Sisälle kaupunkiin – Ilm. 22:10-17

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 15.11.2020
Valvomisen sunnuntai, 2. vuosikerta
Ilm. 22: 10-17

”Älä sulje sinetillä tämän kirjan ennussanoja, sillä hetki on lähellä. Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä.
Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.
Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti.”
Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Joka tämän kuulee, sanokoon: ”Tule!” Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.

Johdanto

Stadi vastaan lande. Kumpaan suuntaan sinulla veri vetää? Kaipaatko ympärillesi väljiä neliöitä ja rehevää luontoa, vai ihmisiä ja kaupungin mukavuuksia?

Vaimoni Soili hihitteli joskus sille, kun hän huomasi, että maaseudun tulevaisuus on aivan pääkaupungin ytimessä. Tuossa parin korttelin päässä Simonkadulla, Forumin kupeessa, on nimittäin Maaseudun Tulevaisuus -nimisen sanomalehden hillittömän iso valomainos, joka näkyy Lasipalatsin suuntaan. Olen luullut on maaseutu tuolla.

Eri maissa maaseudulla asuvia yleensä tympii se, että pääkaupunki tuntuu nielevän paljon resursseja, kun sinne pitää rakentaa niitä kaiken maailman bulevardeja ja kalliita pytinkejä. Kuningas Salomonkin aikana, kun Jerusalem rakennettiin loistokkaaksi, se verotti kansan voimavaroja niin raskaasti, että heti Salomon kuoleman jälkeen israelilaiset kivittivät verotöiden valvojan kuoliaaksi, ja valtakunta jakautui pysyvästi. (1. Kun. 12:4,18)

Kummasta Jumala tykkää enemmän: luonnosta vai urbaanista kaupunkimeiningistä?

Tämän maailmanajan jälkeen taivaasta laskeutuva uusi Jerusalem on jättimäinen kultakaupunki, joten onko uusi maa (vrt. Uusimaa) imenyt kaiken loiston niin, että maaseutu on autio ja tyhjä?

Katsotaan tänään kolmea asiaa:
1) Kaksi kaupunkia
2) Korjaava palaute
3) Elämän puu

1) Kaksi kaupunkia

Kristuksessa myös maaseudun ja kaupunkien kristityt on tehty yhdeksi, ja hän on hajottanut niitäkin erottaneen vihollisuuden muurin. (Ef. 2:14) Niinpä Ilmestyskirjakaan ei liiku akselilla stadi vastaan lande, vaan siinä on kontrasti kahden suurkaupungin välillä, Babylonin ja taivaallisen Jerusalemin.

Meitä voi tänään täällä Helsingin Luther-kirkossa olla eri maista, myös Irakista. Saatat siis olla kotoisin Bagdadista, Babylonin raunioiden läheltä, tai sillä seudulla voi asua sukulaisiasi ja ystäviäsi.

Babylonin kaupungin historiallinen loisto oli Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikoihin jo takanapäin, eikä sillä kaupungilla ollut maailmanpolitiikassa enää merkitystä. Apostoli Pietarin kirjeessä ja tässä Ilmestyskirjassa Babylon on peitenimi silloiselle maailmanvallan keskukselle, Roomalle. (1. Piet. 5:13, Ilm. 17:5) Eli Babylon on siis turmiollisen Rooman esikuva.

Molemmat, sekä Babylon että Rooma, tuhosivat vuorollaan Jerusalemin ja sen ensimmäisen ja toisen temppelin, ja veivät sen rikkaudet mennessään. Jerusalemista roudattua ryöstösaalista on ikuistettu Tituksen riemukaareen, joka on Roomassa silloisen keskuspaikan Forum Romanumin ja Colosseumin raunioiden välissä. Sen kohokuvissa erottuu näyttävästi Jerusalemin temppelin seitsenhaarainen lampunjalka.

Babylon edustaa laajemminkin koko langennutta ihmiskuntaa. Jo ihmiskunnan alkutaipaleella, vedenpaisumuksen jälkeen, alkoi yksi ihmiskunnan Jumalan vastainen hanke, Babylonin tornin rakentaminen. (1. Moos. 11:1-9)

Jumala näkee kaiken, eikä hän unohda suurta Babylonia, vaan se joutuu “juomaan täyden maljan hänen vihansa ja vimmansa viiniä”. (Ilm. 16:19) Niinpä Babylonin loppu koittaa Ilmestyskirjan luvuissa 17 ja 18. Rikkauksien raijaaminen sinne päättyy, ja kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaankin taivaalliseen Jerusalemiin. (Ilm. 21:24,26)

Taivaallinen Jerusalem vai tuhoutuva Babylon – kummassa leirissä olet? Vai luuletko voivasi olla puolueeton?

Kylmän sodan aikana moni maa oli virallisesti puolueeton, mutta ehkä jokainen ihminen kuitenkin ainakin sisimmässään sympatiseerasi jompaa kumpaa osapuolta toista enemmän: Moskovaa tai Washingtonia. Jos tuon valtataistelun jälkeen vain toiselle jäisi maailmanlaajuinen hegemonia-asema, kumpaa pääkaupunkia sitä mieluummin tottelisi?

Ilmestyskirjassa kuvataan Babylon porttona (Ilm. 17:1,5), kun taas taivaallinen Jerusalem on kuin juhla-asuinen morsian, “joka on kaunistettu sulhasta varten” (Ilm. 21:2). Taivaallisessa Jerusalemissa, pyhässä kaupungissa, ei siis ole enää minkäänlaista sijaa synnille ja saastaisuudelle. Sen kaupungin ulkopuolelle “jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä”. (Ilm. 21:15)

Täällä Suomessa noita “ihmisen parhaita ystäviä” on enemmän kuin helsinkiläisiä, joten tuo puhe koirien jäämisestä ulkopuolelle kuulostaa vähän omituiselta ja surulliselta.

Apostoli Pietari käyttää koiravertausta, kun hän kirjoittaa toisessa kirjeessään ihmisistä, jotka ovat tulleet tuntemaan Kristuksen Vapahtajanaan, mutta vajoavat sitten taas maailman saastan valtaan: “Heidän on käynyt juuri niin kuin sananlaskussa sanotaan: “Koira palaa oksennukselleen.”” (2. Piet. 2:20-22)

Monet katsovat, että ulkopuolelle jäävillä koirilla tarkoitetaan tässä Viidennen Mooseksen kirjan luvun 23 jakeiden 18 ja 19 mukaisesti erityisesti miesprostituoitua. (KR-33/38 5. Moos. 23:18-19)

2) Korjaava palaute

Miten on meidän sielumme laita?

Meillä täällä Helsingin Luther-kirkossa on nyt kolmena sunnuntaina käynnissä palautekysely tämän messuyhteisön kehittämiseksi. Mitä jos sen palautelomakkeen täyttäisi myös Jeesus?

Ilmestyskirjan alussa ylösnoussut Kristus lähetti palautteensa seitsemälle seurakunnalle, jotka sijaitsivat nykyisen Turkin länsiosassa. Minkälaista palautetta hän antaisi meille messuyhteisönä?

Mitähän hän vastaisi siihen kysymykseen, että monettako kertaa olit Luther-kirkon messussa? Laittaisiko hän palautteeseensa niin kuin Laodikean seurakunnalle, että itse asiassa täällä sitä vielä seistään ulko-ovella koputtelemassa, että josko hänetkin päästettäisiin sisään?

Vai kehuisiko hän meitä niin kuin Filadelfian seurakuntaa siitä, että “olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni”? (Ilm. 3:8) Olemmeko me rohkeita Herran nimen tunnustajia niin kuin Pergamonin seurakunnassa (Ilm. 2:13), vai pelkäämmekö me oman maineemme menettämistä ihmisten silmissä?

Elämmekö me siveettömästi niin kuin Tyatiran seurakunnassa (Ilm. 2:20), vai tuotammeko me ruumiillamme kunniaa Jumalalle (1. Kor. 6:20)?

Olemmeko me luopuneet ensi ajan rakkaudesta niin kuin Efesoksen seurakunta (Ilm. 2:4), tai olemmeko penseitä niin kuin laodikealaiset (Ilm. 3:19)? Sanoisiko hän meille niin kuin Sardeksen seurakunnalle, että: “Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee parannus”? (Ilm. 3:3)

Sielunvihollinen haluaisi kyllä kovasti päästä kaivertamaan väliaikaiseen riemukaareensa sen, jos lamppumme siirretään pois paikaltaan (Ilm. 2:5).

Jos kiertelet seurakunnissa tai messuyhteisöissä siellä täällä, etkä ole sitoutunut niistä mihinkään, saatat ehkä ajatella, että Jeesuksen arviointikirjeet eivät koske sinua. Mutta Jumala on tarkoittanut myös sinut rakentamaan jotakin seurakuntaa tai messuyhteisöä niillä armolahjoillasi, jotka Jumala on antanut sinun kauttasi lahjaksi koko seurakunnalle. Sitoudu siis, ja täytä paikkasi seisomalla lujasti muurinaukossa (Hes. 22:30) – ei välttämättä tässä messuyhteisössä, mutta jossakin. Valvominen on yhteisöllistä hommaa, ja yksin se käy kovin raskaaksi.

Odotammeko me Kristuksen paluuta, vai keskitymmekö enemmän itsemme viihdyttämiseen? Jeesuksen palatessa paljastuu kaikki, mitä me olemme saaneet aikaan (2. Piet. 3:7,10-12), yksittäisinä kristittyinä ja messuyhteisönä. Kun tämä oma vaellus on sen verran heikkoa, miten ihmeessä me voimme olla mukana siinä joukossa, joka pääsee asumaan taivaalliseen Jerusalemiin?

3) Elämän puu

Antiikin aikana yksi maailman seitsemästä ihmeestä olivat Babylonin riippuvat puutarhat, mutta sekään ei vedä vertoja taivaalliselle Jerusalemille. Jumala on jo lähtökohtaisesti suunnitellut tuon jättisuuren kaupunkinsa erikoiseksi puutarhan ja kaupungin kombinaatioksi, puutarhakaupungiksi, jossa viihtyvät sekä nykyiset kaupunkilaiset että maalaiset.

Kun ihmiskunta oli paratiisissa, kahdestaan, mies ja nainen, siinä nuppiluvussa ei vielä ollut edellytyksiä kaupungiksi. Juuri ihminen oli asetettu paratiisiin (1. Moos. 2:8), eikä se ollut Los Angeles, enkelten kaupunki.

Niinpä Jumalaa varmasti innostaa päästä aikojen lopulla näyttämään meille ihmisille se puutarhakaupunki, jonka hän on meille varta vasten suunnitellut ja valmistanut.

Siellä uudessa Jerusalemissa Jumalan valtaistuimesta kumpuaa kristallinkirkas elämän veden virta, ja sen virran haarojen keskellä kasvaa elämän puu. Tuo elämän puu “antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden”. (Ilm. 22:1-2)

Elämän puusta puhutaan vähän yllättäen tässä koko Raamatun viimeisessä luvussa, kun siitä puhuttiin myös jo aivan Raamatun alkuluvuissa, mutta vähemmän siinä välissä.

Paratiisissa elämän puu oli aivan erityinen puu hyvän- ja pahantiedon puun lisäksi. Ihminen lankesi syntiin, kun hän rikkoi Jumalan kieltoa ja söi hyvän- ja pahantiedon puusta itselleen kirouksen.

Jotta ihminen ei söisi elämän puusta ja eläisi ikuisesti synnissään ja kurjuudessaan, Jumala ajoi ihmisen pois ja “asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä”. (1. Moos. 3:22-24) Tuossa puhutaan siis kerubeista, erityisistä enkeleistä, mutta vain yhdestä miekasta, joka on siis esteenä vartioimassa sitä ainoaa elämän puulle vievää tietä.

Miekka on vertauskuva Jumalan sanalle. (Ef. 6:17) Ilmestyskirjan alussa Johannes kohtaa ylösnousseen Kristuksen, jonka suusta pisti esiin kaksiteräinen miekka. (Ilm. 1:16) Tuo miekka, Jumalan sana, “iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme”. (Hepr. 4:12) Mitään muuta tietä elämän puulle ja ikuiseen elämään ei ole kuin Jumalan sanan kautta. Jeesus sanoo: “[J]oka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.” (Joh. 8:51)

Kristus, joka itse on Jumalan Sana (Joh. 1:1,14), naulittiin kiinni kirottuun puuhun Jerusalemin ulkopuolelle (Joh. 19:17, Gal. 3:13, 5. Moos. 21:22-23), jotta Jumalan ei tarvitsisi jättää ikuisesti meitä syntisiä taivaallisen Jerusalemin ulkopuolelle.

Siksi tuosta kirotusta ristinpuusta tulikin sinulle ja minulle elämän puu. Mutta sitä toista paratiisin puuta, hyvän- ja pahantiedon puuta puuta ei enää taivaallisessa Jerusalemissa ole, eikä siellä ole mikään enää kirouksen kahleissa (Ilm. 22:3).

Johannekselle sanotaan tämän päivän tekstissä: “Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin.” (Ilm. 22:14) Kasteessa sinut on Kristuksen veressä pesty puhtaaksi synneistäsi, ja sinut on puettu Kristuksen vanhurskauden hohtavaan vaatteeseen, ja Kristuksen tähden saat tänäänkin uskoa kaikki syntisi anteeksi. Siksi elämän puu ei ole sinulta enää kielletty, ja kohta ehtoollisessa saat syödä Kristuksen ruumiin ja veren, kuolemattomuuden lääkkeen.

Valvominen ja loppuun asti jaksaminen ei siis ole mitään rakettitiedettä. Jumala on luvannut varustaa ja vahvistaa meitä sakramenttiensa ja sanansa kautta. Psalmien kirja alkaa kuvauksella ihmisestä, joka tutkii Herran lakia eli Jumalan sanaa päivin ja öin: “Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan.” (Ps. 1:3)

Lue siis säännöllisesti ja ahkerasti Raamattua, niin huomaat miten Jumalan sana vaikuttaa elämässäsi ja antaa voiman palvella Jumalaa ja lähimmäistä. Niin kuin Johannekselle sanotaan tämän päivän tekstissä, “vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä”. (Ilm. 22:11)

Rukoillaan. Rakas Jumala, kiitos siitä, että olet Kristuksessa avannut meille tien yhteyteesi. Kiitos, että Kristuksen tähden saamme periä ikuisen elämän. Auta meitä valvomaan ja ojenna meitä sanasi kautta niin, että pysymme aina sinun viitoittamallasi tiellä. Siunaa pääkaupunkiseutua, ja anna tänne Jumalan sanan nälkää. Jeesuksen nimessä aamen.