Himo pysäyttää, rakkaus saa liikkeelle – 1. Joh. 2:15-17

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 15.10.2017
19. sunnuntai helluntaista, 2. vuosikerta
1. Joh. 2: 15-17

Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä. Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.

Johdanto

Vitsin mukaan Suomi voisi korvata maamiinat sillä, että rajoille asetellaan näkyville runsaasti viinapulloja. Kyllä se hyökkäys siihen pysähtyy, kun vihollinen päätyy niiden keskelle ja alkaa raivata viinakenttää.

No, miten seurakunta pysäytetään etenemästä ja kasvamasta?

Se voi olla esimerkiksi tuo viinakenttä, mutta tänä päivänä yksi parhaista keinoista siihen lienee jatkuva mielihyväkeskuksen pommitus jonkin sähkölaitteen parissa, viihde ja porno.

Kun Johannes tämän päivän tekstissä puhuu ruumiin haluista ja silmien pyyteistä, niin nuo “halut” ja “pyyteet” ovat kreikan alkukielessä sama sana, himo. Himo on enemmän kuin halu ja himo on luonteeltaan tuhoavaa.

Puhutaan tänään vähän enemmän seksuaalisesta himosta ja keskitytään muihin himoihin ja mahtailuun joskus toiste. Tämän päivän aihe on siis aika vaikea, mutta siihen me joka tapauksessa sukellamme.

Katsotaan tässä saarnassa kolmea asiaa:
1) ensinnäkin himon kamppailua rakkauden ja puhtaan viattomuuden kaipuun kanssa
2) toiseksi itsensä antavaa rakkautta himon vastakohtana
3) ja kolmanneksi sitä, miten me saamme seurakuntana voiman kaikkein suurimman rakkauden jakamiseen

1) Himon kamppailu rakkauden ja puhtaan viattomuuden kaipuun kanssa

Raamatun alkupuolella kerrotaan, että ihmiskunta kosahti paratiisissa kiellettyyn hedelmään. Se voi tuntua vähän hassulta, että se oli hedelmä. Jos ajattelee sitä nyt seurauksista käsin, niin kuka himoitsee jotain hedelmää niin paljon, että olisi valmis sen takia riskeeraamaan elämänsä paratiisissa?

Mutta kysymys oli enemmästä kuin hedelmästä. Jumala oli antanut Aadamille ja Eevalle selvät ohjeet siitä, miten he toimivat oikein, ja varoittanut ankarista seurauksista, jos he rikkovat selvää käskyä.

Mutta he alkoivat pelätä jäävänsä jostain olennaisesta paitsi, jos he jatkaisivat Jumalan antaman rajoituksen noudattamista.

He alkoivat siis pitää Jumalaa nuivistelijana, eikä ainoana kaiken hyvän lähteenä. He luulivat saavuttavansa jotain, mitä kuvittelivat tarvitsevansa. Mutta himo alkoi kuluttaa heitä itseään ja särki kaiken sen, mikä oli ollut kaunista.

Al Pacino, joka on yksi minun suosikkinäyttelijöistäni, esittää elokuvassa “Paholaisen asianajaja” lakifirman omistajaa, joka on oikeasti irstaileva piru, joka kouluttaa itselleen seuraajia. Hän syyttää monen hedonistin tavoin Jumalaa siitä, että ensin hän on luonut ihmiselle aistit ja sitten lätkäissyt liian vaikeat säännöt noudatettavaksi tyyliin: “Katso, mutta älä koske. Koske, mutta älä maista. Maista, mutta älä niele.”

Mutta Jumala teki kaiken hyväksi ja hänen käskynsä ovat hyviä. Se on Paholainen ja synti, jotka vääristävät hyvän. Syntiinlankeemuksessa ihmisistä tuli toistensa hyväksikäyttäjiä, ja vaikka me kuinka järsimme itseämme ja toisiamme, siltikään himo ei tyydyty.

Mitä sinä himoitset niin paljon, että olet sen takia valmis luopumaan Jumalan käskyjen seuraamisesta? Mistä hyvästä sinä pelkäät jääväsi Jumalan käskyjen takia paitsi?

Mikä muoto on sinulle niin kaunis, että sen nähdessäsi sinun on vaikea hillitä itseäsi? Mikä kielletty pinta on sinusta niin houkutteleva, että sun tekee mieli upottaa siihen hampaasi?

Mistä sinä jahtaat onneasi ja mitä riskeeraat saadaksesi sen?

Playboyn perustaja Hugh Hefner kuoli muutama viikko sitten (27.9.2017). Hefner sanoi, että “elämä on liian lyhyt elämiseen jonkun toisen unelman mukaan”.

Hefnerin äiti oli metodisti ja toivoi, että hänen pojastaan olisi tullut lähetyssaarnaaja, mutta hänestä tuli toisenlainen julistaja. En yleensä puhu nimeltä mainiten vaikeuksista ihmisten yksityiselämässä, mutta nyt teen niin, koska Hefner halusi julkisesti muuttaa länsimaista yhteiskuntaa ja osin onnistui siinä.

Se on surullista, miten Hefner alkoi suunnata unelmaansa. Kun hän oli armeijassa, hänen morsiamensa petti häntä. Morsian tunnusti pettämisen ennen häitä vuonna 1949 ja Hefner kuvaili sen olleen elämänsä tuhoavin hetki.

He menivät kuitenkin naimisiin, mutta helpottaakseen uskottomuuden aiheuttamaa syyllisyyttä ja pitääkseen avioliiton kasassa vaimo salli Hefnerin maata muiden naisten kanssa. Hefner perusti 1953 Playboy-lehden, joka alkoi levittää vapaan seksin ideologiaa ja takoa rahaa naisten alastomilla vartaloilla.

Ihmiskunta tavoittelee unelmiaan antautumalla ruumiin haluille, silmien pyyteille ja mahtailevalle elämälle, mutta ne unelmat rakentuvat särkyneelle sydämelle ja särkevät sydämiä.

Vaikka Hefner ei olisi sinulle esikuva, saatat silti olla sitä mieltä, että vapaa seksi on jees, eikä se vahingoita ketään.

Raamatun mukaan Jumala on tarkoittanut seksin vain avioliittoon yhdistämään miehen ja naisen pysyvästi yhdeksi lihaksi ja se on meille, seksuaalisen vallankumouksen sukupolville, vaikea paikka.

Otan kaksi esimerkkiä siitä, että syvällä sisimmässään meistä jokainen kaipaa tällaista pysyvää kauneutta. Ne kaksi esimerkkiä ovat rakastetuksi tuleminen ja puhtaus.

Sinussa ja minussa on ahne halu haukata kiellettyä hedelmää salaa ilman, että muut tekevät samoin ja pettävät puolestaan minut. Samalla kun mahdollisesti janoat itsellesi salaista vapautta, haluat, että muut ovat sinulle uskollisia.

Pettäminen sattuu ja sille on syynsä. Meissä jokaisessa kun on kaipuu tulla kokonaisvaltaisesti rakastetuksi.

Sitoutuminen ja mustasukkaisuus kytkeytyvät toisiinsa. Avoimissa suhteissa mustasukkaisuutta yritetään välttää keskinäisen sopimisen avulla, mutta silloin keskinäinen henkinen sitoutuminen jää löyhäksi ja on todennäköistä, että pariskunta eroaa jossain vaiheessa. Mutta niin kuin Jeesus sanoo: “[M]inkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Mark. 10:9)

Toiseksi ihminen kaipaa viattomuuden puhdasta kauneutta. Vaikka et uskoisi Jumalaan, todennäköisesti tunnistat esimerkiksi häiden yhteydessä edes pienen väläyksen ajan sen herkän kauneuden, joka liittyy seksuaalisen puhtauden ihanteeseen, vaikka toinen puoli sinussa ehkä vaatii pitämään seksuaalista koskemattomuutta ennen avioliittoa täysin samantekevänä tai jopa säälittävänä asiana.

Porno kiusoittelee tuon puhtaan viattomuuden ihanteen kanssa saadakseen tunnetta mekaaniseen ja ilottomaan jyystöön. On huomionarvoista, että pornonäyttelijät itse yleensä kuvaavat dokumenttihaastatteluissa, että porno koluaa ihmisen sielun tyhjäksi ja jättää jäljelle vain tunteettoman kovuuden tai itseinhon, koska he kokevat itsensä likaisiksi ja halveksituiksi. Kun itsekunnioitus on mennyt, ihminen ryömii orjuuttajansa edessä niin kuin Metallican Master of Puppetsissa.

Jos etsit seksuaalista nautintoa pornon avulla tai ilman pysyvää sitoutumista, niin sinä päivänä, kun heräät miettimään, että onko siinä parasta, mitä tämä elämä voi sinulle tarjota, niin muista silloin, että Raamatun Jumala tahtoo tarjota sinulle enemmän ja parempaa, vaikka se ei olekaan se helpoin ja nopein tie. Ihminen ei lopulta saavuta syvää tyydytystä itsekkään hyväksikäytön ja kuluttamisen kautta. Himo vain kasvaa ja panokset ja annokset kovenevat.

Mutta Jumala tahtoo tarjota sinulle hyvää, tarjoamalla rakkauden ja puhtauden, ja se tie kulkee itsensä antamisen kautta. Synti saa alistamaan toisen ihmisen välineeksi, mutta Jumala antaa ihmiselle arvon. Jumalan luomana ja lunastamana olet siis jo mittaamattoman arvokas, eikä sinun tarvitse ostaa ihmissuhteissasi itsellesi arvostusta seksillä.

2) Itsensä antava rakkaus himon vastakohtana

Katsotaan toiseksi sitä, että himon vastakohta on itsensä antava rakkaus.

Jos meidän unelmat rakentuvat särkyneelle sydämelle ja hyvityksen hakemiselle, niin Jumalan unelmana sen sijaan oli pelastaa sinut ja minut antamalla itsensä meille kokonaan ja luomalla meihin uuden, ehjän sydämen.

Tuo itsensä antava rakkaus on himon täydellinen vastakohta. Siksi Isä lähetti maailmaan kaikkein kauneimman, mitä hänellä oli meille antaa.

Englanniksi sanotaan, että “all beauty must die” – “kaiken kauniin täytyy kuolla”. Onko se niin, että synnin takia herkkä kauneus ei kestä ihmisen käsissä, vaan ihminen vääristää sen ja lopulta myös musertaa sen. Kristus oli virheetön, täydellinen, puhdas ja kaiken hyvyyden lähde, mutta me ihmiset emme sitä kauneutta kestäneet ja hän kuoli meidän käsittelyssämme.

Johannes kirjoittaa, että: “Joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti”.

Jeesus teki niin kuin Jumala tahtoi, ja suostui kärsimään ja kuolemaan sen vihan sovittamiseksi, jolla pyhä Jumala rankaisee hänen täydellisen luomistyönsä turmelijoita. Kaikkein kauneimman täytyi kuolla, jotta me saisimme syntimme anteeksi, emmekä joutuisi ikuiseen kadotukseen. Kristukseen kastettuna sinut on puettu Kristuksen täydelliseen puhtauteen ja pääset nauttimaan ikuisesti Jumalan luomasta kauneudesta.

Syntiesi keskellä Paholainen haluaa sinun uskovan, että et voi saada syntiäsi anteeksi ja saatat ehkä ajatella, että sun pitää ensin puhdistaa elämäsi, ennen kuin voit tulla Jeesuksen luokse. Mutta se on juuri täysin päinvastoin. Anna kaikki syntisi Jeesukselle, hänellä on voima auttaa ja sinua. “Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Hepr. 2:18)

Kristuksen nimessä ja veressä saat tässä ja nyt uskoa aivan kaikki syntisi anteeksi riippumatta siitä, mitä olet tehnyt, tai miten elämä onkaan sinulla mennyt.

Ja jos painit jatkuvasti näiden tänään puhuttujen asioiden kanssa tai joidenkin muiden asioiden kanssa, niin voit tulla juttelemaan mun kanssani tai jos olet nainen, voit tulla keskustelemaan Helsingin Luther-kirkon teologin, Soili Haverisen kanssa.

Jos sinun tarvitsee ripittäytyä, niin tule sitten pastorin luokse, joko minun, Richardin tai jonkun muun pastorin luokse. Älä jää yksin, vaan kärsitään se taistelu yhdessä.

Sanon tässä myös sen, että jos sinulla on avioliitossasi lukkoon mennyt tilanne, porno ei ole se pakopaikka, joka tuo ratkaisun, vaan teidän on hyvä varata aika avioliittoneuvojalta.

3) Miten me saamme seurakuntana voiman kaikkein suurimman rakkauden jakamiseen

Katsotaan vielä viimeiseksi sitä, että miten me saisimme voiman vastustaa himoa ja rohkeuden jakaa kaikkein suurinta rakkautta.

Mieti, miten suuren kunnian me olemme saaneet, että ikiaikojen Jumala on uskonut meidän haltuumme tehtävän tässä kaupungissa! Saamme kertoa pelastuksen sanomaa hengellisesti sokeille, jotta hekin saisivat nähdä kirkkauden Herran. Kaikkivaltias Jumala pitää sitä tehtävää erittäin tärkeänä, joten pitäkäämme siis mekin.

Se mitä me tulemme Helsingin Luther-kirkon seurakuntana yhdessä saamaan aikaiseksi, riippuu pitkälti siitä, olemmeko me, sinä ja minä, kuluttajia, vai olemmeko me sotureita. Olemmeko me siis seurakuntana liikkeellä, vai olemmeko me pysäytetty joukko, jonka mielenkiinto on harhautunut johonkin houkutukseen, joka imee meistä kaiken ajan ja voiman ja rahan?

Paavali kirjoittaa efesolaisille: “Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus”. (Ef. 6:11)

Into viedä evankeliumia eteenpäin pysähtyy tehokkaasti, jos antaa periksi taistelulle syntiä ja Paholaista vastaan. Syyllisyys vie rohkeuden ja voiman, ja ilman rohkeutta ja voimaa kukaan meistä ei liikahda omalta mukavuusalueeltaan yhtään mihinkään.

Himo saa käpertymään itseensä, mutta rakkaus pistää liikkeelle. Siksi suurin taistelu käydään jokaisen meistä omassa sydämessä, joka päivä, ja me tarvitsemme paljon rukousta toistemme puolesta.

Kun Johannes kirjoittaa, että: “[…] mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä” (1. Joh. 2:16), niin on hyvä muistaa se tosiasia, että kristinusko ei ole henkiuskonto. Jumala loi ihmisen ruumiilliseksi olennoksi eli ihminen ei ole lämmin henkäys talvisäässä, vaan lihaa ja verta.

Ruumiillisuus sinänsä on lähtöisin Isästä ja on siis hyvä asia. Myös Jumalan rakkaus sinua kohtaan on ruumiillista rakkautta. Jumala lahjoittaa sinulle ja minulle syntien anteeksiantamuksen antamalla kohta ehtoollisella oman lihansa ja verensä, leivässä ja viinissä, ja Jumalan voima on myös se ainoa voima, jolla voi vastustaa himoa ja mahtailua.

Mutta mitä voisi tehdä näille silmille, kun terveiden silmien kanssa ei ole järkevää elää silmät kiinni?

Vanhassa rakkauslaulussa “Can’t Take My Eyes off You” lauletaan vapaasti suomennettuna, että: “Olet liian hyvä ollaksesi totta, en pysty irrottamaan silmiäni sinusta. Olet kuin taivasta koskettaisi […] Ei ole mitään mihin sinua voisi verrata.”

Ainoa keino vastustaa kiusauksia on katsoa Kristuksen täydellistä kauneutta ja sen löydät lukemalla Raamattua. Kun Kristus vapauttaa sinut koukuista ja kun käytät edes murto-osan siitä ajasta Raamatun lukemiseen, mikä sinulla nyt menee nyt johonkin täysin turhaan, niin et kuule arvaakaan, miten paljon sinun elämääsi tulvii syvän tason iloa ja merkitystä.

Kristus torjui erämaassa Paholaisen kiusaukset Jumalan sanan voimalla. Raivaa itsellesi aikaa Raamatun lukemiseen joka aamu tai joka ilta, niin vahvistut soturina. Silloin me seurakuntana jatkamme taas etenemistä. Jeesus pitää sinulle kaiken aikaa siinä rivistössä paikkaa. Sinua tarvitaan nyt.

Rukoillaan. Rakas Jumala. Kiitos, Jeesus, että saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi! Kiitos että olet lunastanut meidät vapaiksi omalla verelläsi. Älä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Auta, etteivät tämän maailman houkutukset saisi valtaa meissä. Jeesuksen nimessä aamen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s