Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 6.10.2019
17. sunnuntai helluntaista, 1. vuosikerta
Job 14: 1-6, 13-15
Ihminen, naisesta syntynyt,
elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.
Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu,
on kohta poissa, kuin varjo.
Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi,
hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!
Voiko saastaisesta tulla puhdas?
Ei koskaan!
Ihmisen elämä on laskettu tarkoin,
lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät.
Sinä olet pannut hänelle rajan,
jota hän ei voi ylittää.
Käännä siis katseesi hänestä pois,
jätä hänet rauhaan,
että hän saisi iloita
kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.
Kunpa kätkisit minut tuonelaan,
piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut,
panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!
Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?
Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu,
minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.
Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin,
sinä kaipaisit jälleen
sitä, minkä oma kätesi on luonut.
Johdanto
Urheilussa on tapana sanoa niin, että: tolppa sisään, tolppa ulos. Se, että meneekö peliväline sisään vai kimpoaako se maalikehikosta ulos, on joskus pienestä kiinni. Muutama millimetri voi erottaa juhlitun voittajan häviäjästä, joka unohdetaan.
Myös elämä on joskus pienestä kiinni. Ehkä sinunkin elämässäsi kaikki meni päällisin puolin hyvin siihen asti, ennen kuin teit jollekin pahasti, tai ennen kuin päädyit väärien ihmisten seuraan. Tai oletko joutunut vaikeaan tilanteeseen täysin sinusta riippumattomista syistä?
Tämän päivän saarnateksti on Vanhasta testamentista, Jobin kirjasta, jossa ihmetellään kärsimystä. Jobin kirja on vuosituhansien takaa ja saattaa olla kaikista raamatunkirjoista jopa kaikkein vanhin. Jobin kirjan kieli on vanhaa, ja se vaikuttaa kuvaavan samanlaista aikaa, jota Israelin patriarkat aikoinaan elivät. Jobin elinikäkin on erikoisen pitkä niin kuin esimerkiksi Abrahaminkin.
Jobin kirja puhuu juuri samasta Jumalasta, josta koko Vanha testamentti puhuu. Mutta ihmeellisesti siellä ei kuitenkaan mainita sellaisia asioita, jotka olivat israelilaisille todella tärkeitä, kuten pyhäkköteltta, Jerusalemin temppeli, laki, Mooses tai profeetat. Ehkä Jobin kirja siis tosiaan kertoo tapahtumista ennen niitä, siis tapahtumista mahdollisesti jopa noin 4 000 vuotta sitten.
Jobin kirja on todellinen kaunokirjallisuuden helmi, ja siinä on uskomattoman kauniita ja syvällisiä kohtia. Varsinkin jos kärsit tai olet menettänyt jotain itselle tärkeää, niin suosittelen sinua tarttumaan Jobin kirjaan ja lukemaan sen ajatuksella pureksien.
Tarkastellaan tässä saarnassa kolmea näkökulmaa.
1) Jobin kaipaus
2) Jumalan kaipaus
3) Kärsivän kaipaus
1) Jobin kaipaus
Jobin kirja kertoo miehestä nimeltä Job, joka karttoi pahaa. Jopa Jumala piti tätä jumalaapelkäävää miestä vilpittömänä ja nuhteettomana. (Job 1:8, 2:3) Nyt voi siis sanoa, että: “Good Job!”
Jobilla oli iso perhe ja hän oli rikas. Mutta hänestä riippumattomista syistä Jumala kuitenkin salli aivan järkyttäviä onnettomuuksia hänen elämäänsä. Hän menetti lapsensa, omaisuutensa ja lopulta myös terveytensä. Job täyttyi märkivistä paiseista päästä jalkoihin, ja jäi sitten jätekasaan istumaan ja kaapimaan ruumistaan ruukunpalalla. (Job 2:8) Jäljelle jäi vain tympääntynyt vaimo, joka kehotti Jobia kuolemaan pois. (Job 2:9) Jobista tuli ihmisten naurun aihe. (Job 12:4, 19:18)
Oletko sinä menettänyt jotain sinulle arvokasta? Ja ovatko ihmiset sitten yksi toisensa perään jättäneet sinut vähin äänin yksin?
Turvaverkkojen läpi pohjalle
Viime aikoina somessa ja mediassa on kohistu poliisin kuvaamasta videosta Los Angelesin poliisilaitoksen Twitter-tilillä. Siinä videolla koditon nainen raahaa kaikenlaisia nyssäköitä metroasemalla, ja laulaa taivaallisella äänellä Puccinin aariaa. Se kuulostaa juuri niin erikoiselta kuin kuuntelisi oopperaa metroasemalla.
Tuo koditon nainen osoittautui Venäjältä Yhdysvaltoihin muuttaneeksi ammattimuusikoksi, joka oli sairastunut ja ajautunut sitten kadulle rahavaikeuksien takia. Sitten ihmiset innostuivat tuon videon perusteella keräämään hänelle netissä apua, ja seuraavassa videossa hän sitten tapasi uudelleen sen poliisin, joka oli kuvannut häntä videolle.
Tuo koko asetelma vaikuttaa vähän epäilyttäviltä, mutta ei se ole mahdoton, kun Yhdysvalloissa julkinen turvaverkko on kovin väljä, ja moni putoaa pohjalle.
Tällaisten videoiden myötä meissä herää ehkä sen suuntainen ajatus, että tämä nainen on erityinen, ja että hänet pitää ehdottomasti auttaa pois kadulta – ja se on hyvä niin. Mutta mitä sitten tulee tehtyä niiden paperinkeräyslaatikoissa tai siltojen alla nukkuvien kodittomien hyväksi, jotka eivät miellytä silmää tai joilla ei ole jotain poikkeavaa kykyä? Miten innoissamme olemme lahjoittamassa varoja heidän auttamiseksi?
Jobin tuntemukset
Job on jätekasassa ja kokee olevansa aivan lopussa. (Job 6:13) Hän toivoo, että hänen ahdistuksensa punnittaisiin, koska ne tuntuvat painavan enemmän kuin meren hiekka. (Job 6:2-3) Hän kysyy: “Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?” (Job 6:11) Jobin yöt ovat täynnä ahdistusta ja ne kuluvat hitaasti, ja hän vain kääntyilee levottomana aamunkoittoon asti. (Job 7:3-4)
Job ei kysy sitä, että onko Jumala olemassa, vaan hän kysyy Jumalalta, että: “Miksi peität minulta kasvosi, miksi kohtelet minua kuin vihollista? Pelotteletko vielä tuulen ajelemaa lehteäkin, vainoatko kuivaa oljenkortta?” (Job 13:24-25) Job toivoo, että Jumala sitten murskaisi hänet, leikkaisi poikki hänen elämänsä langan. (Job 6:8-9)
Ja samalla, kaiken tämän keskellä pyöritellään sitä ihmeellistä asiaa, että ihmisen elämä tuntuu lopulta olevan vain häipyvä henkäys, kuin pilvi joka hajoaa ja haihtuu tyhjiin (Job 7:7,9), niin hento ja hauras. Vain viimeinen henkäys ja kohta toista ihmistä ei enää ole. (Job 7:8) Jobin kirjassa Elihu-niminen mies sanoo Jumalasta, että jos hän “vetäisi pois henkensä, elämän henkäyksen, koko luomakunta menehtyisi hetkessä ja ihminen palaisi takaisin maan tomuun”. (Job 34:14-15)
Meidän elämämme on siis vain ja ainoastaan Jumalan varassa.
Jumalan tarkkailun alla
Job kokee kuitenkin Jumalan jatkuvan tarkkailun alla olemisen piinaavana, niin kuin hän tämän päivän tekstissä sanoo: “[T]ällaista olentoa sinun silmäsi vartioi, hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!” (Job 14:3) Jumala tarkkailee ihmistä, vaikka ihminen on Jobin sanoin “vain laho leili, vain koinsyömä vaate”. (Job 13:27-28)
Job kysyykin Jumalalta, että eikö Jumala voisi kääntää katsettaan pois edes hetkeksi, että Job saisi edes nielaista sylkensä rauhassa. (Job 7:17-19) “Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi?” (Job 7:20)
Job toteaa Jumalan määränneen hänelle nämä katkerat päivät. (Job 13:26) “[T]ämä, mikä on minua kohdannut, oli jo valmiina sinun mielessäsi. Nyt minä tiedän, mitä sinä sydämessäsi haudoit.” (Job 10:13) Job ihmettelee, että mitä Jumala hyötyy siitä, että hän hyljeksii omien kättensä luomusta. (Job 10:3)
Mutta Job tietää kyllä senkin, ettei “ihminen voi olla oikeassa Jumalaa vastaan”. (Job 9:2) Ihminen ei voi voittaa Jumalaa voimakeinoin, eikä pysty haastamaan Jumalaa oikeuteen. (Job 9:19,32-33) Kaiken kurjuutensa keskellä Job tunnustaa Jumalan suuruuden. (Job 9:10) “Voin vain rukoilla armoa häneltä, joka minut tuomitsee”, hän sanoo. (Job 9:15)
Mitä Job sitten toivoo sisimmässään Jumalalta? Hän sanoo Jumalalle, että: “Ota kätesi pois minun päältäni, ota pois tämä kauhu, jonka ylleni laskit.” (Job 13:21)
Oman elämän vaikeudet
Mitä jos sinulle tapahtuu se, mitä eniten pelkäät? Tai mitä jos et pelkää, mutta sinulta silti viedään joskus pois ihmissuhteesi, maineesi, terveytesi tai läheisesi terveys, tai omaisuutesi arvo muuttuu kissankullaksi.
Mitä jos joku päivä voimasi katoavat ja olet kuin roikkuva riepu? Et pystykään enää hyppäämään ojan yli yli niin kuin joskus ennen.
Mitä jos ennen niin kirkas mielesi samenee? Mitä jos luot ensin kovalla työllä menestyvän bisneksen, ja häviät sitten kilpailun muutaman ratkaisevan väärän valinnan takia? Mitä jos jäät ihmettelemään avioliiton raunioille, tai keskelle hillitöntä velkavuorta, että miten tässä nyt näin kävi?
Ja mitä jos kaikki tämä kävisi, vaikka olisit psyykannut itseäsi joka aamu peilin edessä, että sinä olet voittaja, ja että sinulle käy hyvin.
Onko Jumala epäreilu? Miksi toisten elämä näyttää rullaavan hyvässä myötätuulessa, kun itse joutuu elämään keskellä kärsimystä? Jos on olemassa Jumala, niin nauraako hän sinun ongelmillesi? Välittääkö edes Jumala siitä, miten sinulla menee?
2) Jumalan kaipaus
Katsotaan toiseksi Jumalan kaipausta.
Tämän päivän tekstissä Job anoo, että Jumala jättäisi hänet ja ylipäätään ihmisen rauhaan: “Käännä siis katseesi hänestä pois, jätä hänet rauhaan, että hän saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.” (Job 14:6)
Meistä jokainen toivoo Jumalan katseen alla lopulta rauhaa, koska muuten emme kestä. Toiset toivovat, että se tarkoittaisi sitä, että Jumala jättää rauhaan, yksin, ettei häntä olisi ehkä edes olemassa. Toiset toivovat, että rauha tarkoittaisi sovinnollista yhteiseloa.
Job sanoo tämän päivän tekstissä: “Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!” (Job 14:13) Job anoo itsensä suojaksi siis jonkinlaista jäähyaitiota, tai että vihainen Jumala sulkisi silmänsä, laskisi kymmeneen ja lähtisi sitten iloisena etsimään Jobia, niin kuin jännittävässä piiloleikissä.
Mutta nuo Jobin sanat ovat oikeastaan aivan huikeita: “Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!” (Job 14:13)
Kohta uskontunnustuksessa me lausumme Jeesuksesta, että kuolemansa jälkeen hän “astui alas tuonelaan”. Isä kätki Jeesuksen tuonelaan, piilotti sinne, ja Isän viha asettui. Määräajan mentyä, kolmen päivän kuluttua, Isä muisti Poikaansa.
Job kysyy tässä, että: “[V]oiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?” (Job 14:14) Isä herätti ainoan Poikansa kuolleista, “esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet”. (1. Kor. 15:20)
Job sanoo: “Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin, sinä kaipaisit jälleen sitä, minkä oma kätesi on luonut.” (Job 14:15) Uskon, että tämä on syvimmiltään myös sinun toiveesi Jumalan suhteen, että Jumala kaipaisi sinua.
Job sanoo erikoiset sanat juuri tämän päivän tekstialuetta seuraavissa jakeissa: “Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani mutta et pitäisi kirjaa synneistäni. Pahat tekoni olisivat kukkarossasi sinetillä suljettuina, sinä peittäisit ne näkymättömiin.” (Job 14:16-17)
Tässä on evankeliumi, Jeesuksessa, kun niinhän siinä Kristuksen kärsimyksessä ja kuolemassa ristillä juuri kävi. Sinun syntisi on Kristuksen verellä sinetöity pois. Kristus on verellään pessyt sinut puhtaaksi ja ostanut sinut vapaaksi elämään ikuisesti taivaan valtakunnassa. Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta sinulla on rauha Jumalan kanssa. (Room. 5:1)
Kristuksessa Jumala seuraa kyllä tarkkaan sinun askeleitasi, mutta se on iloinen asia, ettei hän unohda sinua. Vaikka et osaisi laulaa aariaa metrotunnelissa, eikä kukaan koskaan kiinnittäisi huomiota sinun vaikeuksiisi, Jumala näkee sinut hänen ainutlaatuisena luomuksenaan ja kaipaa sinua kotiin.
Vaikka sinun vaikeista elämänvaiheistasi ei kirjoitettaisi best-selleriä tai tehtäisi Hollywood-elokuvaa, Jumalalle sinä olet erityinen ja hän kärsii yhdessä sinun kanssasi sinun tuskassasi.
Myös sinun koettelemuksillasi on Jumalan suunnitelmissa jokin merkitys, joka ehkä tulee joskus ymmärrettäväksi tai sitten sen tarkoitus jää salaisuudeksi. Jostain syystä Jumala näkee tärkeäksi kasvattaa meitä juuri kärsimyksen kautta, varsinkin jotta me kääntyisimme huutamaan avuksi hänen nimeään.
Jobille kävi näiden raskaiden elämänvaiheiden jälkeen ulkoisesti hyvin, ja hän sai elää vielä pitkän ja onnellisen elämän. Mutta ei häntä sen takia nosteta esille myöhemmin Uudessa testamentissa, vaan kestävyyden esikuvana. (Jaak. 5:10-11) Job ja Jobin kirja on siis Jumalan antama syvällinen lahja sinulle ja minulle, kestävyyden esikuvana, vaikka ei Job itse koskaan sellaiseen rooliin oma-aloitteisesti hakeutunut.
3) Kärsivän kaipaus
Katsotaan vielä kolmanneksi kärsivän kaipausta.
Jobilla oli kolme ystävää, jotka tekivät upeasti siinä, että he saapuivat Jobin luokse. Heistä kerrotaan, että: “He istuutuivat maahan hänen viereensä ja istuivat siinä seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Kukaan heistä ei puhunut Jobille mitään, sillä he näkivät, miten kauhea hänen tuskansa oli.” (Job 2:13) Ja sitten seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. (Job 3:1)
Noissa keskusteluissa Jobin ystävät epäonnistuivat pahasti. He koittivat etsiä syitä Jobin kärsimyksille, ja puhuivat, vaikka heidän olisi ollut parempi vaieta ja kuunnella kärsivää ihmistä. Kärsivän ihmisen rinnalla on meille kaikille hyvä ohje siinä, että tehkäämme kaikkemme sulkeaksemme oma malttamaton suumme, ja avataan korvat, olemme läsnä ja kuuntelemme. (Job 21:2,5) Jopa Jumala pitää tärkeänä pysähtyä kuuntelemaan meitä.
Mutta olisiko sinulla ja minulla antaa jollekin apua kaipaavalle kärsivälle lähimmäiselle tukea seitsemän päivän ajan? Olisiko antaa edes seitsemää tuntia? Tai pysähtyä kuuntelemaan häntä edes seitsemäksi minuutiksi, vaikkapa täällä Helsingin Luther-kirkossa tai sitten esimerkiksi omalla työpaikalla?
Katsoisivatko nämä Jobin ajan ihmiset meitä säälien, että vaikka meillä on nopeat autot ja kodit täynnä nopeita vimpaimia, niin me olemme tehneet itsemme köyhiksi ajan suhteen? Onko meillä aikaa annettavaksi?
Seuraavan kerran kun sinä ja minä näemme kärsivän ihmisen, tutun tai vieraan, josta ei lähtökohtaisesti ole meille mitään iloa tai hyötyä, tai ehkä hänestä saattaisi olla jopa imagollisesti itselle haittaa, niin opetellaan katsomaan sitä toista ihmistä niiden paiseidenkin alta Jumalan luomuksena, jonka rinnalle me saamme pysähtyä.
Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, siitä, että sinä olet Kristuksessa ostanut meidät omiksesi, ja että Kristuksen tähden me pääsemme kerran perille taivaaseen. Kiitos, että Kristus kykenee auttamaan meitä, joita koetellaan, koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset. Anna meille lohtua ja turvaa sanastasi, joka pysyy kaikkien vaikeuksienkin keskellä. Ja anna meille malttia ja rohkeutta kuunnella kärsivällisesti niitä, joilla on elämässään vaikeaa. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 