Tässä seison – Jer. 15:19-21

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 1.11.2020
Uskonpuhdistuksen muistopäivä, 2. vuosikerta
Jer. 15: 19-21

Herra sanoi Jeremialle:
”Jos muutat mielesi,
minä otan sinut jälleen palvelukseeni.
Jos et puhu joutavia,
vaan puhut niin kuin puhua tulee,
saat jälleen olla minun suunani.
Ihmiset kääntyvät sinun puoleesi,
mutta älä sinä käänny heidän mielensä mukaan.
Minä teen sinusta lujan pronssimuurin.
Vaikka tämä kansa nousee sinua vastaan,
ei se sinua voita,
sillä minä olen sinun kanssasi,
minä autan ja suojelen sinua,
sanoo Herra.
Minä pelastan sinut pahojen käsistä,
vapautan sinut väkivaltaisten kourista!”

Johdanto

“Tässä seison enkä muuta voi.” Kun tänään on tämä uskonpuhdistuksen muistopäivä, laitoin sen kunniaksi ihan ensimmäistä kertaa jalkaani Luther-sukat. Jemmasin niitä pitkään käyttämättöminä niin, etten ollut poistanut sitä pahvista tuotelappuakaan siitä päältä, jos niistä tulisi vaikka keräilyharvinaisuuksia. Mutta ehkä sellaisia juttuja ei kuitenkaan kannata alkaa keräillä.

Sukkiin kun nyt ei mahdu kovin paljon tekstiä, niin niissä Luther-sukissa lukee kiteytetysti vain, että: “Tässä seison.”

Riippumatta siitä, sanoiko se Luther sitten noin vai ei, kun häntä vaadittiin Wormsissa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtiopäivillä (1521) perumaan opetuksensa, niin ainakin tuo virke auttaa pohtimaan omia ratkaisumalleja niissä vaikeissa tilanteissa, joita kristittynä tulee vastaan.

Seisonko tässä kun en muuta voi? Olisiko minun parempi olla hiljaa, kun tässä kohdassa on niin ikävä seistä – sitä kun voi joutua kohtaamaan vaikkapa pilkkaa tai nolaamista? Olisiko parempi, että tässä seisoisi joku muu, jotta itse voisin seistä jossain kivemmassa paikassa?

Katsotaan tänään kolmea asiaa:
1) Haluttomuus kuunnella
2) Pronssimuuri
3) Jumalan sanan voima

1) Haluttomuus kuunnella

Jumala oli määrännyt Jeremian kansojen profeetaksi jo ennen kuin Jeremia edes syntyi. (Jer. 1:5) Se kuulostaa aivan mahtavalta! Jos on Jumalan valitsema, meneekö se sitten niin, että elämä on yhtä myötätuulta ja aurinkoista laskettelua?

Mutta tuo Jeremian saama tehtävä yli kuusisataa vuotta ennen Kristusta osoittautuikin hankalaksi. Hänen piti vuosikymmenten ajan varoittaa ihmisiä tuhosta, joka kohtaisi Jerusalemia.

Mitäpä niiden ihmisten mielissä liikkui noina vuosikymmeninä ennen sitä tuhoa? Erilaisia toiveita ja odotuksia, halua elää täysillä, halua seurata sydämensä ääntä.

Ei ole helppoa astua ihmisten eteen ja sanoa, että heidän suuntansa on väärä, ja että Jumalan käskyjen rikkominen johtaa tuhoon. Jeremiasta tuli puhetyöläinen, jota ei haluttu kuunnella. (Jer. 6:10)

Siitä tehtävästä koitui niin raskas, että Jeremia harmittelee tämän päivän tekstikohdan edellä sitä, miksi hänen äitinsä tuli synnyttäneeksi hänet tähän maailmaan. (Jer. 15:10) Ja kun Jeremia joutui kokemaan väkivaltaa ja nöyryytystä, olemaan jatkuvasti naurun aiheena, hän päätyi myöhemmin jopa kiroamaan syntymänsä päivän. (Jer. 20:2,7-8,14)

YOLO – elät vain kerran. Tähän epäkiitolliseen tehtäväänkö ne ainutkertaiset elinvuodet sitten kuluisivat? Miten kauan tätä pitäisi vielä niellä?

Jeremian hermot olivat niin riekaleina, että juuri tämän päivän tekstin edellä hän vaikeroi: “Miksi minun kipuni ei koskaan lopu, miksi haavani ovat niin pahat, etteivät parane? Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen.” (Jer. 15:18)

Herra vastasi Jeremialle: “Jos muutat mielesi, minä otan sinut jälleen palvelukseeni. Jos et puhu joutavia, vaan puhut niin kuin puhua tulee, saat jälleen olla minun suunani.” (Jer. 15:19)

Ei se Jumalan sanan esillä pitäminen ole sen helpompaa tänäkään päivänä – ei meille sen välittäjinä eikä meille sen kuulijoina. Pyhäpäivä pitää oikeasti muistaa pyhittää, eikä vain pari kertaa kuussa. Toisen kunniaa on oikeasti varjeltava, eikä pidä levittää muille edes somen suljetuissa ryhmissä sellaisia tietoja, jotka vahingoittavat hänen mainettaan. Puolisoon on tarkoitus sitoutua pysyvästi, eikä testata ensin yhdessä asumalla, että tuleeko siitä mitään. Lapsen surmaaminen kohtuun on oikeasti Jumalan luoman ihmisen tappamista, eikä naisen oikeutta omaan ruumiiseensa.

Ihmisten mielestä Jeremia puhui niin ikäviä asioita, että he halusivat päästä hänestä eroon, ja hän päätyi Juudan johtomiesten kuultavaksi. (Jer. 26:8-11) Meidän maassamme ollaan siinä pisteessä, että Raamattua siteeraava henkilö on joutunut poliisin kuulusteltavaksi. Vaikuttaako se siihen, mitä sinä uskallat enää sanoa kristittynä ihmisten kuullen? Onko parempi, että valtakunnansyyttäjä on määrännyt esitutkinnan jostakusta toisesta kristitystä kuin sinusta?

2) Pronssimuuri

Jumala sanoi tekevänsä Jeremiasta lujan pronssimuurin. (Jer. 15:20) Minkälainen se sellainen muuri on?

Onko se sellainen muuri, jonka suojiin on hyvä vetäytyä niin, ettei tässä maailmassa tarvitse kohdata ikäviä tai vaivaannuttavia tilanteita? Tai onko se sellainen suojamuuri, joka auttaa kovettamaan oman sisimmän kovaksi kuin metallin niin, että silloin ei enää paljon liikuta se, miten ei-kristittyjen lopulta käy?

Tai onko se jonkinlainen katkeruuden muuri? Että kaikki ne loukkaukset, joita on saanut kokea, saa kätevästi jemmattua sen sisään niin kuin pankkiholviin.

Kuutisensataa vuotta Jeremian jälkeen Jeesus katseli Jeremian tavoin Jerusalemin meininkiä, ja hän itki. (Luuk. 19:41) Jeesus itki sitä, miten ihmisten käy. Vielä silloinkin, kun Jeesusta vietiin ristiinnaulittavaksi, hän sanoi itkeville naisille, että: “Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne.” (Luuk. 23:28)

Kenenkään kohtalo ei ole hänelle yhdentekevä. Siksi Jumala ei eristäytynyt tästä maailmasta ja sen kärsimyksistä, hän ei rajannut itseään niiden ulkopuolelle. Vaikka Jeesus tuli tänne auttamaan meitä syntisiä, me kohtelimme häntä kuin likaämpäriä – ja hän silti suostui auttamaan meitä.

Jeesus ei katkeroitunut ja janonnut kostoa, vaan vielä ristilläkin hän pyysi Isää antamaan ristiinnaulitsijoilleen anteeksi. (Luuk. 23:33-34) Siinä hän oli, kädet levitettynä, ilman minkäänlaista suojaa.

Jeremian aikalaisilla aika aurinkokellossa tikitti kerran täyteen, ja tuhon hetki tuli. Babylonian joukot karauttivat paikalle, lanasivat Jerusalemin ja sen temppelin maan tasalle, ja veivät jäljelle jääneet mukanaan pakkosiirtolaisuuteen. Jos ihminen jatkaa paholaisen leirissä kapinaansa Jumalaa vastaan, sen tien päässä odottaa tuomio ja kadotus.

Jos joku, niin juuri Jeesus puhuu Raamatussa puhumasta päästyään helvetistä, koska se on hänelle selvästikin kuolemanvakava kysymys. Tämä elämä ei ole jokin kevyt tietovisa, vaan sellainen kamppailu, jonka panoksena on ikuinen elämä tai kuolema.

Kristus itse kuoli ristillä kaupunginportin ulkopuolella (Joh. 19:17, Hepr. 13:12), jotta me saisimme syntimme anteeksi ja ikuisen elämän taivaallisen Jerusalemin muurien sisäpuolella. Eikä se kaupunki siellä muurien sisäpuolella ole mitä tahansa metallia vaan lasinkirkasta kultaa! (Ilm. 21:18) Kaiken tämän elämässä koetun jälkeen Jumala pyyhkii siellä kyyneleet meidän silmistämme. (Ilm. 21:4)

Ainoastaan Kristuksessa on meidän tulevaisuutemme ja toivomme, siinä liitossa, johon Jumala on meidät kasteessa ottanut. Siksi saamme tunnustaa rehellisesti Jumalan edessä syntimme ja saat Kristuksen nimessä ja veressä uskoa kaikki syntisi anteeksi.

3) Jumalan sanan voima

Gospelbändi kls. laulaa, että: “Vielä täällä on meitä, jotka uskomme. Vielä täällä on meitä, jotka taistelemme.”

No, onko meitä? Jos tulee oikein tiukka paikka, eikö olisi joku muu, joka voitaisiin lähettää seisomaan kun ei muuta voi?

Tuntemattomassa sotilaassa Kannaksella maata viljelevä alikersantti Antero Rokka valottaa näkemystään “puolustussovan ratekiasta” silviissiin, että: “Jos sie lähet juoksemaan, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Kyl hää tulloo peräs, älä yhtään epäile. Mut jos sie pysyt paikoillais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö? Et sie sovi hänen kanssa samaan monttuun.” (alikersantti Rokka Lampiselle, Sotaromaani, 2000, s. 324-325)

Tuo “ratekia” on innostava, mutta hengellisissä taisteluissa omat voimat loppuvat kovin nopeasti. Kenenkään meidän omasta sisimmästä ei lähtökohtaisesti löydy mitään sellaista, minkä edessä Jumalaa vastustavien voimien polvet alkaisivat tutista.

Herra sanoi Jeremialle: “Vaikka tämä kansa nousee sinua vastaan, ei se sinua voita, sillä minä olen sinun kanssasi, minä autan ja suojelen sinua.” (Jer. 15:20) Voima seistä taistelutilanteessa tulee siis järkähtämättömästä Jumalan sanasta, joka ei koskaan katoa. (Matt. 24:35)

Anna siksi Jumalan päivittäin vahvistaa sinua sanallaan ja lue ahkerasti Raamattua siihen malliin kuin Jeremia sanoi vähän ennen tämän päivän tekstiä, että: “Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu.” (Jer. 15:16)

Muureja ei ole ollut tapana tehdä pronssista, mutta Jumalalla on resursseja varustaa meistä jokainen. Hän vaikuttaa meissä sanansa kautta niin väkevästi, että lopputuloksena on kuin linnoitettu kaupunki, jota ei voi voittaa. (Jer. 1:18-19)

Moni meistä ehkä ajattelee, että jos kukaan ei kuitenkaan kuuntele, niin turha sitä suuta on avata. Mutta Jumala kutsui Jeremiankin julistamaan, vaikka tiesi, että ihmiset eivät häntä kuuntelisi. Jeremian tehtävä oli paljon laajempi kuin hän edes ymmärsi siinä tilanteessa, muun muassa siksi, että nyt me saamme vahvistua lukemalla Raamatusta hänen välittämiään Herran sanoja.

Tuskin Lutherkaan tajusi, miten laajasti se vaikuttaisi koko tähän maailmaan, kun hän valtiopäivillä piti kiinni siitä, mitä hän oli löytänyt aarteekseen Raamatusta.

Pronssia voi työstää rautaa helpommin, mutta se on silti luja ja kestävä metalliseos, joka ei väsy. Jumala ei tehnyt väärin Jeremiaa kohtaan, vaikka antoi tuon palvelijansa joutua elämässään ankariin vastoinkäymisiin.

Sinun ja minunkaan ei tarvitse pelätä, miten tässä elämässä käy. Omia elinpäiviä ei kannata museoida keräilyharvinaisuuksina niin kuin Luther-sukkia, vaan antaa Herran käyttää meitä siellä ja niissä tilanteissa, missä hän hyväksi näkee, vaikka se veisi vuosikymmeniä ja olisi ihmisten edessä epäkiitollista hommaa. Vain sillä on merkitystä, että saat kerran kiitoksesi Herralta.

Kannattaa siis rukoilla Jumalan edessä, että hän saisi ohjata, mikä on sinun paikkasi tässä yhteisessä taistelussa. Vaikka et olisi kutsuttuna etulinjaan, olet joka tapauksessa samassa taistelussa muiden kristittyjen kanssa. Ja kun puhumme taistelusta, emme puhu väkivallasta – jota Ranskassa on ollut viime päivinä – vaan sinua tarvitaan esimerkiksi rukoilemaan, auttamaan ja kertomaan kannustavia sanoja. Niidenkin merkityksen huomaat viimeistään sinä päivänä, jos löydät itsesi seisomasta omatuntosi Raamattuun sidottuna sellaisessa tilanteessa, jossa et muuta voi.

Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala siitä, että vahvistat meitä sanasi ja sakramenttiesi kautta. Auta meitä toimimaan oikein tässä ajassa ja pitämään esillä lakia ja evankeliumia, Herra, sinun pelastuksesi sanomaa. Anna, Herra, sanasi nälkää meille ja tänne pääkaupunkiseudulle ja koko Suomen maahan. Jeesuksen nimessä aamen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s