Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 23.2.2020
Laskiaissunnuntai (Esto mihi), 2. vuosikerta
Joh. 12: 25-33
Jeesus sanoi:
”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.
Johdanto
Tämä saarna kuuluu saarnasarjaan Isä meidän -rukouksesta. Kahdessa ensimmäisessä osassa olemme käsitelleet Isää meidän, joka on taivaissa. Tänään menemme Isä meidän -rukouksen ensimmäiseen pyyntöön: “Pyhitetty olkoon sinun nimesi.”
Katsotaan siihen liittyen kolmea näkökulmaa.
1) Pyhyyden kohtaaminen
2) Kristuksessa kirkastettu nimi
3) Kuninkaallisen nimen edustajana
1) Pyhyyden kohtaaminen
“Pyhä” on tuttu sana, mutta ehkä se on kuitenkin sen verran hahmoton käsite, että sen sisältöä voi olla vaikea määritellä sujuvasti kuin apteekin hyllyltä.
Uusi testamentti on kirjoitettu kreikaksi ja sen sana “hagios” on käännetty meillä sanalla “pyhä”. Suomen kielen “pyhä” on puolestaan vanha sana, ja sitä on paljon pohdittu, että missä merkityksessä meidän esivanhempamme ovat sitä käyttäneet.
Jos pyörittelet Suomen karttaa, niin siellä vilisee näitä kaikenlaisia Pyhäjärviä ja Pyhäjokia. On mahdollista, että sana “pyhä” olisi liittynyt ainakin paikkojen nimeämisessä rajoihin tai että sillä olisi toisinaan tarkoitettu ylimpiä vesistöjä. Ylävesistöjen osalta pyhä voisi tarkoittaa siis “alkua”.
Kun tullaan muinaishistoriasta lähemmäs nykyhetkeä, pyhälle on annettu uudenlaisia merkityksiä. Jari Sarasvuo pyörittelee eräässä kirjassaan pyhyyden käsitettä kiinnostavasti haltioitumisena “sen edessä, mitä ei voi hallita”. Hänen mukaansa pyhyyden edessä “ihminen lopulta oivaltaa rajallisuutensa ja silti uskaltaa kasvaa”. Sarasvuo katsoo, että: “Pyhän edessä ihminen tarvitsee rakkauden kokemuksen.” (Jari Sarasvuo, Huomiotalous, s. 64-65)
Nämä ovat oivaltavia ja kauniisti muotoiltuja ajatuksia, mutta niissä ei tule esille muutama sellainen merkittävä seikka pyhyydestä, jotka ovat meille tämän ajan ihmisille vaikeita ja vieraita. Ensinnäkin pyhyys määrittyy vain siitä Jumalasta käsin, josta Raamattu kertoo. Jumala on pyhä, vain hän on pyhä (1. Sam. 2:2), ja pyhää on vain se, mikä on hänen pyhittämäänsä. Pyhittämisellä tarkoitetaan Jumalalle erotettua, Jumalan käyttöön erotettua, Jumalan omaa, Jumalalle kuuluvaa. (2. Moos. 13:2, 30:37, 3. Moos. 20:26)
Eräs tv-kanava mainostaa tosin olevansa pyhitetty leffoille. Onko sinun elämäsi pyhitetty Jumalalle vai jollekin muulle? Haluatko kovasti pyhittää erilaiset tekosi, ratkaisusi ja valintasi esimerkiksi sydämesi äänen seuraamisella, vaikka se olisi ristiriidassa Jumalan sanan kanssa?
Toiseksi pyhyyden osalta on tärkeää huomioida myös se, että mikään epäpyhä ei kestä Jumalan pyhyyttä. Heprealaiskirje puhuu Jumalasta tuhkaksi polttavana tulena. (Hepr. 12:29) Sellainen Jumalan täydellinen valta ihmiseen nostattaa hiukset pystyyn. Niinpä siinä Heprealaiskirjeen kohdassa mainitaan ihan aiheellisesti pyhän pelon tunne. (Hepr. 12:28)
Me tämän ajan ihmiset ehkä kaipaamme monesti kosketusta tuonpuoleisuuteen ilman, että siellä olisi sellainen auktoriteetti, jolle pitäisi olla kuuliainen. Niinpä pilkka Jumalan sanaa ja hänen lakiaan kohtaan on meidän ajassamme rajua. Tässä maailmassa Jumala on salannut itsensä niin, että syntinen ihminen uskaltaa röyhkeydessään asettua pilkkaamaan häntä. Paratiisissakin kiellettyyn hedelmään oli helpompi tarttua silloin, kun Jumala ei ollut näköpiirissä.
Jumalaa tulee pilkattua, kun ei ymmärrä, kenen kanssa on tekemisissä.
Hänen nimensä tulee ohitettua myös häpeillen. Kun jostain tulisi antaa kunnia Jumalalle, puhutko julkisesti mieluummin sattumasta ja kiittelet tsägää?
Mutta jos kerran Jumalan oma nimi kuuluu jo hänelle ja on pyhä meistä riippumatta, ja hän on pyhyyden lähde, niin miten ihmeessä hänen nimensä sitten pyhitetään?
Uskonpuhdistaja Martti Luther katsoo Iso katekismuksessa tämän pyynnön “pyhitetty olkoon sinun nimesi” tarkoittavan sitä, että Jumalan nimi olisi kunniassa meidän keskuudessamme, kaikkein suurimpana aarteenamme. Se tarkoittaa siis sitä, että me käyttäisimme Jumalan nimeä niin kuin sitä kuuluu käyttää.
Tähän ohjaavat jo kymmenen käskyä, joista ensimmäinen kuuluu: “Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Ja toinen käsky on puolestaan: “Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä.”
Jumalan nimeä voidaan siis käyttää oikein tai väärin, kunnioittavasti tai epäkunnioittavasti, asiaan kuuluvasti tai sitä halveksien. Jumalan nimi on pyhä, eikä se kuulu esimerkiksi päivittelyyn pöyristymistä ilmaisevana huudahduksena tai kiroiluun tai siunaamaan sellaista, mitä hän ei ole luvannut siunata. Lutherin mukaan Jumalan nimi tulee pyhäksi meidän keskuudessamme “vain siten, että oppimme ja elämämme on jumalallista ja kristillistä”. (Iso katekismus, Kolmas osa, Isä meidän -rukous)
Pyytämällä “pyhitetty olkoon sinun nimesi” me siis pyydämme, että me emme itse ainakaan herjaisi hänen nimeään, vaan oppisimme käyttämään sitä ahkerasti oikein.
Tuohon pyyntöön sisältyy myös sen tunnustaminen, että Herra on ainoa Jumala. Kerran kun kaikki kansat kootaan hänen eteensä, meistä jokainen näkee miten pyhä on hänen suuri nimensä. Silloin jokainen polvi taipuu tunnustamaan, että hänen nimensä on loukkaamattomaton.
Me syntiset ihmiset tuhoutuisimme Jumalan pyhyyden edessä, jos hän ei osoittaisi meille armollista rakkauttaan. Me nimittäin olemme ansainneet synneillämme ikuisen kadotuksen, mutta koska Jumala rakastaa meitä, luomiaan ihmisiä, hän lähetti oman Poikansa tähän maailmaan. Siksi Jeesus puhuu kuolemastaan tässä tämän päivän Johanneksen evankeliumin jaksossa.
Katsotaan siksi toiseksi Kristuksessa kirkastettua nimeä.
2) Kristuksessa kirkastettu nimi
Jeesus sanoo tämän päivän tekstissä, että: “Isä, kirkasta nimesi!” (Joh. 12:28) Se on muunnelma Isä meidän -rukouksen ensimmäisestä pyynnöstä “pyhitetty olkoon sinun nimesi”.
Pyyntö Isän nimen kirkastamisesta kytkeytyy vahvasti myös Isä meidän -rukouksen kolmanteen pyyntöön “tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”. Sen kanssa Jeesuskin kamppaili tässä tekstissä, kun hän sanoi, että: “Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt.” (Joh. 12:27)
Jeesuksen koko elämäntehtävä tähtäsi siihen, että hän kirkastaisi Isän “täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn”, jonka Isä antoi Pojalleen. (Joh. 17:4) Jumalan nimen kirkkaus liittyy siis erikoisesti Kristuksen kuolemaan, kun Kristus pyhitti itsensä uhriksi meidän tähtemme (Joh. 17:19). Jeesus tiesi, miten vaativa se tehtävä olisi, koska hän joutuisi kohtaamaan ristillä pyhän Jumalan vihan kaikkea syntiä kohtaan.
Kukaan meistä ei voi tulla pyhäksi pyhittämällä itsensä tai Jumalan sanan vastaiset tekonsa, ja vaikka me kuinka yritämme saavuttaa kirkkautta ja kunniaa itsellemme ja omalle nimellemme. “Pyhitetty olkoon sinun nimesi” ei siis tarkoita sitäkään, että me jotenkin antaisimme Jumalalle oman pyhyytemme, koska lähtökohtaisesti meistä kukaan ei ole pyhä.
Sen sijaan Jumala lahjoittaa Kristuksessa oman pyhyytensä meille, syntiemme tähden lähtökohtaisesti epäpyhille. Niinpä Jumalan pyhää nimeä käytetään oikein huutamalla häntä avuksi.
Siksi Kristuksen nimessä ja veressä sinä saat tässä ja nyt uskoa kaikki syntisi anteeksi.
Kun tämän saarnan alussa katsoimme suomen kielen pyhä-sanan taustoja, että paikannimistössä sillä on mahdollisesti ilmaistu rajaa tai alkua, niin on jännää, että se on usein liitetty nimenomaan veteen. Pyhän Jumalan suhteen me syntiset ihmiset olemme rajan tällä puolen, emmekä voi päästä kosketuksiin täydellisen puhtaan Jumalan kanssa ilman, että tuhoudumme. Mutta kastevedessä Jumala liittää meidät itseensä, joten kaste on meille ihmeellinen rajan ylitys ja uusi alku.
On muuten hyvä huomata, että kun ylösnoussut Vapahtajamme käski kastamaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin Jumalan kolminaisuudessa Isä, Poika ja Pyhä Henki eivät siis ole jotenkin toisiaan vastaan kilpailevia nimiä. Isä on kirkastanut Pojan ja Isä on kirkastunut Pojassa (Joh. 13:31, 17:1), ja Pyhä Henki kirkastaa meille Kristusta (Joh. 16:13-14).
Kohta sinua kutsutaan myös pyhälle aterialle, yhteyteen Jumalan kanssa ehtoollisessa.
3) Kuninkaallisen nimen edustajana
Katsotaan kolmanneksi kuninkaallisen nimen edustamista.
Hengellisesti kuolleet eivät voi pyhittää Jumalan nimeä, mutta kun Jumala tekee ihmisen hengellisesti eläväksi, seuraa se, mistä Sarasvuo puhuu haltioitumisena. Jumalan herättämä puhkeaa nimittäin ylistämään häntä.
Jeesuksen opettama Isä meidän -rukous on rakennettu sillä tavalla, että se ohjaa nostamaan katsetta itsestä ylemmäs. Kaiken keskuksessa ei tulisi olla “minä”, vaan Jumala, hänen pyhä nimensä, hänen valtakuntansa ja hänen tahtonsa.
Jos miettii omia vapaasanaisia rukouksia, niin yleensä niissä tuppaa tulemaan esille monenlaisia vastoinkäymisiä, tarpeita ja toiveita – ja ne onkin hyvä tuoda Jumalalle. Mutta varmaan aika harvoin sitä aloittaa omaa rukousta tai ylipäätään pyytää sellaista, että: “Taivaallinen Isä, auta minua siinä, että sinä olisit kaikkein tärkeintä elämässäni, että kääntyisin kaikessa sinun puoleesi, enkä turvautuisi näihin kaikkiin maallisiin, katoaviin asioihin. Ja auta, että antaisin kaikesta hyvästä kunnian, kiitoksen ja ylistyksen ainoastaan sinulle.”
Jumalan itsetunto ei ole niin heikko, että hän tarvitsisi ylistystämme. Mutta meidät on rakennettu niin, että meidän tarvitsee saada ylistää Jumalaa ja hänen pyhää nimeään. Jos me emme ylistä Jumalaa, me alamme itsekeskeisesti syventyä oman itsemme palvomisessa.
Jeesus sanoo tämän päivän tekstissä, että: “Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua”, ja “Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.” (Joh. 12:26) Kun Jumala on ottanut sinut omakseen kasteessa, niin sinä kuulut nyt Jumalan kansaan ja Jumalan kansa edustaa Jumalan nimeä.
Vanhassa testamentissa temppeli oli Jumalan nimen asuinsija ja hänen nimelleen omistettu. Jeesus puhui omasta ruumiistaan temppelinä (Joh. 2:21), ja nyt Kristuksessa me yhdessä muodostamme Kristuksen ruumiin (1. Kor. 12:27). Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastettuna kristittynä jopa sinun ruumiisi on Pyhän Hengen temppeli, ja koska Jumala on ostanut sinut täydestä hinnasta, et itse omista itseäsi. (1. Kor. 6:19-20)
Nyt sinut on siis omistettu hänen nimelleen, pyhitetty toteuttamaan sitä tehtävää, jonka Isä on sinulle antanut. Saamasi kasteen kautta olet jäsen valitussa suvussa, “määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan”, niin kuin apostoli Pietari kirjoittaa kirjeessään. (1. Piet. 2:9) Koska kuulut kuninkaalliseen papistoon, olet siis Jumalan nimen edustaja.
Kun Meghan Marklesta tuli liiton, avioliiton kautta Harryn puoliso, hänestä tuli kuninkaallisen perheen jäsen ja sen nimen edustaja. Mutta kun Harrylle ja Meghanille ei syystä tai toisesta kuninkaallinen arki maistunut, ja he halusivat irrottautua kuninkaallisista velvollisuuksistaan ja alkaa elää omaa elämäänsä, he menettivät kuninkaalliset tittelinsä ja kuningatar kielsi heitä käyttämästä edes heidän vähän aikaa sitten rekisteröimäänsä tuotemerkkiä Sussex Royal, jossa on siis sana royal, kuninkaallinen.
Kristuksessa olet pelastettu, ja sinä saat nyt kiittää hänen nimeään tuottamalla kunniaa hänen nimelleen koko elämälläsi, sanoillasi ja teoillasi. Tässä ajassa erityisesti Herran sanaa pidetään pilkkana, kun siitä ei välitetä (Jer. 6:10), mutta olkoon hänen sanansa sinulle aarre.
On oikeastaan aika vapauttava kokemus, että tätä elämää ei tarvitse käyttää oman nimen maineen kasvattamiseen, oman brändin vaalimiseen. Vaikka arki on usein harmaata sinullekin, kuninkaallisen papiston jäsenelle, nuo Jeesuksen sanat ovat ihmeelliset: “Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.” (Joh. 12:26)
Rukoillaan. Taivaallinen Isämme, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Kiitos, että Kristuksen ristintyössä kirkastit nimesi, kuinka ihmeellinen se onkaan! Kiitos siitä, että Kristuksessa olet pelastanut meidät kadotuksesta ikuiseen elämään ikuisessa kirkkaudessa. Auta meitä kunnioittamaan sinun nimeäsi pyhänä, ja ohjaamaan kaiken kiitoksen aina sinulle, elämän antajalle ja kaiken hyvän lähteelle. Anna meille voimaa aina seurata Kristusta ja palvella lähimmäistä. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 