsee nykyisessä Turkissa lähellä Syyrian rajaa ja siellä Abrahamin isä kuoli.
Harran oli myös kaupunki, mutta sieltäkin Jumala lähetti Abrahamin vielä eteenpäin johonkin ihan tuntemattomaan maahan elämään vieraana muukalaisena paimentolaiselämää teltoissa ja siirtymään aina laumansa kanssa laitumelta toiselle. Mutta Jumalan suunnitelmissa siitä maasta oli tuleva maailmanhistorian keskus.
Mikä sai Abrahamin lähtemään? Tuntuiko hänestä hyvältä kuulla, että Jumala tekisi hänestä suuren kansan ja Abrahamin nimestä suuren? Houkuttiko Abrahamia menestys?
Yleisesti ottaen menestyminen tarkoittaa onnistumista jossain asiassa, rikastumista tai kuuluisaksi tulemista jonkin saavutuksen kautta. Menestys erottaa menestyjän toisista.
Menestyksen hinta
Sinänsä hyvien asioiden tavoittelussa, ahkeruudessa, suunnittelussa ja määrätietoisessa ponnisteluissa niiden hyväksi ei ole mitään vikaa. Raamatun mukaan ihminen lankesi kuitenkin aikojen alussa syntiin, joten se tarkoittaa muun muassa sitä, että sinä haluat etsiä onnea sellaisista asioista, jotka eivät koskaan riitä sinulle sitä antamaan.
Jos menestyksen tavoittelusta tulee elämäsi päämäärä, jotta voisit olla tärkeä ja onnellinen ihminen, tulet lopulta menestyksen janon pettämäksi.
Ne meistä, jotka eivät koe menestyneensä elämässään, voivat aina jossitella, että elämä olisi onnellisempaa jos sitä ja tätä.
Ne meistä, jotka kokevat menestyneensä, tietävät kuinka tyytymätön lopulta ihminen onkaan, koska jotain puuttuu aina.
Miksi menestys ei tyydytä? Siksi, että jos et tiedä olevasi tärkeä siitä riippumatta, mitä teet tai osaat, yrität ansaita ja saavuttaa koko ajan voimakkaamman kokemuksen ja todistuksen siitä, että olet erityinen. Me ihmiset nimittäin sopeudumme ympäristöömme ja vallitseviin olosuhteisiin ja kaipaamme siksi kovempia tunneannoksia niin kuin päihderiippuvainen.
Jos et tiedä olevasi tärkeä siitä riippumatta, mitä teet tai osaat, yrität ansaita ja saavuttaa koko ajan voimakkaamman kokemuksen ja todistuksen siitä, että olet erityinen.
Raamatun mukaan se, mitä tavoittelet tyydyttämään janosi, lopulta orjuuttaa sinut. Olet sen orja siksi, että ensinnäkin se hyväksikäyttää ja kuluttaa sinut loppuun. Menestys ei tule ilmaiseksi ja sen hintana voi olla esimerkiksi oman terveyden menettäminen tai aviopuolison tai omien lasten laiminlyönti. Menestynyt henkilö itse tietää, mitä uhrauksia menestyminen on vaatinut.
Toiseksi olet tavoittelemasi menestyksen orja, koska se ei koskaan tule päästämään sinua vapaaksi. Menestyksen jälkeen perillä odottaakin jälleen sellainen kaivo, jonka vesi tyhjenee todella nopeasti ja jättää sinut janoiseksi. Todellinen onnellisuus ja menestyminen koostuu Raamatun mukaan siksi jostain muusta.
2) Menestystä nurinkurisena asiana
Katsotaan toiseksi menestystä Jumalan näkökulmasta. Jumalan menestys on nimittäin sellaista, joka vaikuttaa nurinkuriselta, mutta joka lopulta vapauttaa.
Kun Jumala kutsui Abrahamin lähtemään tien päälle, mihin hän Abrahamia kutsui? Abraham oli kyllä varakas mies, mutta Jumala ei puhu hänelle rikkauksista, vaan ihmisten paljoudesta.
Jos lähdet seuraamaan Jumalaa kullankiilto ja maallinen menestys silmissäsi, missaat varsinaisen pointin. Jeesuksen oma elämä käänsi nimittäin kaiken sen päälaelleen, mitä sinä ja minä luontaisesti etsimme.
Jos etsit onnea, et koskaan saavuta sitä. Mutta jos etsit Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, saat ikuisen onnen taivaassa.
Se, joka etsii ja palvelee tässä elämässä vain omaa onneaan, jää aina vajaaksi. Se, joka tässä elämässä elää Jumalan rakkauden kohteena ja palvelee hänen hyvää kutsuaan, saa tyydytyksen.
Tämä on sellainen paradoksi, jonka ymmärtämiseen ja opetteluun ei tämä elämä riitä. Jumala antaa sinulle rikkauden, onnistumisen ja kuuluisuuden, mutta ei välttämättä tässä elämässä. Sinä et saavuta niitä omien ansioittesi takia, koska sinulla ei sellaisia ole. Sinun onnellisuutesi ja tärkeytesi eivät riipu sinusta.
Jeesus on ansainnut sinulle rikkauden, onnen ja sen, että Hänen yhteydessään nimesi säilyy ikuisesti. Älä siis etsi sellaista menestystä, jossa nimesi katoaa, vaan sellaista pysyvää menestystä, jonka osana sinun nimesi säilyy ikuisesti.
Kansojen paljouden isä
Mitä oli siis menestyminen Abrahamin kohdalla? Heprealaiskirjeessä sanotaan Abrahamista, että: ”Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua ja lähtemään kohti seutuja, jotka Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa.” (Hepr. 11:8) Usko sai lähtemään, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa.
Abraham oli ensin nimeltään Abram, joka tarkoittaa ”korkeaa isää”. Myöhemmin Jumala itse antoi hänelle nimeksi Abraham eli ”kansojen paljouden isä”. Jumala toimi hänen kauttaan lopulta niin, että kerran sukupolvien saatossa hänestä polveutui jälkeläinen, joka toi pelastuksen kaikille maailman ihmisille.
Siksi hän on kansojen paljouden isä. Jumala teki hänen nimestään suuren. Abraham ei itse hakenut menestystä ja kuuluisuutta, vaan Jumala haki hänet kotoansa kohti tuntematonta ja kuuluisuuteen.
Abraham ei itse hakenut menestystä ja kuuluisuutta, vaan Jumala haki hänet kotoansa kohti tuntematonta ja kuuluisuuteen.
Se on tätä Jumalan valtakunnan erikoista nurinkurisuutta.
3) Keiden nimistä Jumala tekee ikuisia?
Katsotaan vielä kolmanneksi, että keiden nimistä Jumala tekee ikuisia. Minkälaisia ihmisiä Jumala kutsuu?
Joosuan kirjassa Jumala puhui israelilaisille näin: ”Kauan sitten teidän esi-isänne asuivat Eufratvirran toisella puolen, ja he palvelivat vieraita jumalia. Yksi esi-isistänne oli Terah, Abrahamin ja Nahorin isä. Minä toin Abrahamin virran toiselta puolelta” (Joos. 24:2-3)
Nämä ihmiset siis Terahin perheessä palvelivat epäjumalia! Se, että Jumala valitsi Abrahamin, ei ollut siis mistään muusta kiinni kuin Jumalan armosta. Jumala pelastaa armosta täysin jumalattoman ja kutsuu hänet lapsekseen.
Hän tekee sen myös sinulle siitä riippumatta, mitä olet elämässäsi tehnyt tai siitä riippumatta, oletko jollain mittarilla epäonnistunut tai menestynyt. Hän haluaa johtaa myös sinut epäjumalanpalveluksesta oikean Jumalan palvelukseen, vieraasta maasta luvattuun maahan, kuolemasta elämään, kadotuksesta pelastukseen, väärän menestyksen tavoittelemisesta oikean menestyksen perijäksi, itseesi turvaamisesta Jumalaan turvaamiseen.
Miten hän pelastaa sinut kadotuksesta ja omasta ahneudesta?
Jumala sanoi itse asiassa nämä samat sanat ainoalle Pojalleen: ”Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” (1. Moos. 12:1-3)
Filippiläiskirjeen toisen luvun mukaan Jeesus ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan luopui omastaan, alensi itsensä ja otti orjan muodon, ja oli Isälle kuuliainen aina ristinkuolemaan asti.
Eikö olekin todella erikoista, että tämän maailman suurin menestys ja suurin voitto tuli niin nöyryyttävällä tavalla, häpeärangaistuksena paaluun naulattuna? Että se siunaus ja menestys, jonka sinä saat uskoa myös omalle kohdallesi, ansaittiin sinulle lahjana täysin päinvastaisella tavalla kuin mitä tämän maailmankaikkeuden valtiaalta voisi odottaa.
Eikö olekin todella erikoista, että tämän maailman suurin menestys ja suurin voitto tuli niin nöyryyttävällä tavalla, häpeärangaistuksena paaluun naulattuna?
Täydellinen Jumala tyhjensi itsensä heikoksi ja ulkoisen menestyksen vastaisesti jopa kuoli ristillä puolestasi. Saat syntien anteeksiantamuksen lahjaksi ansaitsematta sitä itse. Sinä olet siunattu, koska Jumala kirosi ristillä Kristuksen sinun syntiesi sovittamiseksi.
Mutta juuri sen tähden Isä on antanut Jeesukselle kaikkia muita nimiä korkeamman nimen, jota kunnioittaen kaikkien on kerran polvistuttava ja tunnustettava, että Jeesus Kristus on Herra.
Sinä saat kaiken Kristukselle kuuluvan puhtauden, kunnian ja loiston sillä hetkellä, kun sinut kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kasteen kautta hänen menestyksensä tulee sinun perinnöksesi ja saat uskoa sen todeksi myös omalle kohdallesi.
Jumalan lapsena sinä tulet elämään ikuisesti ja sinut tullaan muistamaan ikuisesti. Tämä on se ainoa tie, jonka kautta myös sinun nimesi säilyy ikuisesti. Ja kohta sinua siunataan jälleen Herran ehtoollisella, syntien anteeksiantamisen aterialla.
Jumala ovellasi
Mitä jos Abraham olisi pelännyt lähtemistä tai jostain luopumista niin paljon, että olisi jäänyt paikoilleen? Mitä hyvää tässä maailmassa olisi jäänyt toteutumatta? Pelkäätkö sinä jotain niin paljon, että haluaisit mieluummin jäädä lähtötelineisiin?
Erinomaisessa Matrix-elokuvassa Neo-nimisen tietokonenörtin oveen koputetaan ja hän joutuu päättämään, pitäisikö riskeerata oma elämä ja lähteä häntä hakevien ihmisten mukaan. Hän päättää lähteä ja joutuu sen takia kärsimään monella tapaa, mutta leffatrilogian lopuksi hän tulee pelastaneeksi koko ihmiskunnan.
Jumala on tänäänkin ovellasi hakemassa sinua kohti tuntematonta. Olet Jumalan lapsi ja hänellä on sinullekin varattuna jokin tehtävä, jonka kautta hän tahtoo siunata moninkertaisesti ihmisten elämää ympärilläsi.
Mihin tehtävään hän kutsuu sinua?
Rukoillaan. Rakas Isä, kiitos siitä, että Jeesus toteutti sinun tahtosi loppuun asti silloin, kun hän tuli suunnitelmasi mukaisesti pelastamaan meitä. Kiitos siitä, että kutsut meitä erilaisiin tehtäviin. Varusta meidät voimallasi ja lisää uskoa, niin ettei pelko eikä oma heikkoutemme olisi esteenä kuuliaisuudelle. Auta meitä pysymään sinussa ja luottamaan siihen, että kaikessa, mitä teemme sinua kuunnellen, on mukana siunauksesi. Jeesuksen nimessä aamen.