Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 11.6.2017
Pyhän Kolminaisuuden päivä, 2. vuosikerta
Joh. 15: 1-10
Jeesus sanoo:
”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.
Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.”
Aluksi
Katsotaan tässä saarnassa kolmea asiaa:
1) ensinnäkin hedelmällisyyttä,
2) toiseksi sitä, mitä hedelmää ihminen etsii ja
3) kolmanneksi sitä, mitä hedelmää Jumala etsii.
1) Hedelmällisyys
Jos joskus pääsee näkemään jonkun staran läheltä, niin moni meistä kertoo sitten myöhemmin ylpeänä, että “olin viiden metrin päässä Beyoncéesta”. Tai jos pääsee oikein lähelle, niin saattaa päästä koskettamaan häntä. Ja jos hän on oikein hyvällä päällä, niin hän saattaa tulla yhteiseen kuvaan.
Iltalehden nettisivuilla oli juuri juttua siitä (IL.fi 9.6.2017), että kun Jenkeissä poptähti Kesha halusi halata koomikko Jerry Seinfeldia, niin Seinfeld torjui yrityksen, koska hän ei tuntenut Keshaa, eikä hänellä ei ole tapana halata tuntemattomia – varsinkaan kesken käynnissä olevan televisiohaastattelun.
Julkkiksille käy joskus niin, että he eivät jaksa joissain tilanteissa halata ja jutella ja olla ystävällisiä. Ja meistä jokainen väsyy joskus sosiaalisissa tilanteissa, vaikkei olisi julkkis. Jokainen meistä haluaa joskus olla rauhassa, mutta fanille se on kova paikka, jos oma esikuva torjuu lähestymisen.
Minkälainen Jumala on? Onko hän väsynyt olemaan julkkis, jota miljardit ihmiset joko rakastavat tai vihaavat?
Onko hän sellainen, joka esiintyy isolle joukolle ihmisiä, mutta jota tavallisen tallaajan on mahdotonta päästä tapaamaan backstagelle? Miten lähelle Jumalaa voi päästä? Voiko Jumalan kanssa päästä yhteiskuvaan? Voiko Jumalaa koskettaa?
Jumala ei väsy yhteydenottoihin. Hän ei ole eristäytynyt yksinäisyyteen, johonkin kartanoon jossain salaisessa puutarhassa. Tämän universumin suurin nimi tahtoo olla sinun kanssasi.
Jumalan tapa haluta yhteyttä on erittäin tiivis. Se on jopa koskettamista voimakkaampaa, se on yhtymistä, se on yhdeksi tulemista, mutta kuitenkin niin, että jokaisen persoona säilyy omanaan, etkä menetä minuuttasi.
Kun Jumala loi ihmisen, niin hän ei luonut ihmiskuntaa yhden sukupolven pituiseksi tarinaksi. Hän ei sanonut ensimmäisille ihmisille, että: “Hei, te kaksi! Pitäkää hauskaa ja siinäpä ne tärkeimmät.”
Hän sanoi: “Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.” (1. Moos. 1:28)
Kun mies ja nainen luotiin, niin Jumala tahtoi heidän tulevan erilaisina erottamattomasti yhdeksi, yhdeksi lihaksi. Jumala luo elämää selvästikin hedelmällisen yhteyden, yhdistymisen, jakamisen ja itsensä antamisen kautta. Hän tykkää nähdä kukoistavaa hedelmällisyyttä ja hedelmiä. Hedelmät ja uuden elämän syntyminen ovat kauniita juttuja.
Jos joku viljelee ahkerasti siirtolapuutarhapalstalla, niin hän hikoilee siellä saadakseen iloita kukkien kasvusta ja maukkaista vihanneksista. Hedelmä on lopputulos siitä, että potentiaalisesta tulee aktuaalista, mahdollisesta tulee todellista. Kyllä se jurppii ihan jokaista, jos toivoo ja odottaa jotain kasvua, mutta mullasta ei puske esiin mitään muuta kuin kastemato.
Jumala näkee paljon vaivaa hoitaakseen sinua. Siksi hän odottaa into piukeena saadakseen nähdä sinussa elämän merkkejä, jonkin hänen luomansa mahdollisuuden tulemista todeksi ja hyvien asioiden puhkeamista kukkaan.
Hän on tämän universumin innokkain viinitarhuri, ja etsii sinusta joka hetki silmä tarkkana hedelmää.
Jeesuksen vertauskuvassa Jeesus on siis viinipuu, ja Taivaallinen Isä on viinitarhuri, joka hoitaa viinipuun oksia. Jokainen meistä ihmisistä on joko hedelmää tuottava tai hedelmää tuottamaton oksa. Hedelmättömien oksien kohtalo on karu: ne poltetaan.
Hedelmättömien oksien osalta homma menee pieleen jo siinä, minkälaista hedelmää ihminen etsii.
2) Mitä hedelmää ihminen etsii
Ensimmäiset ihmiset saivat elää hedelmällisessä puutarhassa, mutta ihastuivat valitettavasti väärän, kielletyn puun hedelmiin. Ihmiskunta rikkoi Jumalan tahtoa vastaan ja lankesi syntiin.
Koska turmeltunut ihminen ei ole pyhä ja mikään epäpyhä ei voi olla yhteydessä pyhän Jumalan kanssa, ihmiskunnan ensimmäisten ihmisten jälkeläisenä meistä jokainen on syntynyt epäpyhäksi, ilman yhteyttä Jumalaan. Se, mitä ihmiskunta synnyttää ja saa aikaan, on epäpyhää.
Sinä ja minä, me kaikki olemme jo sikiämisen hetkellä saaneet verenperinnöksi sen, että me tykkäämme etsiä niitä vääränlaisia, kiellettyjä, Jumalan sanan vastaisia hedelmiä. Tämä voi kuulostaa sinusta rajulta, mutta niin se vain on, koska sen pystyy toteamaan jo siitä, mitä me luonnostamme teemme.
Esimerkiksi apostoli Paavali luettelee galatalaisille muun muassa tällaisia synnin ilmenemismuotoja: “siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen”. (Gal. 5:19-21) Jos tämä olisi bingopeli, niin todennäköisesti jokainen meistä olisi ehtinyt jo huutaa “bingo”.
Otetaan esimerkiksi vaikka riidat ja kiukku. Vedätkö kotona kilarit ihan jostain mitättömistä asioista? Kiihdytkö nollasta sataan nopeammin kuin urheiluauto? Kylvätkö duunipaikalla riitoja kertomalla yhdelle yhtä ja toiselle toista siitä, mitä muut ovat tehneet? Puskeeko kateus jotain tiettyä ihmistä kohtaan niin pintaan, että kasvojesi ph-arvo laskee aina, kun näet hänet?
Jeesus ei sano Raamatussa yhtään mitään vain lämpimikseen ja hän puhuu tästä oksien polttamisestakin ihan vakavissaan. Jos sinulle on ihan se ja sama, mitä Jeesus sanoo sinulle sinusta, niin hänen mukaansa olet kuiva oksa. Hedelmättömät oksat poistetaan ja lopulta poltetaan, niin kuin myös ne irralliset oksat, jotka ovat itse päättäneet sen, etteivät halua olla missään tekemisissä Kristuksen kanssa.
Jos sinussa herää nyt kysymys, että minkälainen oksa olet, ja haluaisit olla Jumalalle kelpaava oksa, niin olet jo viinitarhurin hoidon kohteena.
Radioheadin biisissä Creep mies on ihastunut naiseen. Miehen mielestä tuo nainen on niin erityinen, että mies kokee olevansa häneen verrattuna vain omituinen hyypiö. Jotta nainen voisi huomata miehen, mies haluaisi itselleen täydellisen kropan ja täydellisen sielun.
Jos sinusta Jeesus on erityinen, ja haluaisit päästä hänen edustamastaan kauneudesta osalliseksi, ja haluaisit Jeesuksen rakastavan sinua, mutta nyt samalla koet, että olet täysin epäonnistunut hyypiö, ja olet tehnyt sellaisia asioita, joita hän ei ikinä voi hyväksyä, niin saatat ajatella, että sinun pitäisi ensin muuttua paremmaksi ihmiseksi, jotta hän voisi rakastaa sinua.
Mutta homma ei mene niin.
Jeesus ottaa sinut ensin vastaan sellaisena kuin olet ja alkaa sitten hoitaa sinua. Järjestys ei ole se, että ensin hedelmä, sitten Jeesus. Järjestys on se, että ensin Jeesus, sitten hedelmä.
Jeesus hakattiin irti tästä elämästä ja hänet naulittiin juuristaan irti katkaistuun puuhun. Mutta kuolemanpuusta, ristinpuusta, tulikin sinulle elämänpuu.
Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen kaikki sinun syntisi, jotta saat Kristuksen veressä hänen pyhyytensä ja puhtautensa ja sinun ei tarvitse joutua helvetin kadotukseen. Kristuksen tähden sinä saat, Jumalan kasvojen edessä tässä ja nyt, uskoa kaikki sinun syntisi anteeksi, eikä niiden rangaistusta enää ole.
Hedelmällisyys on yhdistymistä, jakamista ja itsensä antamista. Jeesus on antanut itsensä sinulle aivan kokonaan, jotta sinä saisit ikuisen elämän taivaassa.
Jumalan ulkopuolella ei ole elämää, eikä ilman Jumalan sanaa ole elämää. Jumalan sana on hedelmällistä ja hänen näkymätön sanansa yhdistyy näkyvään kasteveteen, ehtoollisleipään ja ehtoollisviiniin.
Jeesus sanoo, että: “Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.” (Joh. 15:3) Jos sinut on kastettu, olet kasteessa tullut Jumalan pyhittämäksi, uudeksi luomukseksi, hänen sanansa kautta. Olet siinä syntynyt Jumalan lapseksi ja saanut lahjaksi Pyhän Hengen ja uuden elämän. Jos sinua ei ole kastettu, niin tule luokseni ja pistetään asia vireille.
Kastettuna Jumalan lapsena sinä olet viinipuun oksa, ja se on sellainen luontainen perusmoodi, että niitä hedelmää tulee. Mutta jos hedelmää ei tule, niin sitten pitää pysähtyä miettimään, että mikä mättää.
Jos hedelmää ei näy, yhteytesi Kristukseen ei ole pysynyt elävänä. Jeesus sanoo, että: “Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5) Ilman Jumalan sanaa ei ole minkäänlaista elämää, ei fyysistä eikä hengellistä.
Jeesus sanoo: “Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.” (Joh. 8:51)
Runko antaa oksille sellaista elämännestettä, jota sinä tarvitset. Näetkö miten tärkeää on yhteytesi runkoon? Kuinka tärkeää sinulle on, että jokapäiväinen yhteytesi Kristukseen on kunnossa, että saat päivittäisen annoksesi Jumalan sanaa?
Jeesuksen sanat pysyvät sinussa, kun sinä luet ahkerasti hänen sanaansa, toivottavasti edes vähän joka päivä, kun pohdit hänen sanojaan, kun luotat ja turvaat hänen sanaansa, kun noudatat hänen sanaansa tai tunnustat hänelle rikkoneesi hänen sanaansa vastaan, jos et ole noudattanut niitä.
Jeesuksen sanat pysyvät sinussa, kun et anna minkään sinänsä kivan asian syrjäyttää niitä elämäsi tärkeimpänä ravintona. Jumalan sana ei ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka Jumala sille antaa, ja saa menestymään kaiken, mitä varten Jumala sen lähettää. (Jes. 55:11)
Kristus on sinun syntiesi anteeksiantamuksen lähde, sinut puhdistava neste, sinun ravintosi ja voimasi. Niin lähelle Jumala tulee sinua, että Kristus, Sana, asuu sinussa Pyhän Henkensä kautta ja kohta saat ihan suullasi nauttia Kristuksen ruumiin ja veren leivässä ja viinissä.
3) Mitä hedelmää Jumala etsii
Katsotaan vielä kolmanneksi sitä, että minkälaista hedelmää Jumala sinusta ja minusta etsii.
Tiesitkö muuten sen, että banaanit ovat luonnostaan radioaktiivisia hedelmiä? Niissä on Kalium-40-isotooppia kuitenkin niin vähän, että niitä voi pistellä poskeen ihan turvallisesti.
Säteilevä banaani kuulostaa jännältä.
Myös Pyhän Hengen hedelmä sinussa on säteilevä hedelmä. Paavali kirjoittaa galatalaisille, että Hengen hedelmää ovat “rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä”. (Gal. 5:22-23)
Nämä ovat sellaisia ominaisuuksia, jotka säteilevät ihmisille sinun ympärilläsi tässä kaupungissa. Jeesus sanoo: “Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani.” (Joh. 15:8)
Se hedelmä säteilee siis itsensä Taivaallisen Isän kirkkautta, rakkautta, hyvyyttä ja kauneutta.
Taivaallinen viinitarhuri etsii sinusta säteilevää hedelmää, ja se hedelmä on Jumalan sanan aikaansaamaa. Joten sukella siksi ahkerasti päivittäin yhä syvemmälle Jumalan sanaan.
Rukoillaan. Pyhä, kolmiyhteinen Jumala. Sinä olet lahjoittanut meille uskon, niin että voimme tunnustaa sinut ainoaksi todelliseksi Jumalaksi. Pidä meidät tässä uskossa ja varjele kaikesta, mikä estää sinun työtäsi meissä. Jeesuksen nimessä aamen.