Perinnötön ja perillinen – Hepr. 11

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 22.4.2018
3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate), 3. vuosikerta
Hepr. 11:2,13-19

Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata. Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne. Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin.
Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: ”Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.” Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä.

 

Johdanto

Tämän päivän teksti on Uudesta testamentista, Heprealaiskirjeestä, ja sen kirjoittaja ottaa esille uskon esikuvia. Yksi heistä on meidän päivistämme laskien noin neljä tuhatta vuotta sitten paimentolaisena Kanaaninmaassa eli nykyisessä Israelissa elänyt Abraham.

Abrahamista kerrotaan Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa paljon, mutta Heprealaiskirjeen kirjoittaja viittaa erityisesti yhteen kohtaan, joka on yksi Vanhan testamentin erikoisimmista ja vaikeimmista. Siinä Jumala käski Abrahamia lähtemään Morian maahan, vuorelle, ja uhraamaan siellä poikansa Iisakin.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan lukija saa tietää, että Jumalan tarkoitus oli koetella Abrahamia ja että Iisak jäi lopulta Jumalan käskystä henkiin. Mutta ei Abraham sitä tiennyt etukäteen.

Hänellä ei ollut käytettävissään käsikirjoitusta, josta hän olisi voinut lukea juonipaljastuksia. Hän eli Jumalan käsikirjoitusta todeksi sitä mukaa kuin ne asiat tapahtuivat hänen elämässään.

Tässä kertomuksessa on monta seikkaa, jotka herättävät kysymyksiä, mutta katsotaan tässä saarnassa kolmea asiaa.
1) Abraham syytettynä
2) Jumala syytettynä
3) Syytetty vapautettuna

 

1) Abraham syytettynä

Yksi tärkeimmistä ihmiskunnan yleispätevistä säännöistä on se, että toista ihmistä ei saa tappaa. Abrahamin aikana ei ollut poliiseja. Ei siis ollut sellaista paikallista Horatio Cainea, joka olisi ilmestynyt rikospaikalle tyylikkäästi aurinkolasit päässä niin kuin CSI: Miamissa ja katsotaan hänestä nyt tyylinäyte. [GIF-DIA]

Abrahamin aikana väkivaltaa lienee hillinnyt verikoston kierteen pelko sukujen ja heimojen välillä. Mutta Iisak oli Abrahamin oma poika, hänen omaa siementään.

Abrahamin kuuliaisuus Jumalan käskylle tuntuu pelottavalta. Oliko Abraham harhainen, joka kuuli omiaan? Jos joku ottaisi tänä päivänä veitsen käteensä ja sanoisi Jumalan käskevän häntä tappamaan jonkun, niin eikö meistä jokainen soittaisi poliisille?

Meidän aikanamme Abraham olisi todennäköisesti joutunut mielentilatutkimukseen, jossa olisi selvitetty hänen syyntakeisuuttaan.

Ihminen on aina itse vastuussa teoistaan ja siitä, mitä jättää tekemättä. Sitä vastuuta ei voi ulkoistaa kenellekään muulle. Vaikka sinä kuulisit minkälaisia ääniä tahansa, sinä vastaat teoistasi viranomaisten, muiden ihmisten ja ennen kaikkea Jumalan edessä. Jos jokin ääni kehottaa sinua vahingoittamaan toisia, niin tule juttelemaan siitä minun kanssani.

Jumalan ilmoitus

Raamatussa kerrotaan kuitenkin sellainen merkittävä yksityiskohta, että Jumala itse kutsuu itseään Abrahamin ja Iisakin Jumalaksi. (1. Moos. 28:13) Se pistää sinut ja minut pienelle paikalle. Siinä sitä uskoa kysytään, että onko ikiaikojen Jumala todellakin ilmoittanut itsensä ihmiskunnalle yhdeltä osin tämän muinaisen heprealaisen paimentolaisen kautta.

Jumala itse kutsuu itseään Abrahamin ja Iisakin Jumalaksi.

 

Joko me tunnustamme sen, että Jumala todella puhui Abrahamille, tai sitten me joudumme hylkäämään kaikkivaltiaan Jumalan, josta Raamattu kertoo.

Abraham ei ollut kylmäverinen sekopää, vaan hänen sisällään varmasti myllersi kova tuska. Vanhalle Abrahamille Jumalan käsky oli ongelmallinen jo siksi, että jos Iisak kuolisi, siinä Abrahamilta menisi perijä.

Siinä uhkasi vesittyä se Jumalan antama lupaus, että Abrahamin jälkeläisistä kasvaisi tulevaisuudessa suuri kansa ja että Abrahamin saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.

Mutta Jumala oli tehnyt Abrahamin elämässä jo monia, konkreettisia ihmeitä, jo ihan sen, että hän ylipäätään sai vanhalla iällä Iisakin, ja Heprealaiskirjeen mukaan Abraham “päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen”. (Hepr. 11:19)

Abrahamin todellisuudentaju ei ollut vääristynyt, eikä hän toiminut tässä väärin, vaan hän oli Jumalalle kuuliainen ihminen. Jumalan Abrahamille antama tehtävä oli todellakin ainutlaatuinen, koska se oli ennakkokuva maailmanhistorian merkittävimmälle tapahtumalle, mutta palataan siihen myöhemmin tässä saarnassa.

 

2) Jumala syytettynä

Katsotaan toiseksi Jumalaa syytettyjen penkillä. Kuka on tämä Jumala, joka käskee Abrahamia tekemään jotain sellaista, mikä tuntuu täysin pöyristyttävältä? Miten Jumalaa voisi kukaan seurata, kun hän käskee aivan järjettömältä tuntuvia asioita?

Tekikö Jumala Abrahamia kohtaan jotain väärin, jota hänen pitäisi pyytää meiltä, somelynkkaajien sukupolvelta, anteeksi?

Abrahamin koettelemuksen edellä, Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, kerrotaan eräästä toisesta vaikeasta asiasta. Abrahamilla oli naisorja Hagar (1. Moos. 21:12), josta tuli hänen sivuvaimonsa. He saivat pojan, jonka nimeksi tuli Ismael.

Hagar ja Ismael halveksivat vuorollaan Abrahamin vaimoa Saaraa ja Iisakia. Siten Hagar ja Ismael tulivat halveksineeksi myös Abrahamia, jolta he saivat kodin ja elatuksen.
Abraham karkotti kotoaan Hagarin ja Ismaelin, autiomaahan (1. Moos. 21:21), ja se teki Abrahamille itselleen todella kipeää. Ismael, orjan jälkeläinen, ei perisi Abrahamia.

Tämä orjan ja orjan jälkeläisen karkotus ja perinnöttä jääminen ovat myös sellaisia asioita, jotka loukkaavat meitä, nykyajan ihmisiä. Mutta nekin puhuvat elintärkeästä asiasta.

Vastaavalla tavalla paratiisissa ihmiskunta nousi Luojaansa vastaan ja alkoi halveksia Jumalaa, hänen omassa kodissaan, vaikka Jumala oli antanut ihmisille lahjaksi elämän ja kaiken hyvän ja rakastanut heitä syvästi.

Syntinen ihminen ei kestä täydellisen ja pyhän Jumalan läsnäoloa. Jumalan sydämeen sattui varmasti todella kovaa se, että hän joutui karkottamaan syntiinlangenneen ihmiskunnan luotaan, puutarhan ulkopuolelle.

Abraham karkotti Hagarin ja Ismaelin, mutta he säilyivät hengissä, koska Jumala piti heistä huolta, ja lopulta Ismaelista polveutui suuri kansa. Samoin paratiisissa syntiinlangennut ihmiskunta sai Jumalan armosta jäädä henkiin, ja ihmiskunta kasvoi suureksi.

Vaikka Ismael oli siis Abrahamin biologinen jälkeläinen, hän oli orjan jälkeläinen, ja jäisi ilman perintöä. Siksi vain Iisakia kutsuttiin Abrahamin pojaksi ja Iisakin jälkeläisiä Abrahamin lapsiksi.

Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että “jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset” (Room. 9:8).

Vain ne, jotka uskovat Jumalan lupaukseen, ovat Jumalan perillisiä, siis niitä, jotka saavat elää ikuisesti Jumalan kodissa. Ne jotka eivät usko, jäävät pysyvästi, synnin orjina, Jumalan kodin ulkopuolelle, kadotukseen.

Jumalan tuomiovalta

Raamatussa tuntuvat ehkä eniten loukkaavilta ne kohdat, joissa kerrotaan Jumalan vihasta ja siitä, kun Jumala rankaisee ihmistä tai ihmisjoukkoa joko ajallisella kuolemalla tai iankaikkisella kadotuksella. Sellaista tuomiovaltaa syntinen ihminen ei kerta kaikkiaan haluaisi Jumalalla olevan.

Sellaista tuomiovaltaa syntinen ihminen ei kerta kaikkiaan haluaisi Jumalalla olevan.

 

Ja sekin suututtaa, että Jumala vaatii pidättäytymään tai luopumaan monista sellaisista asioista, joita minä pidän tärkeinä ja haluan saada. Me olemme taitavia uhraamaan lähimmät ihmisemme, lapsemme ja puolisomme, esimerkiksi ihmissuhdesekoiluiden, päihteiden tai työuran takia, omien halujemme ja itsekkäiden päämääriemme alttarilla, ilman että me edes suostumme huomaamaan tai tunnustamaan sitä.

Ihmiskunta on paratiisista alkaen halunnut saada Jumalan syytettyjen penkille, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja kaiken kivan kieltämisestä, vaikka Jumala ei ole tehnyt mitään väärää eikä tee.

Ihmiskunta on itse rikkonut Jumalan asettamia ehdottomia sääntöjä ja noussut kapinaan Luojaansa vastaan. Ihmiskunta on se, joka on syytteen alainen.

Syntisen ihmisen on vaikea ymmärtää puhetta Jumalasta, joka on samanaikaisesti oikeudenmukainen tuomioissaan ja rakastava. Jumalan ratkaisu tähän näennäiseen ristiriitaan on siinä, mistä Abrahamin ja Iisakin kertomus puhuu.

 

3) Syytetty vapautettuna

Katsotaan kolmanneksi syytteen alaista ihmiskuntaa. Syntiinlangennut ihmiskunta jäi siis paratiisin jälkeen perinnöttömäksi ja kodittomaksi.

Abraham sai Jumalalta käskyn mennä Morian maahan, vuorelle jonka Jumala osoittaa, ja uhrata siellä ainoa poikansa. Viime hetkellä Jumalan viesti Abrahamille kuitenkin oli, että hänen ei tulisi koskea poikaan eikä tehdä hänelle mitään. Ja silloin Abraham näki Jumalan lähettämän uhrieläimen, oinaan, uroslampaan, joka oli takertunut sarvistaan pensaikkoon, ja hän uhrasi sen poikansa sijasta.

Araunan puimatanner

Noin tuhat vuotta myöhemmin tuolla Morian vuorella oli Arauna-nimisen miehen omistama puimatanner. Puimatanner oli sellainen tuulinen alue, jossa viljan jyvät erotettiin kasvin muista osista ja sitten tuuli vei tarpeettomat osat mennessään.

Tuolle Araunan puimatantereelle kuningas Daavid pystytti alttarin, ja uhratessaan poltto- ja yhteysuhreja sille alttarille lankesi taivaasta Herran tuli. Sille alttarille pysähtyi Jumalan hirvittävä viha, jonka Daavid oli aiheuttanut synnillään. (1. Aik. 21:26-27) Tuolle Araunan puimatantereelle, Morian vuorelle, kuningas Daavidin jälkeläinen, kuningas Salomo, rakennutti Jerusalemin temppelin. (2. Aik. 3:1)

Ja siitä noin tuhat vuotta myöhemmin, noin pari tuhatta vuotta Abrahamin ja Iisakin päivien jälkeen, Jeesus vaelsi kuolemaan Jumalan osoittamalla vuorella, tuolla Morian vuorella.

Abraham ja Iisak kulkivat Morian maahan, uhripaikkaa kohti, aasilla. Samoin Jeesus ratsasti uhripaikalle, Jerusalemiin, aasilla.

Iisak kantoi polttopuut mukanaan alttarille ja päätyi puupinon päällimmäiseksi kerrokseksi, mutta hän alistui nöyrästi isänsä tahtoon, eikä alkanut haistattelemaan hänelle tai mätkimään turpiin. On oikeastaan ällistyttävä asia, että Iisak ei katkeroitunut eikä menettänyt uskoaan.

On oikeastaan ällistyttävä asia, että Iisak ei katkeroitunut eikä menettänyt uskoaan.

 

Yleensä perheissä on vaiettuja salaisuuksia, mutta tästä erikoisesta episodista Abraham ja Iisak eivät vaienneet, vaan kertoivat siitä jälkipolville niin, että mekin vielä 4 000 vuotta myöhemmin puhumme siitä.

Ihmeellisesti Jeesus ei katkeroitunut Isälleen, vaan suostui nöyrästi tämän tahtoon ja vielä 2 000 vuotta sen jälkeen me edelleen puhumme siitä.

Jeesus, Isän ainoa poika, kantoi teloituspuutaan sille lopulliselle uhrialttarille, johon kohdistui Jumalan hirvittävä viha niin kuin tuli taivaasta. Siihen se viha myös pysähtyi, Kristukseen, koska Kristus omalla kuolemallaan sovitti koko maailman synnin.

Jumala on oikeudenmukainen tuomiossaan, koska hän rankaisi synnistä, mutta niin rakastava ja armollinen hän on, että sinun ja minun, meidän syntisten sijasta, hän valitsi rangaista viatonta uhria, omaa, ainoaa Poikaansa, jotta me emme jäisi perinnöttömiksi hänen kotinsa ulkopuolelle, ikuiseen kadotukseen.

Iisakin sijasta uhrattu oinas oli tarttunut sarvistaan pensaaseen. Jeesus oli Jumalan Karitsa, Jumalan lähettämä uhri sinun ja minun sijasta, ja hänen päässään oli orjantappuroista tehty kruunu.

Abraham oli valmis luovuttamaan jälkeläisensä uhriksi. Kerran hänen sukunsa jälkeläinen todellakin luovutettiin uhriksi, jotta hänen kauttaan tulisi siunaus kaikille maailman kansoille.

Kolme päivää Abraham matkasi Morian maahan tuska sisimmässään, mutta lopulta hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä. Kristuksen kuoleman jälkeen kaikki vaikutti menetetyltä ja hänen seuraajansa olivat menettäneet toivonsa, mutta kolmantena päivänä he saivat kuulla ja nähdä, että Kristus on ylösnoussut.

Kristus elää!

Tämä erikoinen kertomus Abrahamista ja Iisakista on siis yksi Vanhan testamentin vaikeimmista kohdista, mutta se on samalla yksi koko Vanhan testamentin tärkeimmistä kohdista. Tuo kertomus järkyttää, mutta sen on tarkoituskin järkyttää.

Moni kompastuu tähän kertomukseen samoin kuin kertomukseen Jeesuksen raa’asta kuolemasta ristillä, koska juuri tuo äärimmäisen kova hinta paljastaa sen, että me kaikki olemme läpikotaisin pahoja ihmisiä, langenneita, eikä meistä ole itseämme pelastamaan.

Mutta siis jo vuosituhansia ennen Jeesuksen syntymää Jumala kuvasi Abrahamin ja Iisakin kautta sen tuskan ja tehtävän, jonka Jumala itse kävi läpi todella uhraamalla ainoan Poikansa, jotta meistä, synnin orjista, perinnöttömistä harhailijoista, kadotustuomion alaisista, tulisi Jumalan lapsia ja perillisiä, ja pääsisimme kerran asumaan hänen luokseen, taivaalliseen isänmaahan, ikuiseen iloon.

Siksi myös sinä saat ylösnousseen Kristuksen veren tähden uskoa kaikki syntisi anteeksi, myös kaiken sen, että olet itse käyttäytynyt julmasti ja armottomasti lähimmäisiäsi kohtaan.

Elämä Jumalan valittuna

Abrahamin saama vaikea tehtävä oli ainutlaatuinen, mutta Jumala lähettää myös sinut ja minut monelle kipeälle matkalle. Onko hän käskenyt sinua jo satuloimaan aasisi tai pakkaamaan Bemarisi?

Jumala ei yritä puristaa sinusta esiin jotain, mitä sinulla ei ole. Mutta hän Jumala koettelee, koska hän haluaa auttaa meitä näkemään, että rakastammeko me enemmän Jumalaa itseään, vai niitä lahjoja, joita hän on tässä elämässä meille antanut.

Se kaikkein hirvittävin menetys, jonka olet kohdannut tai jonka vielä kohtaat, voi olla elämäsi suurin siunaus, jos se saa sinut kääntymään Jumalan puoleen ja tarttumaan hänen lupauksiinsa.

Jumala itse vahvistaa sinua kestämään koettelemukset oman sanansa, Raamatun, ja kasteen ja ehtoollisen kautta. Lue siksi joka päivä ahkerasti Raamattua, tartu uskossa kasteessa saamaasi asemaan Jumalan lapsena ja käy ahkerasti ehtoollisella, jotta saat voimaa luottaa kuuliaisena rohkeasti Jumalaan niin kuin Abraham.

Rukoillaan. Rakas Jumala, kiitos siitä, että Poikasi Kristuksen veri pesee meidät puhtaaksi ja saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi. Auta ja vahvista meitä siinä, missä asiassa meitä koettelet. Jeesuksen nimessä aamen.