Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon sanajumalanpalveluslähetyksessä 7.2.2021
Kynttilänpäivä, 3. vuosikerta
1. Joh. 1: 5-7
Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Johdanto
Olin parisenkymmentä vuotta sitten opettajana riparilla, ja istuskelimme kauniissa kesäsäässä leirikeskuksen pihalla jollain porukalla. Eräs vähäpuheinen mutta huumoripitoinen isonen totesi, että hänellä on tosi hyvä näkö. Hän nimittäin näkee jopa Auringon, vaikka se on niin hillittömän kaukana.
Kun tuota asiaa alkaa funtsia tarkemmin, niin sitähän näkee vieläkin pidemmälle, koska toisten tähtien valo tulee tässä maailmankaikkeudessa Aurinkoakin kauempaa. Valo on siis jotain todella ihmeellistä, ja samoin näköaisti, jolla se valo otetaan vastaan.
Makuaistissa maistettavan aineen pitää olla niinkin lähellä kuin kielen päällä, ja myös tuntoaistissa ollaan kosketusetäisyydellä. Hajuaistin osalta asioihin saa tuntumaa jo vähän pidemmältä, mutta jotkut hajut ovat kyllä niin epämiellyttäviä, että onneksi nenä ei haista niitä kovin kaukaa.
Kuuloaisti ottaa vastaan viestejä jo kauempaa. Voimakkain ääni, joka on kirjattu historiankirjoihin on Krakataun tulivuorenpurkaus Kaakkois-Aasiassa vuodelta 1883, eli 11 vuotta ennen tämän Helsingin Luther-kirkon rakentamista. Krakatau kuulostaa jo nimenä siltä kuin sen olisi tarkoituskin räjähtää.
Tuo Krakataun räjähdys oli niin kova, että jopa 4 800 kilometrin päässä siitä Intian valtamerellä Rodriguesin saarella kerrotaan kuullun kuin etäistä tykkitulta. Se etäisyys on suurin piirtein sama kuin Helsingistä Kanarialle.
Mutta näitä maku-, tunto-, haju- ja kuuloaisteja paljon pidemmälle yltää siis näköaisti. Toisella puolella universumia ei ole sellaista lähdettä, jonka haistaisi nenällä täällä asti tai kuulisi paljaalla korvalla, mutta sinun ja minun silmät pystyvät näkemään valon, joka on lähtenyt matkaan jostain aivan tolkuttoman kaukaa avaruudessa.
Silmä ei itse siis lähde jatkuvasti reissuun, eikä se toimi niin kuin laserkeilaus, että se lähettelisi jotain kimpoilevia säteitä, vaan valo kulkee koko sen pitkän matkan silmiimme asti.
Yleensä valon lähteen havaitsee aika suoraviivaisesti, siis sen että mistä se valo tulee. Hajun lähde ei puolestaan välttämättä selviä kovin nopeasti, jos esimerkiksi sisätiloissa on koolla useampia ihmisiä 🙂
On sinänsä mielenkiintoista, että vaikka tähtien valo tulee niin älyttömän kaukaa, niin ne säteet onnistuvat osumaan tarkasti juuri sinun ja minun silmään, eikä tähtäys mene esimerkiksi muutamalla sentillä pieleen, ja osu vain kulmakarvoihin.
Valon osuminen silmään ei ole pienestä kiinni. Pistemäinen valonlähde lähettää säteitä yhtä paljon joka suuntaan, eli myös niihin kulmakarvoihin.
Tänään jatkuu saarnasarja luomisesta, ja aiemmat osat löydät helpoiten sivulta marttihaverinen.fi/saarnasarjoja.
Katsotaan tänään ensimmäistä luomispäivää ja valoa, ehkä perustavinta ominaisuutta, jonka ympärille luomakunta on rakentunut, kolmesta näkökulmasta:
1) totuus
2) sanansaattaja
3) erottaminen ja nimittäminen
1) Totuus ja valhe
Johannes kirjoittaa tämän päivän saarnatekstissä, että: “Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.” (1. Joh. 1:5) Nuo valo ja pimeys ovat tärkeitä teemoja Johanneksen evankeliumissa ja Johanneksen kirjeessä. Ja ne liittyvät yhteen totuuden ja valheen kanssa, jotka nekin ovat tärkeä käsitepari Johannekselle. Tässäkin Johanneksen kirjeen kohdassa puhutaan heti valon ja pimeyden jälkeen seuraavassa jakeessa totuudesta ja valehtelemisesta. (1. Joh. 1:5-6)
Valo ja pimeys, totuus ja valhe ovat toistensa jyrkkiä vastakohtia.
Tällä viikolla tuli telkkarista jälleen Ricky Gervaisin komediaelokuva “Valehtelemisen sietämätön keveys”, joka on nerokas tutkielma maailmasta, jossa ihmiset eivät osaa valehdella, eivätkä edes tiedosta sitä, että joku voisi valehdella. Siinä maailmassa ei ole edes termiä valehtelulle. Mutta siinä he ovat kuitenkin raadollisia, että he ovat esimerkiksi kateellisia, ja he saattavat vihata toisiaan ja varastaa.
Koska kukaan ei osaa valehdella, he täräyttävät sensuroimattoman mielipiteensä suoraan päin toisen naamaa ilman minkäänlaista suodatinta tai imartelua, ja kertovat täysin avoimesti kaiken sen, mitä ovat juuri tehneet, myös intiimit asiansa, tai sen, miten aikovat hyötyä toisesta.
Mutta kun Ricky Gervaisin näyttelemä Mark Bellison joutuu rahapulaan ja luottavainen pankkivirkailija kysyy, paljonko hänen tilillään pitäisi olla rahaa, hän yhtäkkiä saa päähänsä valita sanoa jotain, mitä ei ole. Eli hän valehtelee, ja alkaa sitten valehdella kaikkialla, ja saa sillä rahaa ja vaikutusvaltaa.
Saako maailmasta itselle mieluisamman paikan valehtelemalla? Tuleeko valehtelemisen myötä valtaa?
Räikeimmät yhteiskuntakokeilut ovat perustuneet vahingollisille olettamuksille ja isoille valheille. Natsit pyörittelivät ajatusta siihen suuntaan, että: “Mitä isompi vale, sitä enemmän siihen uskotaan.”
Tuo Ricky Gervaisin elokuva “Valehtelemisen sietämätön keveys” pitää sisällään teorian, että uskonto on syntynyt valheen varaan, kuolevien lohduttamiseksi sellaisella valheella, että on olemassa tuonpuoleisuus, jossa elämä jatkuu kuoleman jälkeen.
Onko kristinuskonkin tarjoama toivo siis vain valkoinen valhe? “Mitä on totuus?” (Joh. 18:38)
Jeesus sanoi Saatanasta, että hän on valheen isä. (Joh. 8:44) Ja samassa yhteydessä hän kutsui Saatanaa myös murhaajaksi. Vale ja kuolema nivoutuvat siis yhteen, samoin totuus ja elämä.
Jumala on rakentanut tämän maailman alun perin valolle ja totuudelle. Jo ensimmäisenä luomispäivänä Jumala loi valon, erotti valon pimeydestä, ja nimitti valon päiväksi ja pimeyden yöksi. (1. Moos. 1:3-5) Valo on siis jotain perustavanlaatuista, kun hän loi auringon, kuun ja tähdet vasta myöhemmin.
Kaiken Jumala teki sanallaan, ja kun Raamattu kutsuu Jumalan sanaa totuuden sanaksi (Jaak. 1:18), niin tämä maailma on siis luotu totuuden perustalle. Epätosilla sanoilla ei pystyisi luomaan luonnonlakeja. Valehtelemalla voi vain vääristellä irvokkaasti sitä, mikä on olemassa, mutta sillä ei saa aikaiseksi mitään pysyvää, mitään mikä pysyisi koossa.
Jos olet esimerkiksi saanut tietää, että aviopuolisosi pettää sinua, totuuden valossa menneisyys näyttäytyykin kovin erilaiselta. Ilman läpinäkyvää totuutta ja luottamusta on vaikeaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta.
Jos itse puolestasi petät toista, valheiden verkosto sitoo sinua yhä syvemmälle ja syvemmälle varjojensa maailmaan. “Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi”, sanoo Jeesus. (Joh. 3:20)
Koko tämä suunnaton maailmankaikkeus on pienintä yksityiskohtaa myöten rakennettu toimimaan ehjän totuuden varaan. Ja koska totuus on ehjä eikä sitä voi rikkoa, valheen isä halusi ja haluaa houkutella meidät pois hänen luota, joka on tie, totuus ja elämä. (Joh. 14:6)
Sinuhe Egyptiläinen toteaa maailmanmenosta, että: “Valheen ympärillä parveilevat [näet] ihmiset kuin kärpäset hunajakakun kimpussa […], mutta totuutta ihmiset pakenevat.” (Sinuhe Egyptiläinen, s. 10)
Valheet myös leviävät ihmiseltä toiselle pitkälle ja kovaa vauhtia. Krakataun tulivuorenpurkauksessa syntynyt paineaalto oli niin raju, että se kiersi maapallon ympäri kolme-neljä kertaa. Winston Churchillin suuhun on soviteltu sellaista sitaattia, että: “Valhe ehtii kiertää puoli maapalloa, ennen kuin totuus saa edes housut jalkaansa.”
2) Valo sanansaattajana
Se mitä Jumala oli luonut, oli hyvää, mutta kun tämä maailma vääristyi petoksella ja valheella ja ihminen lankesi syntiin, Jumalan täytyi toteuttaa uusi valoa koskeva suunnitelmansa. Me emme voi lähettää silmiämme Jumalan luo nähdäksemme hänet, joten hän lähetti tähän maailmaan todellisen valon, “joka valaisee jokaisen ihmisen”. (Joh. 1:9)
Valolla on lähde, mutta pimeydellä ei ole lähdettä. Pimeys on näkyvän valon puuttumista. Niinpä pimeys ei saa valoa kiinni, eikä pimeys ei pysty pysäyttämään valoa – se ei saa sitä valtaansa. (Joh. 1:5)
Valonsäde on kuin pysäyttämätön sanansaattaja, joka kertoo kauniisti lähettäjästään. Jos valonsäde on kulkenut pitkän matkan avaruuden halki, niin silloin kun me näemme sen, se näyttää meille sen, mitä on tapahtunut jo kauan meitä ennen.
Jeesus sanoi: “Joka näkee minut, näkee lähettäjäni.” (Joh. 12:45) Jeesus on maailman valo, ja hänessä näkee niinkin kauas kuin tuonpuoleisuuteen asti. Kristus on se todellinen valo, joka saapui saavuttamattomasta korkeudesta meidän luoksemme, jotta me saisimme nähdä hänen kirkkaudessaan kauniisti hänen lähettäjänsä – taivaallisen Isämme, joka rakastaa meitä.
Jeesus tuli tähän maailmaan siksi, ettei yksikään, joka häneen uskoo, jäisi pimeyteen. (Joh. 12:46)
3) Erottaminen ja nimittäminen
Jumalan majesteettisen kirkkauden kohtaaminen on meille syntisille kuitenkin musertavaa. Mitä kaikkea teetkään tai haudot varjoissa muilta salassa, ehkä saatat toivoa, että Jumala ei noteeraisi sitä. Mutta hänelle yö on kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. (Ps. 139:12) Jumala siis näkee kaiken mitä sinä ja minä teemme, ja tekee veitsenterävästi eron pyhän ja epäpyhän välillä. (Hepr. 4:12)
Jo ensimmäiset luomiskertomuksen päivät rakentuivat erottamiselle ja nimittämiselle. Jumala erotti siinä valon pimeydestä, vedet toisistaan ala- ja yläpuolisiksi vesiksi, ja erotti maan kiinteän kamaran merestä. (1. Moos. 1:4,6,7,14,18) Ja hän nimitti ensimmäisinä kolmena päivänä valon päiväksi, pimeyden yöksi, kannen taivaaksi, kiinteän kamaran maaksi ja kokoamansa vedet mereksi. (1. Moos. 1:5,8,10)
Eli jo aivan luomisen alusta lähtien Jumala on siis erottanut ja nimittänyt. Myös tämän maailmanajan lopussa hän erottaa ja nimeää, silloin siunatut ja kirotut. Kun “Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa”, hän kokoaa kaikki kansat kirkkautensa valtaistuimen eteen ja “erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista”. (Matt. 25:31-32)
Tuomio on se, että “valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden”. (Joh. 3:19) Ne siis, jotka tässä elämässä hylkäävät Kristuksen tarjoaman pelastuksen, päätyvät ulos ikuiseen pimeyteen. (Matt. 8:12, 22:13, 25:30)
Egyptin kymmenestä vitsauksesta yhdeksäs oli pimeys, jota kesti kolme päivää. (2. Moos. 10:21-23) Sitä seurasi vielä vitsauksista karmein, esikoisten kuolema, ennen kuin israelilaiset pääsivät vapaiksi Egyptin orjuudesta.
Jotta sinä puolestasi pääsisit vapaaksi pimeyden ja kuoleman ikuisesta orjuudesta, Isä erotti esikoisensa, maailman valon, pimeyteen. Kun Jeesus oli naulittuna ristiin, keskipäivällä koko maan ylle tuli pimeys, ja sitä kesti kolme tuntia. Hänet syöstiin kuoleman varjoihin sinun ja minun puolesta sovittaakseen syntimme, jotta me emme joutuisi kadotukseen.
Seitsenpäiväisen luomisviikon viimeinen päivä oli sapatti, lepopäivä, ja silloin Jumala lepäsi kaikesta työstään. Sen päivän Jeesus lepäsi haudassa, pelastustyönsä jälkeen.
Ja kun hän, joka sanoi olevansa maailman valo, nousi kuoleman pimeydestä ylösnousemuksen kirkkauteen, se oli viikon ensimmäinen päivä eli sunnuntai. Se oli siis se sama, viikon ensimmäinen päivä, jolloin luomisessa tähän maailmaan oli tullut valo. Tuosta viikon ensimmäisestä päivästä, Jeesuksen ylösnousemuksen päivästä, alkoi uusi, ihmeellinen aika.
Mustasta aukosta ei edes valo ei vaikuta pääsevän pakenemaan. Mutta vielä ihmeellisempi asia on se, että edes kuolema ei pystynyt pitämään Jeesusta hallussaan, vaan Kristus voitti kuoleman. Ja suuri todistajien ketju on välittänyt meille sen uutisen, että Kristuksen tähden kuoleman jälkeen todellakin on elämää.
Johannes kirjoittaa tämän päivän tekstissä: “[J]os me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1. Joh. 1:7) Koska siis Isä erotti ristillä Kristuksen tuomion alaiseksi, hän on erottanut meidät omakseen Kristuksen veren tähden, ja me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen. (1. Joh. 3:1)
Jos vielä mietit, että koskeeko tämä kaikki todella myös sinua, niin – kyllä – Jeesus on kutsunut myös sinut pimeydestä ihmeelliseen valoonsa. (1. Piet. 2:9) Niin kuin pistemäinen valonlähde loistaa yhtä lailla kaikkialle, samoin Jumalan valo kohdistuu yhtä lailla kaikkeen, myös sinuun. Valon olemus on antaminen, ja valo antaa itsensä yhtä lailla jokaiselle. Siksi Kristuksen tähden saat tässä ja nyt uskoa kaikki syntisi, myös valehtelusi, anteeksi.
Tänä korona-aikana moni asia tulevaisuudesta tuntuu olevan seisahduksissa ja hämärän peitossa. Mutta Jumalalla on edelleenkin kyky laittaa valonsa loistamaan siellä missä on sysipimeää. Hän tahtoo evankeliumin valonsa loistavan kaikkialle maailmaan tällaisinakin aikoina.
Krakataun paineaalto kulki monta kertaa maapallon ympäri. Sitä ei tiedä, miten monta kertaa sanoma pelastuksesta on kulkenut maapallon ympäri, mutta joka tapauksessa se sanoma kulkee eteenpäin valon nopeudella. Jeesus nimittäin sanoi seuraajistaan, että: “Te olette maailman valo.” (Matt. 5:14) Eli jos me viemme eteenpäin sanomaa Kristuksesta yhä nopeammin, niin se sanoma kulkee sitten eteenpäin kiihtyvällä valonnopeudella.
Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, siitä, että sinä olet täynnä armoa ja totuutta. Että sinä olet Kristuksessa lunastanut meidät omiksesi ja me saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi. Anna, Herra, Kristuksen rakkauden säteillä meistä myös toisille. Olkoon sinun sanasi se lamppu, joka valaisee askeleemme, olkoon se valo meidän matkallamme. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 