Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 25.2.2018
2. paastonajan sunnuntai (Reminiscere), 3. vuosikerta
Jaak. 1: 2-6
Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.
Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne.
Johdanto
Kun pohdiskelin tätä saarnatekstiä syvissä vesissä, niin näytin sitten vissiin niin synkältä, että vaimoni Soili kysyi, että: “Mikä hätänä?” Kerroin hänelle, että ajattelen iloa. On se jännä, ettei hän pystynyt näkemään sitä naamastani.
Uusi testamentti on kirjoitettu alun perin kreikaksi, ja semmoinen sana kuin “peirasmos” tarkoittaa sekä kiusausta että koettelemusta. Mutta kiusauksen ja koettelemuksen välillä on kuitenkin eroa.
Tuomas Lukkaroinen saarnasi täällä Helsingin Luther-kirkossa viime sunnuntaina kiusauksista. Kiusaukset tulevat ennen kaikkea syntisestä sydämestämme, mutta myös Paholainen on kiusaaja. Sen sijaan Jumala ei koskaan kiusaa. Jumala kuitenkin koettelee meitä esimerkiksi onnettomuuksilla.
Katsotaan tämän päivän Jaakobin kirjeen kohtaa kolmesta koettelemuksiin liittyvästä näkökulmasta.
1) Koettelemusten kautta päämäärään
2) Koettelemuksissa Kristuksen kanssa
3) Kristuksen kautta ilon valtakuntaan
1) Koettelemusten kautta päämäärään
Oletettavasti jokainen meistä on halukas kokemaan iloa ja vähemmän halukas kohtaamaan koettelemuksia, vastoinkäymisiä ja kärsimystä. Jeesuksen veli Jaakob, Jerusalemin seurakunnan johtaja, yhdistää kuitenkin kirjeessään erikoisesti ilon koettelemuksiin. “[P]itäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte.” (Jaak. 1:2)
Jaakob ei sano, että “jos joudutte”, vaan “joihin joudutte”. Koettelemukset siis tulevat, halusitpa sitä tai et.
Jeesus kertoi vertauksen kahdesta rakentajasta, joista toinen rakensi kalliolle ja toinen hiekalle. Sellainen erinomainen gospelreggae-bändi kuin Kaemo sanoitti tuon niin, että: “Myrsky nousee jokaisen huonetta vastaan / Jokaisen perustusta koetellaan / Kuka kestää kun kova tuuli puhaltaa”
Myrsky nousee jokaisen huonetta vastaan. Kuka kestää, kun kova tuuli puhaltaa?
Mitä jos sinulla on kohta edessäsi hirvittävät ajat, tai mitä jos olet jo niiden keskellä? Millä aiot niistä selvitä?
Sinä kärsit, kun sinulle ei anneta jotain sellaista, jota haluaisit saada, tai sitten sinulta otetaan pois jotain sellaista, josta et haluaisi luopua. On se sitten terveys, ravinto, jonkin tarpeen tyydyttäminen, vapaus, turvallisuus, koskemattomuus, ammatti, maine, läheinen ihminen, tai jotain muuta.
Onko Jaakob masokisti, kun hän sanoo, että: “[P]itäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte.” (Jaak. 1:2)
Jaakob ei ole masokisti, kärsimys ei ole hänen tähtäyspisteensä. Kärsimyksessä itsessään ei ole mitään hyvää. Jaakob ei kehota iloitsemaan koettelemuksista sinänsä vaan siitä, mitä me saamme koettelemusten kautta.
Hän aloittaa perustelunsa sanoilla, että: “Tehän tiedätte.” Mitä hänen lukijansa tietävät sellaista, mitä myös sinun pitäisi tiedostaa silloin, kun myrsky nousee sinun huonettasi vastaan? “[E]ttä kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.”
Eli mistä kestävyyslajista tässä oikein on kysymys? Onko tämä viidenkympin hiihtomatka perinteisellä tyylillä?
Jumala haluaa kasvattaa sinua ja minua kohti täydellisyyttä. Jeesus sanoo: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48)
Jumalan kasvatus ei onnistu tässä syntiinlangenneessa maailmassa ilman kipua. Esimerkiksi omaa itsekkyyttä on vaikea työstää teoriaopintoina tai kirjekurssina. Siksi me joudumme koettelemuksiin. Joudumme oppimaan ja kasvamaan kantapään kautta, kivuliaalla tavalla, niin kuin legopalikan päälle astuisi.
Ilman kärsimystä meillä syntisillä ihmisillä on vaara luiskahtaa täysin päinvastaiseen moodiin. Yhtenä keskeisenä vaarana sinulla ja minulla on esimerkiksi ylpistyminen. Ylpeys on pöyhkeilevää omien kykyjen ja voimien yliarvioimista.
Suuri uskon esikuva, apostoli Paavali, kirjoitti korinttilaisille, että hän oli saanut pistävän piikin ruumiiseensa, ettei hän ylpistyisi. Mikä se piikki sitten hänellä olikaan, niin piikki ruumiissa ei kuulosta kivalta.
Ja kun Paavali oli pyytänyt Herralta kolmeen kertaan, että pääsisi siitä eroon, Herra vastasi hänelle, että: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Siksi Paavali sanoi iloitsevansa jopa heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin hän joutui Kristuksen tähden, koska heikkona hän oli voimakas. (2. Kor. 12:7-10)
Ilman kärsimystä ja vastoinkäymisiä sinä ja minä, jokainen meistä, on omien voimiensa tunnossa, eikä pysty näkemään sitä, että mihin sitä Jumalaa ja hänen voimaansa oikein edes tarvitsee. Vasta kärsimys ja luopumaan joutuminen testaa sen, oletko jättäytynyt täysin Jumalan armon varaan, vai askellatko ilmassa tyhjän päällä niin kuin piirretyissä herkkupaistia jahtaava Kelju K. Kojootti, ennen kuin se tajuaa putoavansa alas rotkoon.
Onko suurin pelkosi siinä, että tämä elämä menee ulkoisesti ihan pieleen ja jotkin sinun tavoitteesi jäävät saavuttamatta?
Jos olet tarrannut elämäsi tärkeimpänä perustana kiinni mihin tahansa muuhun kuin Jumalaan, on se sitten suosiosi, asemasi, maineesi, urasi, rakkain ihmissuhteesi tai jotain muuta, olet tarttunut pölypilveen.
Jos mahdollinen epäjumalasi ei ole vielä sortunut silmiesi edessä, niin viimeistään kuolemasi hetkellä se katoaa sormiesi välistä, vaikka se olisi ollut loiston päivinään kuinka upean näköinen aarre tahansa, eikä siitä ole apua sillä hetkellä, kun seisot Luojasi valtaistuimen edessä tuomittavana, että oletko rakastanut häntä yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Synteihinsä hukkuva ei voi tarttua hologrammiin, vaan tarvitaan jotain mikä kestää. Kristuksen veri kestää, vaikka kaikki muu elämässä menisi. Ainoastaan Kristuksen veri pesee sinut puhtaaksi.
Kun Jumala karsii sinusta pois rönsyjä, vääriä tukipilareita, niin kyllähän ne puutarhasakset tekevät todella kipeää. Siksi voit kokea koettelemuksissa iloa vain, kun luotat siihen, että ne kasvattavat sinun kestävyyttäsi ja Jumala on johtamassa sinua kestävyyden kasvattamisen kautta kohti täydellistä tulosta. Koettelemusten kautta opit uskossa turvautumaan yhä vahvemmin, sinnikkäästi, ainoastaan Jumalaan, etkä mihinkään muuhun.
Ilo on siinä, että Kristus jää, kun kaikki muu häviää.
2) Koettelemuksissa Kristuksen kanssa
Katsotaan toiseksi tuota koettelemusten kohtaamista yhdessä Kristuksen kanssa.
Jaakob kirjoittaa, että “kun uskonne selviytyy koetuksesta”, ei siis että “jos”, vaan “kun”.
Pelottaako sinua se, että mitä joudutkaan vielä kohtaamaan? Että kestääkö se uskosi todellakin sen kaiken?
Eihän se mitään herkkua ole, että Jumala sallii sinun esimerkiksi joutua kärsimään yksinäisyyttä tai sallii jonkun sinulle läheisen ihmisen kuolla. Tai että hän tuntuu vain katsovan vierestä, kun oma puoliso rientää vieraaseen syliin, tai kun aikuiset lapset pitävät yhteyttä lähinnä varmistaakseen osansa lähestyvästä perinnöstä.
Usko on tarkoitettu selviytymään koetuksesta, koska uskon kohde, Kristus, on kaikkivaltias voittaja, eikä hän sinua hylkää. Ei Jumala jätä sinua koettelemuksiisi yksin ja jää sivusta seuraamaan mielenkiinnolla niin kuin jotain piikitettyä laboratoriorottaa, vaan hän kärsii yhdessä sinun kanssasi.
Vanha suomalainen hengellinen viisaus sanoo: “Koettelee, vaan ei hylkää Herra.” Noissa sanoissa voi kuulla monien sukupolvien takaa kristittyjen tervaskantojen äänen, kuinka heidän ainoa turvansa on katovuosien, sortovuosien ja sotavuosien hirveiden menetysten keskellä sitkeästi ollut ikiaikojen Jumala, ja kuinka heitä ovat todellakin kantaneet ikuiset käsivarret. (5. Moos. 33:27)
Vaikka vastoinkäymisten suoranaista syytä ja tarkoitusta ei itse pysty hiffaamaan, saat uskossa luottaa siihen, että Jumala käyttää ikäviäkin asioita hyviin tarkoituksiinsa.
Apostoli Pietari puolestaan kirjoittaa, että: “Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi”. (1. Piet. 1:7)
Kun kaikkivaltias Jumala sallii sinun elämääsi hirvittävän tuskan, mutta et senkään keskellä katkeroidu Jumalalle, vaan hän on silloinkin sinun ainoa kestävä ilosi, usko voidaan todeta aidoksi. Usko näkee kärsimyksessä Jumalan hyvän tahdon, vaikka silmä näkisi muuta.
3) Kristuksen kautta ilon valtakuntaan
Katsotaan vielä kolmanneksi sitä, että Jumalan oma kärsimys avasi sinulle ja minulle tien kestävään iloon, ilon valtakuntaan.
Profeetta Sefanjan kirjassa kuvataan Jumalan suhtautumista Jerusalemia, tytär Siionia, kohtaan näin: “Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” (Sef. 3:17) Tuo “rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi” pätee myös sinuun.
Tässä elämässä tärkeimpien asioiden merkityksen oppii ymmärtämään vasta kärsimyksen kautta. Siten myös Jumalan rakkauden suuruudesta voi ymmärtää jotain sitä ihmettelemällä, mitä Jeesus suostui kärsimään puolestamme.
Jos Jeesus olisi kuollut jotenkin muuten kuin teloitettuna häpeällisesti, se olisi todennäköisesti jäänyt jotenkin hämärän peittoon, että Jeesus todellakin luopui elämästään, läheisistään, terveydestään, maineestaan, voimastaan, vallastaan, rikkaudestaan, päämääränsä takia, pelastaakseen sinut ja minut syntiemme rangaistuksesta ja ikuisesta kadotuksesta.
Isä koetteli hänen kuuliaisuuttaan äärimmilleen. Teloituspuuhun naulittunakin Kristus kuitenkin luotti taivaallisen Isän suunnitelmaan, vaikka hän oli johdattanut ainoan Poikansa sellaiseen hirvittävään kärsimykseen.
Jumala on kärsinyt tuskan saadakseen sinut vapaaksi ja sen saat uskoa myös omalle kohdallesi riippumatta siitä, miten tämä elämäsi on mennyt tai mitä kärsimystä sinä olet muille aiheuttanut. Kristuksen verellä pestynä sinä olet täysin puhdas, ja sinä olet Jumalalle ilo. Siksi saat yhtyä profeetta Habakukin sanoihin, että ”jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa”. (Hab. 3:17)
Kristuksen tähden ilosta ja kärsimyksestä voi puhua samassa virkkeessä. Sellainen ilo on totta, vaikka todella moni kristitty on Kirkon historiassa joutunut ja joutuu nykypäivänä kärsimään marttyyrina. Myös Jaakob itse tapettiin uskonsa takia, vuonna 62 jKr.
Apostoli Paavali, joka myös kuoli marttyyrina, kirjoitti roomalaisille, että: ”Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme.” (Room. 8:18)
Jumalan valtakunta on ikuisen ilon valtakunta. Jumala ei lähettänyt enkeleitään jouluyönä mumisemaan paimenille jotain tunkkaista maailmantuskaa, vaan pursuamaan iloa, ilmoittamaan “ilosanoman, suuren ilon koko kansalle”.
Jumala pursuaa iloa ja hän haluaa, että myös sinun elämäsi pursuaa todellista iloa. Katso siksi aina koettelemustesi keskellä kohti sinunkin puolestasi kärsinyttä Kristusta, joka avasi meille syntisille tien ikuisen ilon valtakuntaan.
Kahden viikon päästä [11.3.2018] saarnaan ilon pääkaupungista, jota kohti me olemme matkalla. Mutta ennen kuin sinne asti päästään, me saamme pursuta tuota ilon valtakunnan ilosanomaa syntien sovituksesta ja ikuisesta pelastuksesta eteenpäin tutuille ja tuntemattomille.
Rukoillaan. Herra, kiitos, että autat ja armahdat meitä syntisiä ja heikkoja Kristuksen veren tähden ja kiitos siitä, että meidän ei tarvitse kaikkien koettelemusten keskellä selviytyä oman voimamme varassa, vaan saamme luottaa täysin sinun siihen, mitä olet sanassasi meille luvannut. Herra, anna meille voimaa elää rohkeasti sinun lapsinasi ja julistaa sinun suurista teoistasi. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 