Luominen 7/9: 5. päivä – Vilisevä siunaus – Ps. 146:5–10

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 22.8.2021
13. sunnuntai helluntaista, 3. vuosikerta
Ps. 146:5–10

Onnellinen se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala,
onnellinen se, joka turvaa Herraan, Jumalaansa.
  Herra on tehnyt taivaan ja maan ja meren
  ja kaiken mitä niissä on.
  Herra on iäti uskollinen.
Herra hankkii oikeutta sorretuille,
nälkäisille hän antaa leipää.
  Herra päästää vangitut kahleista,
  hän antaa sokeille näön
  ja nostaa maahan painetut jaloilleen.
Herra rakastaa oikeamielisiä,
ja suojelee muukalaisia.
  Hän tukee leskiä ja orpoja,
  mutta jumalattomien tien hän tekee mutkaiseksi.
Herra hallitsee ikuisesti.
Hän on sinun Jumalasi, Siion, polvesta polveen. Halleluja!

Johdanto

Olimme vaimoni Soilin kanssa tänä kesänä kauniina kesäpäivänä meren rannalla. Soili söi siinä jäätelöä ja katselimme, kun aikuinen lokki oksensi ruokaa nälkäiselle poikaselleen. Emme ole Soilin kanssa vielä kokeilleet, maistuisiko meidän pojille jäätelö sillä tavalla tarjoiltuna.

Tämän päivän psalmissa sanottiin, että “Herra on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaiken mitä niissä on” (Ps. 146:6), joten katsotaan tänään viidettä luomispäivää, sitä päivää jolloin Jumala loi meressä elävät olennot sekä linnut, ja siihen liittyen kolmea asiaa:
1) siunaus luomisessa
2) siunaus Kristuksessa ja
3) siunausta välittämässä

Luomiskertomusta koskevan saarnasarjan aiemmat osat löydät helpoiten sivulta marttihaverinen.fi/saarnasarjoja.

1) Siunaus luomisessa

Jumala oli luonut neljänä ensimmäisenä luomisen päivänä erinomaiset puitteet, ja sitten viidentenä päivänä tuli elävien olentojen vuoro – niiden, jotka pystyvät liikkumaan itsenäisesti paikasta toiseen vedessä ja ilmassa, ja myös navigoimaan tarkasti aivan käsittämättömän pitkiä matkoja.

Luomiskertomuksessa viidentenä päivänä “Jumala sanoi: “Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla.” Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä. Hän siunasi ne sanoen: “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä.” Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.” (1. Moos. 1:20-23)

Meri ja ilmakehä tuntuvat olevan omia maailmojaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana niiden yhdistämistä on tutkinut kiinnostavalla tavalla sellainen elokuvasarja kuin Haihurrikaani. Siinä on jo kuuden elokuvan verran etsitty keinoja torjua haiden hyökkäyksiä, jos niitä alkaakin poikkeuksellisesti sataa niskaan taivaalta.

Ensi alkuun tuntuu erikoiselta, että luomiskertomuksessa mainitaan ihan erikseen, että Jumala loi myös “suuret meripedot”. Tuota heprean kielen sanaa (tannin) on eri raamatunkohdissa eri raamatunkäännöksissä käännetty eri tavoin, ja esimerkiksi profeetta Hesekielin kirjassa, jossa puhutaan Egyptin virrasta, se suuri peto on siinä yhteydessä suomennettu suureksi krokotiiliksi. (Hes. 29:3) Egyptissä palvottiin krokotiilijumala Sobekia, ja kanaanilaisilla oli voimakas Leviataninsa, joten luomiskertomuksen kautta oli hyvä muistuttaa siitä, että Jumala on luonut ne kaikki suuretkin vedessä elävät olennot, eikä niitä tule palvoa tai luulla, että niiden mahti päihittäisi Jumalan.

Tämän maailmankaikkeuden Luoja halusi, että vedet vilisevät mereneläviä, suorastaan siis kuhisevat liikkuvista olennoista. Siihen liittyen Jumala lausui viidentenä päivänä myös ensimmäisen siunauksensa. Raamattu kertoo, että: “Hän siunasi ne sanoen: “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä.”” (1. Moos. 1:22)

Mitä siunaus siis oikein tarkoittaa?

Heprean kielessä sana “siunata” on juontunut sanasta “polvi”, ja sillä on kaksoismerkitys “polvistua”. Siunauksen antaja on siis siunauksen saajaa voimallisempi, ja siunauksen saaja polvistuu vastaanottamaan siunauksen. Jumalalta saatava siunaus on sidottu siihen, että ihminen kunnioittaa nöyrästi hänen sanaansa, ja tunnustaa kaiken omassa elämässä olevan täysin Jumalasta riippuvaista.

Kun Jumalaa kunnioittava ihminen puolestaan siunaa Jumalaa, sanomalla esimerkiksi: “Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina!” (Ps. 113:2), niin se tarkoittaa Jumalan ylistämistä.

Mutta ratkaisevan tärkeää on siis se, että Jumala antaa meille siunauksensa.

Jumala loi kaiken sanallaan, ja siitä kaikesta tuli hyvää. Ja luomiskertomuksessa hän antoi myös siunauksensa puhumalla.

Uudessa testamentissa kreikan kielen sana “siunata” on eulogeoo, ja se rakentuu sanoista “hyvä” ja “puhua” – puhua hyvää, puhua hyvin. Jumala, joka siis on luonut kaiken sanallaan, siunaa myös sinua puhumalla sinulle hyvää. Hänen sanansa saa sinun elämässäsi aikaan hyviä asioita.

Hän mahdollistaa ja hän suojelee, ja luomiskertomuksessa näkyy vahvasti se, että hänen siunauksensa liittyy runsastumiseen ja moninkertaistumiseen. Kun Jeesus teki paljon myöhemmin ruokkimisihmeen, niin hän siunasi ruuan – siunasi kalat – ja sitä sitten riitti ja riitti. (Mark. 8:7)

Mitä sinä ajattelet siitä, että mitä Jumalan pitäisi siunata ja mitä ei? Ja miten Jumalan siunauksen pitäisi näkyä sinun elämässäsi?

Jumala on se, joka siunauksestaan päättää, ja siunauksensa hän on sitonut sanaansa. Ihminen kohtasi siunauksen vastakohdan, kirouksen, jo paratiisissa, kun hän luuli olevansa itseriittoinen, Jumalasta riippumaton, ja toimi toisin kuin mitä Jumala oli sanonut. (1. Moos. 3:17) Mutta siunaus on siis mahdollista saada vain Jumalan sanassa.

Haluaisitko sinä, että kirkko siunaisi samaa sukupuolta olevien avioliitot, ja sallisi niiden kirkollisen vihkimisen?

Kun Jumala loi ihmisen, ja asetti heidät vallitsemaan kaloja, lintuja ja maalla eläviä eläimiä, niin hän siunasi heidät ja sanoi: “Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa.” (1. Moos. 1:28)

On mielenkiintoista, että Jumala käytti luomiskertomuksessa ja uudestaan vedenpaisumuksen jälkeen ihmisille siis juuri niitä samoja sanoja, “olkaa hedelmälliset”, “lisääntykää” ja “täyttäkää”, kuin mitä hän lausui myös vedessä eläville ja linnuille.

Jos eläimet parittelevat samaa sukupuolta olevan kanssa, täyttävätkö ne silloin Jumalan antaman tehtävän olla hedelmällisiä, lisääntyä ja täyttää niille annettu elinpiiri? Saavatko eläimet silloin sen siunauksen, jonka Jumala sitoi antamaansa tehtävään eli lisääntymiseen?

Luomiskertomus ei liitä miehelle ja naiselle annettua siunausta ajatukseen rakkaudesta, vaan muiden elävien olentojen tavoin hedelmällisyyteen, lisääntymiseen ja maan täyttämiseen.

Eläinten lisääntyminen on monenkirjavaa. Mutta seuraavassa luvussa, jossa kerrotaan ensimmäisen miehen ja ensimmäisen naisen elämästä paratiisissa, ainakin mies vaikutti olleen naisesta aivan täpinöissään, ja ihmisten lisääntymisen raamiksi annettiin yhdeksi lihaksi tuleminen, pysyvä liitto miehen ja vaimon välillä. (1. Moos. 2:23-25)

Luomiskertomuksessa lisääntyminen on siis avioliiton perustehtävä, ja sille Jumala antoi siunauksensa. Toki avioliitto on monin paikoin kovin kuoppainen matka, että sille on muutenkin tärkeää pyytää Jumalan siunausta.

2) Siunaus Kristuksessa

Tämän päivän psalmissa sanotaan, että Herra tekee jumalattomien tien mutkaiseksi. (Ps. 146:9) Mutta: “Onnellinen se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala, onnellinen se, joka turvaa Herraan, Jumalaansa.” (Ps. 146:5) On kirouksen tie, ja on siunauksen tie.

Kaikesta siitä väärästä, missä sinä ja minä olemme alkaneet poiketa Jumalan käskyistä, Jumala kutsuu meitä tekemään parannuksen, nöyrtymään jälleen polvillemme hänen eteensä. “Onnellinen se, joka turvaa Herraan, Jumalaansa.”

Jumala auttaa, vaikkakin hänen tekonsa saattavat ensikatsomalta vaikuttaa joltain aivan ihan muulta. Hän, joka loi suuret meripedot, pani myöhemmin suuren kalan jopa nielaisemaan profeettansakin, joka oli joutumassa meren syvyyksiin. (Joona 2:1) Tuo profeetta, Joona, oli halunnut painella täyttä päätä päinvastaiseen suuntaan, kuin mihin Jumala oli häntä kutsunut.

Se, että joutuu meren aaltoihin ja siellä suuren kalan nielaisemaksi, ei kuulosta siunaukselta. Mutta se suuri kala toimikin Herran lähettämänä rahtialuksena, ja se kala lopulta oksensi Joonan kuivalle maalle. (Joona 2:11)

Ei ole kovin mieltä ylentävää olla kalan oksennusta, ja haista siltä, mutta jos se on se tapa, jolla Herra on valinnut pelastaa, niin kiitos Herralle!

Saatat itse olla tällä hetkellä elämässäsi syvällä jossain liemessä, mutta Jumala voi käyttää niitäkin vastoinkäymisiä sinun suuntasi muuttamiseen, jotta kääntyisit hänen puoleensa ja hän saisi antaa sinulle siunauksen. Jumalan siunaus tulee usein kätkettynä ja kärsimyksen muodossa.

Varsinkin se kaikkein suurin siunaus, minkä olet Jumalalta saanut, tuli kovin rujolla tavalla. Ristinpuuhun teloitettava, kituva ihminen ei näytä eikä kuulosta siltä, että siinä voisi lahjoitettuna meille jotain hyvää. Mutta Jumala varta vasten kumartui korkeudestaan nöyrästi ristille saakka, saadakseen siunata “meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa”. (Ef. 1:3).

Kristus suostui kantamaan syntiemme kirouksen ja hänet syöstiin syvyyteen, jotta sinulla ja minulla hänen ansiostaan olisi ikuisesti siunattu elämä Isän luona taivaassa. Siksi Kristuksen tähden saat tässä ja nyt uskoa aivan kaikki syntisi anteeksi.

Jumala loi ensimmäiset elävät olennot veteen, ja meidät syntiset ihmiset hän luo Pyhän Hengen kautta uudeksi kastevedessä. (Joh. 3:5) Ja kohta se malja, jonka me ehtoollisella siunaamme, on yhteys Kristuksen vereen. (1. Kor. 10:16) Saamme olla yhtä Kristuksen kanssa ja saada hänen siunauksensa.

3) Siunausta välittämässä

Kristus on tullut siunaukseksi kaikille maailman kansoille, ja sitä siunausta me saamme yhdessä olla välittämässä. Jumala, joka alussa siis laittoi elämän liikkeeseen ja käski olla hedelmälliset ja täyttää maa, on lähettänyt meidätkin menemään kaikkialle maailmaan julistamaan evankeliumia kaikille luoduille. (Matt. 28:18-19, Mark. 16:15)

Jeesus antoi Pietarille suuren kalansaaliin, ja teki sitten hänestä ihmisten kalastajan, jotta kerran taivaallisessa Jerusalemissa kadut vilisisivät ihmisistä. Samoin mekin, kun me hänen tahtonsa mukaisesti lähdemme liikkeelle, tuotamme hänen voimassaan sitä hedelmää, joka pysyy. (Joh. 15:16)

Rukoillaan. Rakas Jumala, kiitos hyvyydestäsi, siitä, että olet luonut koko tämän suunnattoman maailmankaikkeuden, sekä kalat, linnut, eläimet, ja meidät ihmiset. Kiitos, että Kristuksessa olet lunastanut meidät vapaiksi synnin vallasta. Auta meitä rakastamaan sinua yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä, ja viljelemään ja varjelemaan vastuullisesti. Ja auta meitä myös täyttämään se tehtävä, että veisimme eteenpäin sanomaa sinun valmistamastasi pelastuksesta. Jeesuksen nimessä aamen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s