Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon sanajumalanpalveluslähetyksessä 24.1.2021
1. sunnuntai loppiaisesta (saarna pidettiin 3. sunnuntaina loppiaisesta), 3. vuosikerta
1. Moos. 9: 12–16
Jumala sanoi vielä: ”Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää. Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa.”
Johdanto
Mikä on järjettömin hanke, johon olet koskaan ryhtynyt? Onko siitä tullut sanomista muilta, tai onko siinä mennyt sinulta ikä ja terveys?
Kun Nooa rakensi arkin, se oli sen edistymistä seuraavien mielestä varmasti aivan pähkähullu projekti. Rakentaa nyt kuivalle maalle massiivinen, ohjauskyvytön, kelluva varasto!
Hollannissa pälkähti joitain vuosia sitten ajatus rakentaa yhdenlainen näkemys Nooan arkista. Siitä tuli reilusti yli sata metriä pitkä, ja kustansi 4 miljoonaa euroa, mutta se valmistui neljässä vuodessa, paljon nopeammin kuin Nooan arkki. Sitä nyt sitten kutsutaan Johanin arkiksi, kun se ei ole Nooan rakentama, vaan sen rakensi Johan Huibers apureineen.
Tämä saarna kuuluu luomista käsittelevään saarnasarjaan. Aiemmat osat löydät helpoiten sivulta marttihaverinen.fi/saarnasarjoja.
Äsken luettu raamatunteksti on ensimmäiseltä sunnuntailta loppiaisesta, joka oli pari viikkoa sitten. Silloin pari viikkoa sitten tutkailimme saarnassa kolmatta luomispäivää ja kastetta rajana, joten katsotaan tänään toista luomispäivää ja Nooan aikaisen vedenpaisumuksen näkökulmaa kasteeseen.
Luomiskertomuksen toinen päivä
Raamatun alussa ladotaan monta järisyttävää tiedonantoa. Ensinnäkin tämä maailmankaikkeus ei ole syntynyt sattumalta, vaan se on Jumalan luoma. Se on Viisaudella (Sananl. 8:1,27) ja hyvällä maulla suunniteltu.
Mutta joitain lukuja luomiskertomuksen ja paratiisikertomuksen jälkeen tulee vastaan kertomus siitä, kuinka Jumala hukutti maan veden alle. Jokin oli siinä välissä mennyt siis pahasti vinoon.
Kun Jumala loi taivaan ja maan, maa oli aluksi kovin vetinen ja pimeä paikka. Mutta Jumala jatkoi luomistyötään kohti sellaisia olosuhteita, joihin ihminen olisi hyvä luoda.
Seitsenpäiväisen luomiskertomuksen toisena päivänä Jumala sanoi: “Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan.” (1. Moos. 1:6) “Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä.” (1. Moos. 1:7-8)
Eli Jumala siis järjesti toisena luomispäivänä noita kaoottisia vesimassoja erottamalla vedet ala- ja yläpuolisiksi vesiksi. Tämä luomisen toinen päivä on erikoisesti ainoa, jolloin ei mainita Jumalan todenneen, että “niin oli hyvä”.
Tuo “kaartuva kansi” voi tuoda mieleen jonkin arkaaisen maailmankuvan, vanhahtavan käsityksen siitä, miten tämä maapallo ja sen ilmakehä on rakentunut. Mutta kyllä luomista koskeva Jumalan ilmoitus on tarkoitettu yhtä freesisti kaikille ajoille, eli myös meille tämän ajan ihmisille. Kaartuva kansi, jonka Jumala nimitti taivaaksi, on aiemmissa raamatunkäännöksissä käännetty ehkä vähän ilmavammalla sanalla vahvuus ja taivaanvahvuus.
On joka tapauksessa hienoa, että Jumala on rakentanut ilmakehän, joka näyttää varsinkin avaruudesta otetuissa kuvissa todella mageelta, ja on asentanut pilvet olemaan tyypillisesti reilusti maanpintaa ylempänä. Olisi kurjaa, jos pilvet roikkuisivat jatkuvasti maan pinnassa niin, että olisi aina niin sumuista, ettei näkisi kunnolla eteensä.
Ahkerasti pilviä tarkkaileva vaimoni Soili ihmettelee usein sitä, miten nerokas logistinen varastointi- ja kuljetusjärjestelmä pilvet ovat. Ensin vesimolekyylejä kipuaa höyrynä ylös, sitten ne keräävät kavereita kasaan, liikkuvat tuulivoimalla eteenpäin uusille seuduille, ja kun ne tiivistyvät riittävän isoksi molekyylijoukoksi, ne tulevat sieltä alas. Tuota systeemiä voinee siis hyvällä syyllä kutsua pilvipalveluksi.
Jobin kirjassa Jumala sanoo runollisesti: “Kuka antaa sateen asumattomaan maahan, autioon maahan, jossa ei ole yhtään ihmistä? Kuka ruokkii autiomaan, tyhjän maan, niin että se vehmaana viheriöi? Kuka on sateen isä? Kenen pisarat kasteena hedelmöittävät maan?” (Job 38:26-28)
Sadepisaralta jeesiä tarvitsee J. Karjalaisen laulussa myös Tehtaanpuiston tulppaani, joka kärsii kuivuudesta, kun kukaan ei ole muistanut kastella sitä. Sadepisara kuulee tuon pyynnön ja päättää lähteä toisten pisaroiden kanssa avuksi. Tulppaani pelastuu siinä operaatiossa, mutta tuo sankarisadepisara itse päätyy vanhan äijän sateenvarjossa Haagaan.
Joskus vettä voi olla myös liikaa, tai se voi olla hankalassa olomuodossa. Jobin kirjassa Jumala toteaa Jobille: “Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta, oletko nähnyt rakeiden varastot? Olen täyttänyt ne ahdingon aikoja varten, sodan päiviä, taistelun päivää varten.” (Job 38:22-23)
Vanhassa testamentissa rakeilla on tuomion kaiku. Rakeet olivat Egyptin kymmenestä vitsauksesta seitsemäs (2. Moos. 9:18), ja kun israelilaiset saapuivat Egyptistä autiomaavaelluksen jälkeen luvattuun maahan, amorilaisten taistelijoita kuoli enemmän rakeisiin kuin israelilaisten miekkoihin. (Joos. 10:11)
Vedenpaisumus
Vesi voi siis välittää Jumalan siunauksen ja kirouksen, hänen hyvyytensä ja tuomionsa. Me emme kestä sitä, jos vesimassat vyöryvät päälle. Ja sellaisten alle Jumala päätti hukuttaa ihmiskunnan Nooan sukupolven aikana Nooan perhettä lukuun ottamatta.
Jumala oli havainnut, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä, ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat. (1. Moos. 6:5) Sitä lähinnä miettii, että mitä ihmettä silloin oikein puuhailtiin, mutta vedenpaisumusta edeltävästä meiningistä Raamattu nostaa esille kaksi erityistä asiaa: väkivallan ja rajoja rikkovan seksin. (1. Moos. 6:1-2,4,13)
Jumala odotti kärsivällisesti ihmisten kääntymistä, mutta kun sitä ei tapahtunut, niin maa, josta oli Aadamin syntiinlankeemuksen takia tullut kirottu, peittyi jälleen kokonaan veteen. Ja Herra antoi sitä vettä ryöpytä sekä ylhäältä että alhaalta. Neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä satoi rankasti, mutta sen lisäksi vettä syöksyi siis myös alhaalta, syvyyden lähteistä. (1. Moos. 7:11-12)
“Syvyyden lähteet” kuulostaa tosi omituiselta, kun sitä on tottunut näkemään vain sellaisia leppoisasti pulppuavia lähteitä.
Vuonna 2014 Yle uutisoi kansainvälisestä tiedeuutisesta, jonka mukaan tutkijat “ovat löytäneet merkkejä valtavan suuresta maanalaisesta vesimassasta” satojen kilometrien syvyydessä, ja sen veden arvioidaan olevan siellä sitoutuneena erääseen mineraaliin. (Yle 13.6.2014) “Tutkimustulosten mukaan kyseessä olisi järkyttävä määrä vettä – yhteensä kolme kertaa niin paljon kuin kaikissa maanpäällisissä merissä yhteensä.” (Yle) Tuohon tutkimukseen osallistunut geofyysikko Steve Jacobsen totesi The Guardian -lehdelle, että jos se vesi olisi maan pinnalla, ainoastaan vuorenhuiput näkyisivät. (The Guardian 13.6.2014)
Joten ainakin siellä syvyyksissä sitten ilmeisesti piisaa vettä.
Kun luomisen toisena päivänä Jumala erotti vedet toisistaan, ne pysyivät järjestyksessä ja paikoillaan. Vedenpaisumuksessa tuli puolestaan näkyviin se, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä, jos Jumala ottaa varjelevan kätensä pois. Synti on sitä, että ihminen haluaa olla välittämättä Jumalasta, vaikka oikeasti me olemme Jumalasta täysin riippuvaisia.
Vedenpaisumuksen jälkeen
Vedenpaisumuksen jälkeen, kun Nooa ja hänen perheensä ja arkissa olleet eläimet olivat jälleen tukevasti maan kamaralla, Jumala ilmoitti muutamia merkittäviä asioita. Ensinnäkin hän toisti sen, minkä hän sanoi jo ihmisen luomisen yhteydessä, että: “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.” (1. Moos. 9:1, 1:28)
Toiseksi hän antoi ihmisille ravinnoksi nyt myös eläimet, kun luomisesta alkaen ihminen oli ollut kasvissyöjä. Kolmanneksi Jumala sanoi, että: “Vaadin tilille jokaisen ihmisen, joka vuodattaa lähimmäisensä veren.” (1. Moos. 9:5)
Nämä kaikki kolme ovat tänä päivänä jännän ajankohtaisia keskustelunaiheita. Ensinnäkin ihminen on lisääntynyt niin paljon ja levinnyt maapallolla niin laajalle, että jotkut pitävät suorastaan moraalittomana synnyttää enää lapsia tähän maailmaan. Toiseksi väestönkasvun ja luonnonvarojen lisääntyvän kulutukseen myötä keskustellaan yhä enemmän kasvis- ja lihansyönnistä.
Sinänsä on oikein kyseenalaistaa luonnonvarojen kuluttamisen tasoa, tai esimerkiksi sitä, kohtelemmeko me tuotantoeläimiä oikein tai syömmekö lihaa aivan liikaa. Mutta lapset ovat Jumalan lahjaa, ja eläinten syöminen ei ole itsessään väärin. Kuluttamisessa ja eläinten kohtelussa saamme seurata Mestarimme antamaa esimerkkiä, hän kun maailmankaikkeuden arkkitehtina varmasti ymmärsi parhaiten, mitä on todellinen kestävä kehitys.
Mutta osaatko sanoa tuohon kolmanteen Jumalan esille nostamaan asiaan eli lähimmäisen veren vuodattamiseen liittyen, paljonko koko maailmassa kuolee vuosittain ihmisiä?
Maailman terveysjärjestö WHO:n nettisivujen mukaan vuonna 2019 maailmassa kuoli vähän yli 55 miljoonaa ihmistä. (https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/the-top-10-causes-of-death viitattu 22.1.2021)
Se on todella iso luku, mutta edes siihen ei ole laskettu merkittävintä kuolleiden joukkoa. WHO:n nettisivujen mukaan vuosina 2015-2019, keskimäärin vuosittain, eli siis joka vuosi tuolla aikavälillä, abortoitiin 70 miljoonaa lasta. (https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/preventing-unsafe-abortion viitattu 22.1.2021)
Eli jos maailmassa kuoli vuonna 2019 yhteensä noin 55 miljoonaa ihmistä, niin mitä pitää ajatella siitä, että sitäkin enemmän surmataan lapsia kohtuun joka vuosi?
WHO, siis terveysjärjestö, joka kuitenkin itse edistää aborttien määrää, arvioi, että yli joka neljäs eli 29 prosenttia raskauksista päättyi aborttiin.
Me elämme sellaista omituista maailmanaikaa, jossa seksuaalimoraalin pidäkkeitä murretaan jälleen pois pala kerrallaan, ja jossa syntymättömiä lapsia uhrataan, jotta itsellä voisi olla mieluisampi elämä. Monesti se innokkain surmaamisen vaatija ei tosin ole lapsen äiti itse, vaan lapsen isä tai joku muu tämän lähipiiristä.
Nykyisen sateenkarilipun väreissä julistetaan rakkautta, mutta niiden kuuden värin alle ei lopulta mahdu ajatusta siitä, että jokainen elämä olisi oikeasti yhtä arvokas. Naisilla on oikeus omaan ruumiiseensa, mutta tässä ajassa sellaista oikeutta ei näemmä haluta suoda kohdussa oleville tyttölapsille – tai poikalapsille, jos tässä nyt saa mainita heidänkin oikeudestaan omaan ruumiiseensa. Jos kerran naisella on oikeus omaan ruumiiseensa, miksi siitä seuraisi oikeus tuhota toisen ihmisyksilön ruumis, jolla on oma, erillinen dna:nsa?
Kun olemme huolissamme eläinten kärsimyksestä ja oikeuksista, eikö pitäisi olla myös kohdussa kasvavista ihmisyksilöistä?
Tappamiskiellon yhteydessä mainitaan, että “omaksi kuvakseen Jumala teki ihmisen”. (1. Moos. 9:6) Ja Jumala siis sanoo, että: “Vaadin tilille jokaisen ihmisen, joka vuodattaa lähimmäisensä veren.” (1. Moos. 9:5)
Jos me emme kestä päälle vyöryviä vesimassoja, vielä vähemmän me kestämme päälle vyöryvää pyhän Jumalan vihaa ja ikuista tuomiota.
Merkki liitosta
Kristus suostui tulla heitetyksi syvyyteen, tuonelaan, jotta sinun ja minun ei tarvitsisi joutua ikuiseen kadotukseen. Niin kuin toisen luomispäivän vedet, Kristus erotettiin alas, meidän syntisten sijasta, jotta meidät voidaan erottaa ylös, taivaalliseen valtakuntaan.
Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala solmi liiton Nooan ja hänen poikiensa ja heidän jälkeläisten kanssa ja kaikkien elävien olentojen kanssa. (1. Moos. 9:8-10) Sen liiton mukaan Jumala ei enää tuhoaisi vedenpaisumuksella kaikkea elävää ja hävittäisi maata. (1. Moos. 9:11) Eli siinä liitossa välttyy koko maata koskevalta ajalliselta tuholta.
Mutta kun vedenpaisumus ei lopulta poistanut syntiä maailmasta, ja perisynti jatkoi periytymistään sukupolvelta toiselle (1. Moos. 8:21), tarvitaan toisenlainen vesiratkaisu synnin hukuttamiseksi ja meidän epäpyhien ihmisten pelastamiseksi ikuiselta tuholta.
Pietari kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään, että niin kuin kahdeksan ihmistä pelastui arkissa veden kantamana, sen esikuvan mukaisesti meidät pelastaa kaste. (1. Piet. 3:20-21) Ja tuon kasteen liiton perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. (1. Piet. 3:21)
Jos sinut siis on kastettu, siinä sinut on haudattu ja herätetty eloon yhdessä Kristuksen kanssa (Kol. 2:12), uuteen alkuun. Sinne hukuttavien vesien syvyyteen on heitetty sinun syntisi, ja saat uskossa turvautua siihen pelastukseen, jossa sinut kannetaan ikuiseen elämään. Jos sinua ei ole kastettu, kannattaa ottaa yhteyttä minuun tai johonkin toiseen pastoriin, jotta sinäkin saisit kasteen.
Sille liitolle jonka Jumala teki Nooan aikana, tuli näkyvä merkki: pilvissä näkyvä sateenkaari. (1. Moos. 9:12-17) Jotta tuo liiton merkki näkyy, tarvitaan vettä ja valoa. Kasteessa on myös näkyvä aine, vesi. Kun Jumalan sana yhdistyy siihen, siinä kastevedessä meille lahjoitetaan Kristus, joka sanoi olevansa maailman valo. (Joh. 8:12)
Jumala lupasi muistaa ikuisen liittonsa, kun hän näkee kaarensa pilvissä. Samoin hän muistaa ikuisen liittonsa sinun kanssasi, kun hän näkee sen sinetin, jonka hän on kasteessa sinuun painanut. Hän katsoo sen täydellisyyttä Kristuksen valoa vasten.
Profeetta Miikan kirjassa sanotaan: “Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.” (Miika 7:19) Niinpä mitä tahansa irstasta oletkaan tehnyt, tai mitä tahansa olet tehnyt itsellesi tai toisille ihmisille, vaikka olisit surmannut, saat tässä ja nyt uskoa kaikki syntisi anteeksi. Kristuksessa sinun elämälläsi on uusi alku.
Kun Herra johdatti israelilaiset Egyptin orjuudesta vapauteen, hän kulki heidän edellään päiväsaikaan pilvipatsaassa ja yöllä tulipatsaassa. (2. Moos. 13:21) Luota siis sinäkin lujasti Jumalan Kristuksessa tarjoamaan veteen ja valoon, joka johtaa sinut perille taivaaseen.
Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, rakkaudestasi meitä ihmisiä kohtaan! Kiitos Kristuksesta, joka on lunastanut meidät kuolemasta elämään! Suo meidän pelätä ja kunnioittaa sinua niin, että emme halveksisi sinua ja lakiasi, vaan eläisimme sinua ja lähimmäistämme palvellen, sinun nimesi kunniaksi. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 