Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 9.2.2020
3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesima), 2. vuosikerta
Fil. 3: 7-21
Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista.
En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Näin meidän on siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on. Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet.
Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme. Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita. Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta. Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken.
Johdanto
Haloo Helsinki! -yhtyeen biisissä omaa isää huhuillaan maapallon toiselta puolen. Jeesuksen opettamassa rukouksessa puolestaan opetetaan, että Isä meidän on taivaissa. Hän on siis eri paikassa kuin me, jotka häntä rukoilemme.
Tämän päivän saarna liittyy saarnasarjaan, jonka pidän Isä meidän -rukouksesta. Ensimmäisellä kerralla keskityimme sanoihin “Isä meidän” ja nyt katsomme sitä osoitetta, jonne se kohdistetaan: “joka olet taivaissa”.
Katsotaan tänään siihen liittyen kolmea näkökulmaa.
1) Taivas osoitteena
2) Taivaaseen pääseminen
3) Taivaan kansalaisena
1) Taivas osoitteena
Kun Isä meidän on siis taivaissa, niin onko hän kaukana vai lähellä, tavoitettavissa vai tavoittamattomissa? Mitä jos on heikko usko, eikä tiedä, uskooko Jumalan nyt sitten olevan olemassa vai ei? Pitääkö Jumalan olemassaoloon uskoa, että rukous menee perille? Mistä sitä voi tietää, mitä jumalaa pitäisi rukoilla, kun niitä kilpailevia osoitteita tuntuu olevan niin monta?
Uutta musiikkia juuri julkaissut Antti Tuisku kertoi eilen Iltalehden nettisivuilla ilmestyneessä haastattelussa (7.2.2020 iltalehti.fi) rukoilevansa ahkerasti. Hän toteaa, että välillä hänestä tuntuu, että hän puhuu kristinuskon Jumalalle, välillä ei tiedä yhtään kenelle.
Kaikkivaltias Jumala on siitä erityinen, että hän tietää kaiken. Hän siis tietää kyllä jokaisen julki lausutun sanan ja ajatuksen, jopa sydämen asenteen, jota edes ihminen itse ei itsessään välttämättä tunnista.
Mutta silti Raamatussa olevissa rukouksissa pyydetään muun muassa, että Jumala avaisi korvansa rukouksille (Neh. 1:6,11), että hän kääntäisi (2. Kun. 19:16) tai – Raamatun mukaisesti hauskasti ilmaistuna – kallistaisi (Ps. 88:3, 102:3, Dan. 9:18) korvansa rukoilijan puoleen.
Yhdessä psalmissa Daavid rukoilee Herraa kallistamaan jopa taivaan ja astumaan alas. (Ps. 144:5)
Ehkä sinäkin siis pohdit sitä, että mikä saisi Jumalan kallistamaan korvansa sinun kysymyksillesi, hädällesi, tuskallesi ja toiveillesi. Että saisit kokea, että hän ei ole vain jossain kaukana, vaan sinun vierelläsi. Että Jumala kuulisi ja vastaisi, eikä tarvitsisi miettiä sitä, että meneekö se viesti vain johonkin vastaajaan äänimerkin jälkeen.
Kai meistä jokainen kaipaa sitä, että saisi kuulua ikuisesti yhteen jonkin itseä suuremman kanssa, joka rakastaa ja auttaa, on vahvasti läsnä omassa elämässä.
Psalmissa 103 sanotaan, että: “Herralla on istuimensa taivaissa, ja hänen valtansa alla on kaikki maa.” (Ps. 103:19) Sanoilla “taivaassa” ja “taivaissa” on se ero, että kun sanotaan, että Isä meidän on taivaissa, monikossa, se korostaa meille Jumalan rajatonta valtaa. Tästä maailmankaikkeudesta ei löydy sellaista paikkaa, jonne hänen valtansa ei ulottuisi.
Jeesus opettaa siis jo Isä meidän -rukouksen alkusanojen kautta meitä luottamaan siihen, että meidän taivaallisella Isällämme on kaikki valta myös sinun ja minun elämässä. Hän ei ole neuvoton sinunkaan vaikeimpien kysymystesi tai isoimpien ongelmiesi edessä. Ja siihen saat aina luottaa, vaikka me emme voikaan tietää sitä, miten hän näkee kulloinkin parhaaksi vastata rukouksiimme.
2) Taivaaseen pääseminen
Katsotaan toiseksi taivaaseen pääsemistä.
Antti Tuisku kertoi lukeneensa nuorena koulukiusattuna paljon Raamattua. Hänellä nousi Raamatun tekstien ja elettävän elämän välille ristiriita siitä, että ihmisen on mahdotonta taipua täydellisen uskovaisen muottiin, vaikka hänen mukaansa ihmiset myös tykkäävät korostaa sitä omaa täydellistä uskoaan.
Nuo ovat tärkeitä pohdintoja, ja varmaankin meistä jokainen miettii jotain vastaavanlaista ainakin jossain vaiheessa.
Jos Jumala on kerran rakastava Jumala, niin miksi kuitenkin voi tuntua siltä, että kirkko onkin tuomiokirkko tai tuomion kirkko, jossa ei voi kokea kelpaavansa, niin kuin jäljelle jäisi vain kokemus syyllisyydestä ilman armahdusta?
Yksi suosittu ratkaisu tähän on ollut lopettaa puhuminen helvetistä. Moni ajattelee, että jos taivas on olemassa, “kaikki pääsevät taivaaseen”, eikä helvetti voi olla totta. Tai jos on olemassa helvetti, niin eikö se ole jo täällä maan päällä, kun on näitä kaiken maailman keskitysleirejä, hirmuhallintoja ja perhehelvettejä?
Ihmisen aiheuttama kärsimys ja selittämätön kärsimys on tässä elämässä kyllä rajua, mutta se, että helvettiä ei sitten erikseen enää olisi, ei sovi yksiin sen kanssa, mitä Paavali kirjoittaa – itkien – tässä Filippiläiskirjeen kolmosluvussa Kristuksen ristin vihollisista. Hän kirjoittaa, että: “Heidän loppunsa on kadotus.” (Fil. 3:18-19) Se on vakavaa puhetta, ja siksi voi ehkä tulla kiusaus loivennella näitä Paavalin sanoja, jos ei ajattele koko Raamatun olevan Jumalan sanaa.
Mutta yhtä lailla myös Jeesus puhui kadotuksesta. (Matt. 7:13) Jeesuksen mukaan Jumala on varannut ikuisen tulen Saatanan ja hänen enkelinsä osaksi, mutta sinne joutuvat myös kirotut (Matt. 25:41), ne joiden nimeä ei löydy elämän kirjasta (Ilm. 20:15). Itse asiassa juuri Jeesus puhuu Raamatussa helvetistä. Erottava tekijä meidän ja taivaan välillä ei siis ole jokin mahdollinen välimatka, vaan synti.
Mutta se, että Jeesus varoitti helvetistä, on pelottavaa ja vakavaa. Se on niin pelottava ja vakava asia, että juuri se on se syy, minkä takia Jeesus tuli tähän maailmaan.
Eräässä raamatunkohdassa sanotaan, että: “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) Tuo raamatunkohta, Joh. 3:16, on kirjattu tässä Helsingin Luther-kirkossa jopa tuonne ulko-oven yläpuolelle kadulle päin. Eli myös niinä vuosina, kun tässä tilassa toimi yökerhoja, ihmiset jonottivat sen alla pääsyä sisälle.
Apostoli Pietari kirjoittaa, että Jumala on kärsivällinen meitä kohtaan, “koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät”. (2. Piet. 3:9) Jos se oikea helvetti on täällä maan päällä, niin on mieletön ajatus, että Jumala sitten vielä odottaisi, eikä saapuisi jo saattamaan asioita järjestykseen.
Mutta Jumala todellakin kallisti taivaan ja astui alas. Jeesus tuli ihmiseksi avatakseen ristillä meille tien taivaaseen, vaikka olemme olleet taivaan valtakunnan vihollisia. Hän tuli tänne kantamaan sen tuomion, joka olisi kuulunut meistä jokaiselle. Hän vaihtoi taivaallisen kirkkautensa meidän synteihimme, jotta me pääsisimme Isän luo kirkkauteen. Jumala on luonut sinut ikuisuutta varten ja tahtoo sinut luokseen.
Jeesus sovitti ristillä kaikki sinun syntisi ja siksi saat tässä ja nyt uskoa kaikki syntisi anteeksi.
3) Taivaan kansalaisena
Katsotaan kolmanneksi taivaan kansalaisuutta.
Paavali puhuu tässä Filippiläiskirjeen kolmosluvussa taivaan kansalaisuudesta (Fil. 3:20), ja taivaan kansalaiseksi (Ef. 2:19) sinut on otettu kasteessa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Eli se mitä Jumala on tehnyt puolestamme, on enemmän kuin pelkkä evakuointilento, koska hän on vieläpä ottanut sinut kansalaisekseen, voidakseen varta vasten pelastaa. Kun Paavali puhuu tulevasta palkinnosta (Fil. 3:14), apostoli Pietari puhuu perinnöstä, joka on varattuna taivaissa (1. Piet. 1:4).
Tämän päivän tekstin kirjoittaja Paavali voi tuntua superuskovaiselta, kun hän intoilee siitä, että hän on Kristuksen tähden menettänyt kaiken ja heittänyt kaiken roskana pois. (Fil. 3:8) Mutta Paavalin elämässä se oli seurausta Jumalan armosta, eikä omaa yritystä.
Juuri tuossa tämän päivän tekstin edellä Paavali kertoo, että aiemmin hän oli kiivaasti vainonnut seurakuntaa. (Fi. 3:6) Hän oli siis vihannut ja ollut täynnä murhanhimoa Jeesuksen opetuslapsia kohtaan ja lähtenyt jopa Damaskokseen vangitsemaan heitä. (Ap.t. 9:1-2) Mutta kun Kristus oli sitten ihmeellisesti pysäyttänyt Paavalin (Ap.t. 9:3-6) ja hänestäkin oli tullut Kristuksen seuraaja, kaikki entinen oli saanut jäädä.
Paavali oli siis jättänyt roskana pois ennen kaikkea sen, missä hän oli vastustanut Kristusta tai yrittänyt itse ansaita pelastustaan. Hän sanoo: “Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo.” (Fil. 3:9)
Ja nyt kun Paavali puhuu juoksemisesta kohti maalia ja voittajan palkinnosta, kyse ei ole pudotuspelistä, jossa eri lähtöerien häviäjiä pudotettaisiin aina vuorollaan pois. Kristinusko ei ole skabaamista toisia vastaan. Paavalista oli tullut innokas evankeliumin julistaja, ja hänen toiveensa oli, että mahdollisimman moni uskoisi sanoman Kristuksesta, eikä sitten koskaan luopuisi seuraamasta Kristusta, vaan kestäisi perille asti, Jumalan luo.
Jumala luo tämän maailmanajan jälkeen uuden taivaan ja uuden maan, ja hän luo Jerusalemin ilon kaupungiksi. (Jes. 65:17-18, Ilm. 21:1) Siitä mitä Jumala luo, saa iloita ja riemuita aina ja ikuisesti. (Jes. 65:18)
Sitä kohti kuljemme, ja tervetuloa siksi saamaan voimaa vaellukseesi kristittynä, kun kohta Kristus ruokkii sinua ehtoollisella taivaallisella mannalla.
Pastori Martti Haverinen 