Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 20.9.2020
16. sunnuntai helluntaista, 2. vuosikerta
1. Kun. 17: 1, 8-16
Elia, joka oli kotoisin Gileadin Tisbestä, ennusti Ahabille: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani voimasta.”
Elialle tuli sitten tämä Herran sana:
”Lähde Sidonin alueen Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: ”Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.” Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: ”Toisitko minulle myös palan leipää.” Mutta nainen vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.
Johdanto
Kun sinun hiuksiasi leikataan, pitääkö parturin tai kampaajan kanssa keskustella vai ei? Tästä erinomaisen viiltävästä kysymyksestä käytiin hiljattain ajatusten vaihtoa vauva.fi-sivustolla. Introverttinä ihmisenä itse lukeudun siihen joukkoon, joka kammoksuu sitä, jos parturi utelee kaikkea henkilökohtaista omasta elämästä, mahdollisesti tuntemattomien kuullen.
Pidätkö Jumalaa välipala-automaattina, jonka pitäisi vain rykäistä tarvikkeet ulos, mutta jonka ei pitäisi udella sinun elämäsi asioita sen enempää? Tulisiko Jumalan ymmärtää vain hoitaa hommansa hiljaa niin, ettei siinä tarvitsisi sen enempää jaaritella?
Olemme päässeet Isä meidän -saarnasarjassamme pyyntöön “anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”. Saarnasarjan aiemmat osat löydät luettavaksi tai videona katsottavaksi helpoiten sivulta marttihaverinen.fi/saarnasarjoja.
Katsotaan tänään kolmea asiaa:
1) Jumala yhdistää auttajan ja autettavan
2) Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa
3) Kristus elämän leipä
1) Jumala yhdistää auttajan ja autettavan
Kuten juuri luimme, profeetta Elia paukkaa Raamatun sivuille ihan yhtäkkiä. Juuri noilla sanoilla siinä vain aletaan aivan odottamatta kertoa tästä Jumalan miehestä, joka tupsahti lausumaan Israelin jumalattomalle kuningas Ahabille, että sadetta ei tulisi niinä vuosina muutoin kuin hänen sanansa voimasta. (1. Kun. 17:1)
Tuo aika Israelissa 800-luvulla eKr. oli luopumuksen aikaa, ja Herran säädökset eivät maistuneet ihmisten suussa hunajalta. (Ps. 19:11) Kun Elian ilmoituksen myötä sitten alkoi se ankara kuivuus ja ajat muuttuivat vaikeiksi, hän ei päätynyt hallitsijan suosikkilistalle. Ehkä Elia otti siksi jalat alleen ja häipyi syrjäseudulle.
Nykyisellä somemyrskyjen aikakaudella toimeentulo voi lähteä alta jo yhdestä tviitistä. Laskeskeletko sinä sitä, että uskallatko avata suusi kristittynä, ja riskeerata bisneksesi tai työpaikkasi, jokapäiväisen leipäsi?
Elia tunnustautui rohkeasti Herran omaksi, ja Herra piti hänestä huolta noina kolmena ja puolena vuotena (Luuk. 4:25, Jaak. 5:17), jonka aikaa tuota kuivuutta kesti. Elia sai jokapäiväisen leipänsä ensin ihmeellisesti niin, että “korpit toivat hänelle aamuin illoin leipää ja lihaa”. (1. Kun. 17:6)
Meidän kotimmekin parvekkeella vierailee säännöllisesti lintuja, naakkoja, mutta ne kyllä tuntuvat aina etsivän jotain sellaista, mitä voisi viedä pois.
Sidonin alueen Sarpatiin
Myöhemmin Herra käski Elian lähteä Sidonin alueen Sarpatiin eli ihan ulkomaille asti, jossa joku random leski, pakanamaan pakananainen, pitäisi hänestä huolta. (1. Kun. 17:9)
Noista maisemista oli kotoisin kuningatar Isebel, joka oli miehensä, kuningas Ahabin tavoin varsin pahamaineinen tapaus. Ehkä se ei tuntunut kaikkein fiksuimmalta vedolta lähteä Isebelin kotikentälle, jossa ilmiantajia riittäisi – ei varmaankaan ihan DDR:n malliin, mutta kuitenkin.
Uskaltaako Jumalaan luottaa, jos hän käskee heittäytymään epämukavuusalueelle, tekemään päättömiltä tuntuvia asioita ja suuntaamaan tuntemattomille seuduille?
Herraan luottaen sinne Sarpatiin se Elia lähti, nykyisen Libanonin alueelle Välimeren rannalle, kun kerran Herra oli niin käskenyt.
Sarpatin leski
Perille päästyään Elia sitten tapasi sen auttajan, jonka Jumala oli hänelle valinnut. Mitähän Elia tuumasi, kun hän huomasi, että tuo Jumalan valitsema auttaja oli rutiköyhä ja aivan kuoleman kielissä, keräämässä polttopuita viimeistä ateriaansa varten?
Siis että kaikista maailman ihmisistä Jumala oli valinnut juuri tämän henkilön auttamaan Eliaa! Pitäisikö siinä itkeä vai nauraa – vai sekä että?
No, Elia pyysi tuolta naiselta leipäpalaa, mutta nainen vastasi, että hänellä oli enää kourallinen jauhoja ja ruokaöljyn jämät. Niistä hän ja hänen poikansa saisivat viimeisen ateriansa, ja sitten he kuolisivat. (1. Kun. 17:12)
Se mitä naisella oli, ei ollut enää siis edes hengen pitimiksi. Ehkä he olivat enää vain luuta ja nahkaa, kenties muiden tavoin, jos sadot olivat kuivuuden takia jääneet niukoiksi.
Sarpatin leski ei nähnyt enää minkäänlaista toivoa. Kaikki oli jo menetetty, eikä ollut enää mitään mistä pitää kiinni.
Minkälaisena sinä näet tulevaisuutesi? Ovatko sinun tulonlähteesi kuivuneet ja evääsi syöty?
Ensin Herralle
Elia pyysi itselleen sitä leipää niin, että hän pyysi saada ensin. Se kuulostaa niin karmean härskiltä pyynnöltä, että itsesuojeluvaiston kaikki etuvartiot tuuttaavat hälytystä.
Mitä sinä tekisit, jos sinä tai lapsesi näkisitte nälkää, ja joku tuntematon tyyppi pyytäisi päästä osingoille viimeisistä ruoistasi? Antaminen tekee tiukkaa, vaikka ei edes näkisi nälkää.
Mutta Elia oli tullut mestoille Jumalan lähettämänä. (1. Kun. 17:9) Hän ilmoitti tuolle naiselle Herran lupauksen, että: “Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.” (1. Kun. 17:14) Ja nainen luotti tuohon Jumalan lupaukseen ja todellakin teki niin kuin Elia oli pyytänyt.
Jumalan silmissä siinä tapahtui jotain niin suurenmoista, että vielä yli 800 vuotta sen jälkeen Jeesus puhui Nasaretissa varta vasten tuosta Sarpatin episodista.
Meistä nykylukijoista Elian pyyntö tuossa kriittisessä tilanteessa saada leipää – ja saada sitä ensin! – saattaa tuntua pöyristyttävältä. Mutta Jeesus kiinnitti huomiota kiinnostavasti siihen, että kenen luokse Jumala oli päättänyt profeettansa lähettää. Se oli itse asiassa siis tuo Sarpatin leski, pakananainen, jolle Jumala antoi suuren etuoikeuden, kun hän lähetti profeetta Elian juuri hänen luokseen, eikä israelilaisten luokse. (Luuk. 4:24-28)
Auttaja ja autettava
Voisitko kuvitella ottavasi Sarpatin lesken tavoin vastaan vieraan elätettäväksesi, kävelemään jääkaapillesi ja käyttämään suihkuasi? Milloin sitä on viimeksi avannut ovensa vierasta varten edes pariksi tunniksi?
Mutta se ihminen, josta Jumala teki auttajan, saikin autettavan kautta Herralta suuren siunauksen. Vieraanvaraisuuden ja leivän jakamisen kautta Jumala kytkee yhteen auttajan ja autettavan erikoisesti niin, että molemmat tulevat siunatuiksi.
Isä meidän -rukouksessa Jeesus opetti meitä lausumaan “meille”, “meidän leipämme”, eikä siis “minulle, minun”. Meitä ei opeteta rukoilemaan niin, että “anna minulle mahdollisimman leveä leipä, mutta muista ei ole niin väliksi”.
Jokapäiväinen leipä on siis joukkuelaji, ja suuri muutos on jo siinä, jos opimme näkemään muutakin kuin omat tarpeemme.
2) Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa
Isä meidän -rukouksessa on seitsemän pyyntöä. Pyyntö jokapäiväisestä leivästä on siis vain yksi seitsemäsosa niistä pyynnöistä. Vapaasanaisissa rukouksissamme painotus voi sen sijaan mennä niin, että hyvä jos edes yksi seitsemäsosaa on muita kuin jokapäiväisen elämän tarpeisiin liittyviä aiheita.
Isä meidän -rukous auttaa meitä laajentamaan perspektiiviä Jumalan valtakunnan asioihin. Vuorisaarnassa, vähän Isä meidän -rukouksen opettamisen jälkeen, Jeesus tähdensi toimeentulosta, että: “Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:33)
Taivaallinen Isäsi kyllä tietää myös sinun tarpeesi ja täyttää ne ajallaan. (Ps. 145:15) Jumalalla on siis prioriteetit kyllä sinun suhteesi kunnossa, mutta onko sinulla prioriteetit kunnossa hänen suhteensa?
Jos sinun eteesi marssisi Jumalan lähettämä ihminen, joka pyytäisi sinulta jotain sellaista, mitä sinulla on hirvittävän vähän, niin mitä se olisi? Ehkä se, mitä sinulla on vähiten antaa Jumalalle, on aika. Jos Jumala pyytää sinua antamaan hänelle aikaasi, ja vieläpä aivan ensimmäiseksi, niin onko se kammottava ja kohtuuton pyyntö, jotain sellaista, mikä ei varmasti tule onnistumaan?
Onko Jumalan käyttöön annettu aika täysin hukkaan heitettyä aikaa? Mikä kaikki ajaa sen ohi ja edelle? Ainainen kiire töihin, kiire harrastuksiin, kiire viihdytyslaitteen pariin?
Mitä jos se kummallinen pyyntö, että anna ensin Jumalalle siitäkin mitä sinulla on vähän, vaikkapa aikaasi, onkin juuri sellainen asia, mikä toisi sinun elämääsi ennennäkemättömän siunauksen? Luoksesi saapunut Jeesus ei ole riesa vaan siunaus.
3) Kristus elämän leipä
Jumalan edessä sinä ja minä olemme köyhiä keppienkerääjiä, joten kaiken, mitä Jumala meiltä vaatii tai pyytää, hän on itse meille ensin antanut. Martti Luther toteaa, että: “[J]os Jumala vetää kätensä pois, eivät ajalliset toimemme voi kauankaan menestyä eivätkä sen tulokset säilyä.” (Iso katekismus)
Myös se Sarpatin leski oli ensin saanut Jumalalta nekin jauhonsa ja öljynsä, joita Herran lähettämä profeetta pyysi saada syödäkseen. Ilman Jumalan hyvyyttä meillä ei ole antaa mitään. Ja kun Taivaallinen Isä lähetti ainoan Poikansa tähän maailmaan meidän, jumalattomien ihmisten keskelle, hän toi taivaalliset matkaeväät mukanaan.
Sarpatin leski ja hänen poikansa saivat elää, mutta Taivaallinen Isä antoi ainoan Poikansa kuolla ristillä. Puuhun kiinnitettynä, rutiköyhänä, viimeisen ateriansa jo syöneenä hän oli kuoleman kielissä, ja häntä katsomalla oli kyllä vaikea nähdä, että hän pystyisi kaikki maailman ihmiset pelastamaan. Mutta juuri hänet Isä oli valinnut meidän auttajaksemme.
Isä meidän -rukouksessa jokapäiväisen leivän pyytämisen jälkeen pyydämme anteeksi syntejämme, sitäkin, miten ahneita ja itsekkäitä olemme olleet. Kristus on elämän leipä (Joh. 6:35), jossa Isä antaa meille syntien anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän. Siksi, Kristuksen nimessä ja veressä, saat tässä ja nyt uskoa kaikki syntisi anteeksi.
Niin kuin Jumalan lupauksen mukaisesti leskinaisen jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, Kristuksen ruumiissa ja veressä Jumalan hyvyys sinua kohtaan ei koskaan tyhjene eikä ehdy. Pian saat maistaa hänen rakkautensa sinua kohtaan konkreettisesti leivässä ja viinissä, kun me kokoonnumme ehtoollisella murtamaan leipää. Kristus on se leipä, joka yhdistää meidät kaikki.
Ja vaikka meitä on täällä näin paljon, ja Kristuksen Kirkossa ympäri maailmaa vielä enemmän, ei Kristus siitä yhtään vähene. Kristus on riittävästi meille kaikille, ja kun sinulla on Kristus, sinulta ei puutu yhtään mitään.
Se vaikeus, johon voit olla tällä hetkellä elämässäsi joutunut, ja se mitä eteesi on tupsahtanut, voikin sisältää siis siunauksen. Ei siis kannata ajatella, että en voi tehdä mitään muiden hyväksi, koska minulla ei ole sitä tai tätä. Olisihan siellä Sarpatissakin ollut varmaankin joku, jolla olisi ollut kaapissaan vähän enemmän syötävää.
Mutta Jumala antoi auttamistehtävän juuri sille köyhälle leskelle, ja siksi Jumala myös varusti hänet siihen tehtävään. Jumala ei vie meiltä eri tavoin köyhiltä viimeistäkin suupalaa, vaan hän on se, jonka kädestä kaikki tässä elämässä tulee.
Rukoillaan. Kiitos, rakas Isä, siitä, että saamme jättää koko elämämme sinun käsiisi! Kiitos Kristuksesta, jonka haavoissa on meidän syntiemme anteeksianto. Auta meitä kohtaamaan sinun rakkaudellasi niitä, jotka tarvitsevat apuamme. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 