Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 19.9.2021
17. sunnuntai helluntaista, 3. vuosikerta
Jes. 26: 12-14, 19
Herra, sinä valmistat meille rauhan.
Myös se on sinun tekoasi,
niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.
Herra, meidän Jumalamme,
meitä ovat vallinneet toiset herrat, et sinä.
Nyt vain sinun nimesi on huulillamme.
He ovat kuolleet, eivät herää eloon,
nuo mahtajat eivät nouse manalta,
sillä sinä olet vaatinut heidät tilille
ja tuhonnut heidät
ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa.
Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon,
heidän ruumiinsa nousevat ylös.
Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa!
Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan,
ja niin maa palauttaa kuolleet elämään.
Johdanto
Tämän kesän lopulla, kun Taliban-liike valtasi nopeasti Afganistanin, monet yrittivät päästä lähtemään pois maasta ja paeta mahdollista vainoa ja väkivaltaa. Tilanne pääkaupunki Kabulin lentokentän lähiympäristössä ajautui kaoottiseksi.
Ylessä kerrottiin (29.8.2021) kabulilaisesta yliopistossa opiskelevasta naisesta, joka oli tehnyt yhteistyötä ulkomaalaisten kanssa. Hän oli anonut pääsyä Suomeen, ja lopulta suomalaiset soittivat hänelle, ja kehottivat häntä ja tytärtä tulemaan lentokentälle. Liikkuminen sinne ratsioita väistellen ja tiesulkujen läpi oli pelottavaa. Kun hän näkisi lentokentällä suomalaisia sotilaita, hänen oli käsketty huutaa “Suomi!”
Ison ihmismassan puristuksessa oli vaikea liikkua ja toimia, mutta kun lähistöllä sitten todella näkyi suomalaisia sotilaita, naista saattamassa ollut veli huusi “Suomi!” Sotilaat johdattivat naisen ja tämän tyttären ihmismassan läpi, ja he pääsivät lähtemään kohti Suomea.
On lopulta olemassa vain yksi nimi, jonka avuksi huutaminen avaa tien ikuiseen pelastukseen. Herran nimi on ihmisten huulilla tämän päivän Jesajan kirjan tekstikohdassa, jossa ja jonka ympärillä puhutaan Herraan turvaamisesta tämän elämän ja ikuisuuden asioissa.
Aletaan käydä läpi kymmentä käskyä, ja keskitytään tänään toiseen käskyyn eli siihen, että “älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä”. Katsotaan siihen liittyen kolmea asiaa:
1) Jumala ilmoittaa nimensä
2) Herran nimen käyttäminen väärin
3) Herran nimen avuksi huutaminen ja ylistäminen
Löydät jatkossa tämän kymmenen käskyn saarnasarjan osat helpoiten sivulta marttihaverinen.fi/saarnasarjoja. Sanottakoon tässä yhteydessä sellainenkin asia, että kun siteeraan eri raamatunkohtia, en yleensä mainitse niiden tarkkoja luku- ja jaenumeroita, mutta ne ovat kyllä mukana saarnojen tekstiversioissa tuolla marttihaverinen.fi-sivustolla.
1) Jumala ilmoittaa nimensä
Reilusti yli kolmetuhatta vuotta sitten Siinain autiomaassa vaelsi joukko, joka oli joskus ollut pikkuinen paimentolaisheimo, mutta kasvanut sitten kansan mittasuhteisiin. Kaikista maailman kansoista juuri heidän kanssaan Jumala tekisi liiton, ja sen liiton taulut saisivat paikan liitonarkussa. (5. Moos. 10:2,5) Tuosta kansasta, joka oli juuri vapautunut orjuudesta, tulisi lain kansa, kirjan kansa, sivistyksen kansa.
Kansoja on tullut ja kansoja on mennyt, mutta tuon joukon vaikutus maailmanhistoriaan tulisi olemaan valtava. Sen kansan saama jumalallinen ilmoitus olisi rakentamassa pohjaa muun muassa myöhemmälle länsimaiden kehitykselle.
Kymmenen käskyä ovat ihmeellinen asia. Luther sanoo Isossa katekismuksessa, että: “Kymmenen käskyn ulkopuolella ei mikään teko eikä asiantila voi olla hyvä eikä Jumalalle otollinen, oli se sitten maailman mielestä miten suuri ja erinomainen tahansa.” (Iso katekismus)
Kymmenestä käskystä toinen käsky kuuluu siis, että: “Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä.” (2. Moos. 20:7) Raamatussa Herra sanoo siinä yhteydessä Toisessa Mooseksen kirjassa muutakin, mutta palataan siihen tuonnempana.
Mutta miksi tällainen käsky on mukana? Jos me tänä päivänä kehittelisimme omat versiomme kymmeneksi käskyksi, niin olisiko tällainen käsky lähelläkään päästä sille listalle mukaan? Ohittaisivatko esimerkiksi “älä tuhoa luontoa” tai “seuraa sydämesi ääntä” sen, että “älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä”? Mitä tämä käsky merkitsee sinulle?
Kun Jumala ilmoitti käskynsä, hän ei tehnyt sitä niin, että olisi tiputtanut postiluukusta kirjeen. Hän laskeutui rytinällä, tulessa, itse lausumaan käskynsä. Eli kun Jumala antoi Siinainvuorella tuon toisen käskyn niiden muiden kymmenen käskyn kanssa, “[k]oko kansa oli todistamassa jylinää ja leimahtelua”. “Se kuuli, miten torvi soi, ja näki, miten vuori savusi. Ihmiset vapisivat tämän nähdessään ja pysyttelivät loitolla.” (2. Moos. 20:18)
Jos Jumala kerran ilmoitti myös sen toisen käskyn noin vaikuttavalla tavalla, niin se miten me käytämme hänen nimeään ei selvästikään ole hänelle yhdentekevä asia. Hän kirjoitti käskynsä itse, kahteen kivitauluun (2. Moos. 24:12, 5. Moos. 4:13), ja tuo toinen käsky on aivan siinä listan alkupäässä.
Mooses oli kohdannut Jumalan aiemminkin tuolla samalla vuorella, ja siitä kerrotaan tuon Toisen Mooseksen kirjan alkupuolella. (2. Moos. 3:1) Silloinkin Jumala ilmestyi tulen keskellä, palavassa pensaassa, ja Mooseksen piti riisua kengät jalastaan, sillä Jumalan läsnäolo teki siitä paikasta pyhän. (2. Moos. 3:5)
Kun Mooses tiedusteli Herran nimeä, Jumala oli vastannut: “Minä olen se joka olen”. (2. Moos. 3:) Jumalan nimi Jahve voidaan kääntää “Hän on”, tai myös “Hän saa aikaan olemisen”.
Se on siis tekemistä ja olemista ilmaiseva verbi, vaikkakin heprean kielessä erikoisesti kolmannen persoonan menneessä yksikkömuodossa. Mutta kun vaikkapa meillä suomen kielessä imperfektillä viitataan yleensä toimintaan, joka on jo päättynyt, hepreassa imperfekti on puolestaan sellainen, että se on alkanut menneisyydessä, tapahtuu parhaillaan ja myös jatkuu tulevaisuudessa. Niinpä nimeen Jahve sisältyy Ilmestyskirjassa Jumalasta käytettävä ilmaisu “Hän oli, hän on ja hän on tuleva”. (Ilm. 4:8)
Juutalaiset pyrkivät myöhemmin välttämään kokonaan lausumasta Jumalan nimeä, ja alkoivat käyttää Jahven tilalla sanaa Adonai, Herra.
Nimeäminen on tapa määritellä toista, luonnehtia ja jäsentää. Koska meillä ihmisillä ei ole mitään mahdollisuuksia nousta ylhäisen Jumalan korkeuksiin, me voimme tietää hänestä vain sen, mitä hän on itse meille itsestään ilmoittanut. Me emme voi nimetä Jumalaa, antaa hänelle nimeä.
Nimeen liittyy käsitys siitä, minkälainen sen nimen haltija on. Jotkut nimet kantavat mukanansa kunniaa, muistoja suurista ja maineikkaista teoista, tai erityislaatuisuutta ja ylhäistä asemaa. Sukunimessä, joka alkaa “af” tai “von”, on lähtökohtaisesti erilainen hohdokkuus kuin Korhosessa tai Virtasessa, mutta ei sekään estä tulemasta erityisen kunnioitetuksi Virtaseksi, jos tekee jotain hyvää tai hyvin.
Mutta nimeen voi liittyä myös häpeä. Jokin paha teko, epäonnistuminen tai itsestä riippumaton parjauskampanja voi vetää oman ja suvun nimen lokaan.
Toinen Mooseksen kirja kokonaisuudessaan kertoo Jumalan ja hänen nimensä pyhyydestä, miten syntinen ihminen voi kunnioittaa, lähestyä ja palvella häntä, jonka nimi on tarkoitettu julistettavaksi koko maailmalle (2. Moos. 9:16). Tässä maailmassa ei ole ketään Jumalan vertaista (2. Moos. 9:14), ja hänen nimensä, Jahve, jo itsessään opettaa meille sen, että meidän elämämme riippuu vain ja ainoastaan hänestä.
2) Herran nimen käyttäminen väärin
Jumala ei siis selvästikään ottanut nimensä käyttöä koskevaa käskyä kivisiin tauluhinsa vain listan täytteeksi.
Paljon myöhemmin Jeesus sanoi jopa niinkin, että “jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili”. (Matt. 12:36) Se kuulostaa pelottavalta. Sanoja kun tulee työnnettyä suusta ulos päivittäin niin paljon, että siinä joukossa on varmasti myös sellaisia sanoja, joita ei ole tullut punnittua tarkasti ihan loppuun asti ennen irti päästämistä.
Jumala ei jätä rankaisematta vääriä tekoja, mutta tässä toisessa käskyssä se mainitaan ihan varta vasten ääneen: “Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.” (2. Moos. 20:7)
Tämä toinen käsky on muihin käskyihin nähden myös siitä erikoinen, että sen loppuosassa toistetaan käskyn alkusanat, eli käsky esiintyy siinä oikeastaan kahteen kertaan. “Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.”
Mitä se väärin käyttäminen sitten on?
Vannominen
Kolmannessa Mooseksen kirjassa Herra sanoo: “Älkää vannoko väärin minun nimeeni, sillä jos niin teette, häpäisette Jumalanne nimen. Minä olen Herra.” (3. Moos. 19:12) Toisen käskyn yksi tärkeä ulottuvuus liittyy siis vannomiseen (Matt. 5:33), siihen että Jumalan nimi vedetään takuuksi johonkin väittämään joka on epätosi, tai valaan jota ei täytetä, tai omien etujen ajamiseen lähimmäisen kustannuksella, jopa tahalliseen petokseen.
Jumala itse on sanansa mittainen, mutta hän ei salli sitä, että vedät hänen nimensä mukaan joihinkin vajaamittaisiin arveluihisi, lupailuihisi tai puuhiisi.
Kun Jeesus puhui Vuorisaarnassaan vannomisesta, hän sanoi jopa, että: “Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. Kun myönnätte, sanokaa vain: ’Kyllä’, kun kiellätte, sanokaa: ’Ei.’ Enempi on pahasta.” (Matt. 5:34-37)
Älä siis laita edes päätäsi pantiksi, sillä sekin on Luojan luomaa ja ylläpitämää omaisuutta, vaan puhu vain sitä mikä on totta.
Tämän Jeesuksen puheen on katsottu kieltävän tarpeettoman vannoskelun, eikä sitä, jos esivalta vaatii valaa esimerkiksi todistajilta oikeudessa tai avioliittoa solmivilta.
Halventaminen ja kiroilu
Herran pyhää nimeä tulee ylipäätään käyttää kunnioittaen, eikä rienaavasti, tai edes alentavasti tyhjänpäiväisenä huudahduksena, väli- tai huutomerkkinä, niin kuin hänen nimensä olisi täysin triviaali. Ja se koskee kaikkia niitä nimiä, jotka Jumala on meille itsestään ilmoittanut. Tuskin käyttäisit rivin täytteenä edes presidentin nimeä, varsinkaan jos tietäisit, että hän on kuulemassa.
Jumala sanoi vähän kymmenen käskyn antamisen jälkeen myös, että: “Älkää kutsuko avuksi vieraita jumalia, niiden nimiä älkää päästäkö huulillenne.” (2. Moos. 23:13) Niidenkään nimiin ei tule vannoa (Joos. 23:7), ja eräs yleinen tapa vedota erilaisiin jumaliin tai henkimaailman voimakkaisiin tahoihin on historian saatossa ollut kiroilu. Englannin kielessä muuten sana “swear” tarkoittaa vannomisen lisäksi jännästi myös juuri kiroilua ja sadattelua.
Kun Daavid kohtasi filistealaisen Goljatin, Goljat kirosi häntä “kaikkien jumaliensa nimeen”. (1. Sam. 17:43) Yleisimmät kirosanat liittyvät uskontoon sekä ihmisen elimiin, ruumiintoimintoihin ja seksuaalisuuteen.
Kiroilu vaikuttaa meistä jokaiseen. Tutkimusten mukaan se aktivoi aivoissamme eri osan kuin tavallinen puhe. Myös laulu varastoituu vahvasti. Vaikka esimerkiksi muistisairauden johdosta sanat alkaisivat kadota, laulut ja kiroilu voivat vielä jäädä jäljelle.
Ei siis ole ihme, että Raamattu varoittaa mahduttamasta kiitosta ja kirousta samaan suuhun (Jaak. 3:9-10), ja ohjaa nimenomaan veisaamaan yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittamaan ja laulamaan täydestä sydämestä Herralle (Ef. 5:19).
3) Herran nimen avuksi huutaminen ja ylistäminen
On siis olemassa myös oikea tapa käyttää Herran nimeä.
Se afganistanilainen nainen sai pelottavan kaaoksen keskellä avun nimellä “Suomi”. Raamatussa sanotaan, että: “Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.” (Room. 10:13) Ja siihen tuo toinen käsky meitä ohjaa, koska huutaessamme häntä avuksi, me kunnioitamme hänen ylhäistä olemustaan ja tekojaan.
Tämän päivän Jesajan kirjan tekstissä sanotaan, että: “Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.” (Jes. 26:12) Niinpä se pelastus, jonka hän on toteuttanut Kristuksessa, on meille täysin ilmainen lahja, siitä meillä ei ole minkäänlaista ansiota – kaikki kunnia kuuluu yksin Jumalan nimelle.
Kristuksen suusta ei ollut kuultu turhia sanoja, eikä hän ollut pettänyt puheillaan, mutta pyhän Jumalan vihan tuli kohtasi häntä sen jumalattomuuden tähden, johon me olemme syylliset. Jeesus huusi ristillä: “Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46), mutta silloin taivas vaikeni.
Hän joutui jäämään suuren tuskansa keskellä yksin, pilkattuna ja nöyryytettynä. Hän kärsi meille kuuluneen rangaistuksen ja kuoli puolestamme, jotta sinä ja minä saamme huutaa Herraa avuksi.
Siksi saat sanoa psalmin kirjoittajan tavoin, että: “Herra, nimesi kunnian tähden anna anteeksi suuret syntini.” (Ps. 25:11) Kristuksen tähden saat uskoa tässä ja nyt kaikki syntisi anteeksi.
Nyt Jumala on korottanut Kristuksen “yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman”. (Fil. 2:9) “Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: “Jeesus Kristus on Herra.”” (Fil. 2:10-11)
Jeesuksen nimessä on kaikille kansoille “saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista” (Luuk. 24:47), sillä hänen veressään on solmittu ja vahvistettu kaikkia kansoja koskeva uusi liitto, ja siksi ihmeellisesti mekin “olemme saaneet Jumalan lapsen nimen”. (1. Joh. 3:1) Ja niinpä me kiitämme ja ylistämme taivaallista Isäämme rukoilemalla: “Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” (Matt. 6:9)
Rukoillaan. Rakas Jumala, kiitos siitä, että olet luonut meidät elämään. Ja kiitos syntiemme sovituksesta Kristuksessa, jonka tähden me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen. Auta meitä aina kiittämään, kumartamaan ja ylistämään sinun pyhää nimeäsi, ja tuomaan sanasi kautta sitä nimeä tunnetuksi myös niille, jotka eivät sinua vielä tunne. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 