Yksi ruumis, erilaiset jäsenet – Ef. 4:1-6

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 7.6.2020
Pyhän Kolminaisuuden päivä, 2. vuosikerta
Ef. 4: 1-6

Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Yksi on Jumala, kaikkien Isä!
Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.

Johdanto

Takavuosina Suomen elokuvataiteen ehkä tunnetuin tunnuslaulu oli: “Uuno on numero yksi.” Äsken luetusta tekstistä ei jää epäselväksi, että päivän numero on “uno”: yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala. Numero ykkönen toistuu tuossa seitsemän kertaa. Isä Jumala, Herra, Henki. Ruumis, toivo, usko, kaste.

Meistä jokaisen pelastuksen perusta on yksi ja sama.

Katsotaan tänään kolmea asiaa:
1) Ruumiin jäsen
2) Ruumiin jäseneksi
3) Erilaisina jäseninä

1) Ruumiin jäsen

Tässä tekstissä puhutaan Hengen luomasta ykseydestä. Ykseys on ennen kaikkea kristillinen termi. Se puhuu yhteydestä, jolle ei löydy vertaista – yhteyttä Kristuksessa.

Yhteys on jotain sellaista, mitä jokainen ihminen kaipaa enemmän tai vähemmän. Kaikkien maailmanparannusbiisien äidissä “We Are the World”, “Me olemme maailma”, kannustetaan siihen, että kun ihmisiä kuolee, koko maailman on aika toimia yhdessä. Yhteishenkeä on tarpeen korostaa tässä maailmassa, koska me kaikki pyrimme juhlapuheiden ja vetoavien biisien loputtua luonnostamme yleensä juuri päinvastaiseen: keräämään itselle resursseja yli muiden ja hakemaan itselle kunniaa yli muiden.

Tämän koronakriisin keskellä on haluttu painottaa, että “yhdessä tästäkin selvitään”. Kaikki eivät ole selvinneet, vaan monet ovat menehtyneet. Yhdessä selviäminen on siis osaltaan sitä, että vaikka jotkut eivät selviä, muut jatkavat jonkin yhteisen päämäärän tavoittelua. Ilman yhteistä ponnistelua vielä useampi tai jopa kaikki häviäisivät.

Jeesus sanoi, että kaupunki tai perhe ei “kestä, jos sitä repivät riidat”. (Matt. 12:25) Ristikkäiset tavoitteet tai vapaamatkustajat voivat nakertaa pahasti motivaatiota toimia yhteisen tavoitteen hyväksi. Jos kotityöt jakautuvat epätasaisesti, ja toinen luikertelee itsensä aina ulos siivous-, kokkaus- tai kuskausvuoroista, ajatus yhteisestä hyvästä alkaa lipua kauemmas ja kauemmas. Verenpaine kohoaa, jos vain itse antaa omastaan, mutta toiset eivät.

Yhteiskunnan tasolla mitta tulee jossain vaiheessa täyteen, jos tiettyjen ryhmien välille on vedetty raja niin, että toisella puolella ovat arvokkaammat ja toisella vähemmän arvokkaat ihmiset. Yhdysvaltain kansallislaulussa kerrotaan “vapaiden maasta”, mutta sen kaduilla mellakoidaan jälleen, koska yhä vielä vain vaikuttaa siltä, niin kuin orjuuden jäänteenä mustien henki ei edelleenkään olisi yhtä arvokas kuin valkoisten. Pettymys on kerta toisensa jälkeen ollut raju, kun yhteiskunta ei tunnu kohtelevan kaikkia yhtä arvostavasti.

“Miksi minun pitäisi sitoutua rakentamaan sellaista yhteisöä, joka ei anna minulle arvoa?” “Miksi minun pitäisi rakentaa jotain yhteistä hyvää, jos se en saa siitä osaani?”

Tässä syntiinlangenneessa maailmassa meistä jokaisen sydän on taipuvainen alistamaan heikompaa, hyötymään toisen kustannuksella. Jos ajattelet, että elämä on vain tässä eikä kuoleman jälkeen ole enää mitään, saatat marxismin tavoin pitää kristinuskoa sellaisena tarinana, jonka avulla halutaan pitää osa kansasta nöyränä alamaisena, jotta se saataisiin tekemään kiltisti toisten työt. Tämänkin päivän tekstissä mainitaan nöyryys ja Herra.

Toinen puoli tässä syntiinlangenneessa maailmassa on se, että haavoitettuina meillä on taipumus suojella itseä eristäytymällä passiiviseksi.

Mutta näissä tämän päivän Efesolaiskirjeen neljännen luvun alkujakeissa kerrotaan upeasti, minkälaiset asiat määrittävät Jumalan valtakuntaa. Se ei ole hyväksikäyttävä alistusrakenne tai vastuun pakoilun valtakunta, vaan eheä kokonaisuus, jossa jokaisella on tärkeä paikkansa. Kristityt ovat nimittäin yhtä ja samaa ruumista Kristuksessa.

Seurakunta on Kristuksen ruumis, ja Kristus on seurakunnan pää. (Ef. 1:22-23) Ruumiita ei ole monia, vaan on vain yksi ruumis. On siis vain yksi Kristuksen maailmanlaajuinen Kirkko, johon kastettu uskova kristitty kuuluu.

“On vain yksi ruumis ja yksi Henki.” (Ef. 4:4) Jos ajattelet vaikka omaa ruumistasi, niin pikkurillillä ei ole eri henki kuin nilkalla. Pikkurilli kuuluu samaan ruumiiseen kuin polvi, ja on osa sitä yhtä ja samaa kokonaisuutta.

Inhimillinen yhteenkuuluvuuden tunne perustuu samankaltaisuuteen keskenään tai samoihin intresseihin, mutta kristittyjen yhteys on paljon enemmän kuin vain yhteenkuuluvuuden tunne. Kun puhutaan ruumiillisesta yhteydestä, on jo kyse samasta organismista.

Kun sinä ja minä mietimme usein yksilöinä kaupankäynnin omaisesti, mitä mistäkin saan itse, niin ruumiissa sormi ei käy kauppaa esimerkiksi varpaan kanssa. Jos sinun ruumiissasi olisi itsekäs sormi, mitä sen kannattaisi itsellensä haalia – huomiota vai tavaraa? Tuntuisi hassulta suosia pikkurilliä polven kustannuksella.

“Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.” (1. Kor. 12:26) Jokainen ruumiin jäsen pysyy elinkelpoisena vain kiinni ruumiissa, toinen toisensa rinnalla, toinen toistaan auttaen, iloja ja suruja jakaen. Kristus ohjaa ruumiin päänä meitä jäseniä, ja rukouksessa me jäsenet saamme kertoa päälle, miltä meistä tuntuu. Kipu säteilee ympärille ja myös muut jäsenet voivat kantaa häntä rukouksin. Jos yksi jäsen on rikki, vaikka oikea käsi on murtunut, muut jäsenet pyrkivät hoitamaan sen käden tehtäviä paranemisen aikana.

Toisaalta ihmisruumis ei ole rakentunut leikkaa-liimaa-menetelmällä, vaan yhteen kasvamalla. Kristus-ruumiissa yhdessä oleminen ei ole kristittyjen kirjallinen sopimus, niin kuin se olisi liittovaltio tai valtioliitto.

Niinpä Paavali ei kehota luomaan ykseyttä, koska ykseys on Pyhän Hengen luoma. Ykseys Kristuksessa on jotain sellaista, mitä vain Jumala on saanut aikaan.

Mutta vaikka me emme voi luoda ykseyttä, meitä kuitenkin kehotetaan säilyttämään se. Meidän tehtävämme on säilyttää ykseys rauhan sitein. (Ef. 4:3) Siinä auttavat nuo edellä luetellut nöyryys, lempeys ja kärsivällisyys.

Nöyryyden ihanne on kummajainen tässä itseä korostavassa maailmassa, jossa meistä jokainen tavoittelee kunniaa. Mutta Martti Lutherin mukaan nöyryys on kaikkein suurin hyve. Hän sanoi, että: “Nöyryys on niin hienoa ja kallisarvoista, ettei se kestä omaan sisimpäänsä katsomista, vaan sen näkeminen on yksin Jumalan silmien etuoikeus.” (Martti Luther: En minä kuole – vaan elän. Antologia)

Kukaan meistä ei ole vapaa ylpeydestä eikä toisen halveksimisesta. Kaunis halveksii vähemmän kaunista, tehokas aikaansaamatonta. Syntinen sydän ei kunnioita Jumalan käskyjä, vaan vaatii Jumalaa kunnioittamaan omia ratkaisuja.

1800-luvulla elänyt kuuluisa ruotsalainen herätyssaarnaaja Carl Olof Rosenius varoitti, että: “Älkäämme koskaan unohtako, että mitään muita virheitä, joista Kristus moitti opetuslapsia, hän ei tuominnut niin voimakkain sanoin kuin ylpeyttä. Hän varoitti heitä siitä usein.”

Opetuslapsetkin rustasivat Jeesuksen selän takana rankingia, kuka heistä on suurin taivasten valtakunnassa. Seurakunnan näkeminen yhtenä Kristus-ruumiina tekee sellaisista pohdinnoista absurdeja.

Mutta kristittyjen ykseys ei ole helppo asia käytännön tasolla. Synti, joka meissä on, pyrkii edelleen hajottamaan ykseyttä, erottamaan meidät Jumalasta ja toisista.

2) Ruumiin jäseneksi

Katsotaan toiseksi ruumiin jäseneksi tulemista.

Yhdysvaltain viimeisimmät rotumellakat käynnistyivät, kun George Floyd tukehtui lainvalvojan käsittelyssä.

Jeesus kuoli epäoikeudenmukaisissa olosuhteissa. Ristiinnaulittu kuolee tukehtumalla.

Jeesuksenkin kuolemasta syntyi maailmanlaajuista liikehdintää. Mutta hänen opetuslapsensa eivät ryhtyneet polttamaan kauppoja, vaan he alkoivat julistaa syntien anteeksiantamusta Kristuksen veressä. Tätä rikki mennyttä maailmaa ei lopulta korjata väkivallalla. Ihmisryhmiä erottaneen vihollisuuden muurin on kuolemallaan hajottanut hän, joka on Rauhan Ruhtinas.

Vaikka syntiemme takia me olimme Jumalan valtakunnan vihollisia, sen valtakunnan Herra kuoli sovittaakseen meidän väärät tekomme, jotta sinä ja minä pelastuisimme kadotuksesta ja saisimme taivaan ikuisen kansalaisuuden. Siihen kansalaisuuteen meidät otetaan kasteen kautta. Jos sinut on kastettu, sinusta on tullut siinä yhden ja saman Kristus-ruumiin jäsen, joten Kristuksen kautta sinun arvosi on mittaamaton.

Ja tässä tekstissä sanotaan, että on vain yksi kaste. (Ef. 4:5) Niin kuin Kristus-ruumis on yksi, eikä ole monta ruumista, on vain yksi kaste, ei monta kastetta. Riippumatta siitä, minkä ikäisenä sinut on kastettu, oli se tapahtunut jo sylivauvana tai vasta myöhemmin, tuo yksi kaste riittää. Jumala antaa lahjansa yhtä lailla pienelle kuin suurelle.

Tänään, koronarajoitteiden aiheuttaman pitkän tauon jälkeen kokoonnumme jälleen Jumalan perheväen yhteiselle ehtoolliselle. Siinä siunattu malja on yhteys Kristuksen vereen, ja murrettu leipä on yhteys Kristuksen ruumiiseen. (1. Kor. 10:16) Kristus lahjoittaa siinä itsensä meille.

Jos sydän on kiinni tässä katoavassa maailmassa, omastaan ei tee mieli uhrata toisten hyväksi. Mutta Kristus antoi meille itsensä ristillä kokonaan, vaikka me emme olisi sitä ansainneet.

Me saamme tuoda Kristuksen puhdistettavaksi kaiken senkin, mitä emme itse itsessämme huomaa. Hänen armonsa saa korjata niitä halkeamia, joita meissä asuva synti aiheuttaa ykseyteen. Jeesuksen nimessä ja veressä saat uskoa kaikki syntisi, myös ylpeytesi ja muiden halveksimisen tai itsesi mollaamisen anteeksi.

3) Erilaisina jäseninä

Katsotaan kolmanneksi jäsenten erilaisuutta.

Efesolaiskirjeen neljännen luvun alkujakeissa korostetaan siis ykseyttä. Sanasta yksi tulee se fiilis, että on yksin, mutta ykseys ei ole yksinäisyyttä tai samanlaisuutta, vaan yhteyttä erilaisten kesken.

Efesolaiskirjeen neljäs luku jatkuu sitten niin, että seuraavaksi puhutaan moninaisuudesta seurakunnassa, jokaisesta kristitystä erilaisten lahjojen haltijana. Siinä sanotaan, että Kristus “antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen”. (Ef. 4:11-12) “Ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa” ja kunkin jäsenen on tarkoitus toimia “oman tehtävänsä mukaan”. (Ef. 4:16)

Ruumis ei ole vain yhtä ja samaa jäsentä, pelkkää sormea, kun muitakin ruumiinjäseniä tarvitaan, jotta sormi pystyy toimimaan oikein. Yksi ja sama Henki lahjoittaa kullekin armolahjansa, ja nuo lahjat ovat monet.

Mikä on sinun lahjasi ja sen mukainen tehtäväsi Kristus-ruumiissa? Mikä on sinun tärkeä tehtäväsi Kristus-ruumiissa?

Jokaisella on jokin Jumalan varaama tehtävä, johon hän on varustanut lahjoillaan. Niin kuin Paavali rohkaisi Timoteusta, puhalla myös sinä se lahja täyteen liekkiin käyttämällä sitä rohkeasti. Jos haluat olla rakentamassa Jumalan maailmanlaajuista Kirkkoa tämän Helsingin Luther-kirkon messuyhteisön kautta, mutta et vielä tiedä, mikä sinun lahjasi on, voit pohtia sitä rukoillen, keskustellen muiden tai vaikkapa minun kanssa ja sitten joitain asioita esimerkiksi kokeillen.

Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, siitä, että olet Kristuksessa ottanut meidät omaksesi ja liittänyt hänen maailmanlaajuiseen Kirkkoonsa. Auta meitä säilyttämään Hengen luoma ykseys rauhan sitein. Auta meitä myös palvelemaan sinun valtakuntaasi ja toinen toistamme niillä erilaisilla lahjoilla, joita olet meistä itse kullekin antanut. Jeesuksen nimessä aamen.