Herran palvelijan sana – Jes. 50:4-10

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 10.4.2022
Palmusunnuntai, 1. vuosikerta
Jes. 50:4–10

Herra, minun Jumalani,
on antanut minulle taitavan kielen,
niin että voin sanalla rohkaista uupunutta.
Aamu aamulta hän herättää minut,
herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin.
Herra avasi minun korvani,
ja minä tottelin,
en väistänyt tehtävääni.
Minä tarjosin selkäni lyötäväksi
ja poskieni parran revittäväksi,
en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä.
Herra, minun Jumalani, auttaa minua,
siksi en pelkää häväistystä.
Olen kovettanut kasvoni piikiven kaltaisiksi.
Minä tiedän, etten jää häpeääni,
sillä hän on lähellä, hän osoittaa syyttömyyteni
– kuka voisi minua syyttää!
Asettukaamme siis käymään oikeutta.
Tahtooko joku ajaa kannetta minua vastaan?
Astukoon hän esiin!
Herra, minun Jumalani, on minun auttajani.
Kuka voisi osoittaa minut syylliseksi?
Nuo kaikki häviävät
kuin vaate, jonka koi syö.
Se teistä, joka pelkää Jumalaa,
kuulkoon Herran palvelijan sanaa.
Joka kulkee syvällä pimeydessä
ilman valoa,
luottakoon Herran nimeen
ja turvautukoon Jumalaan.

Johdanto

Ukraina joutui helmikuun lopulla hyökkäyksen kohteeksi, ja sitä hirveyttä on jatkunut tähän asti. Kaiken aikaa tapahtuu ja paljastuu kamalia asioita.

Tämän päivän teksti on Vanhasta testamentista profeetta Jesajan kirjasta, jossa puhutaan Herran palvelijasta: “Herra, minun Jumalani, on antanut minulle taitavan kielen, niin että voin sanalla rohkaista uupunutta.” (Jes. 50:4)

Riippumatta nyt siitä, kenestä palvelijasta tässä puhutaan, niin myös Ukrainan presidentti Zelenskyillä on taitava kieli, jolla hän rohkaisee ja innoittaa juuri tällä hetkellä monia. Muun muassa viime perjantaina (8.4.2022) hän sanoi, että rohkeus on ukrainalaisten brändi.

Yhdysvaltojen kerrotaan tarjonneen Zelenskyille heti sodan alussa kyytiä pois maasta, mutta hän ei väistänyt tehtäväänsä, vaan jäi johtamaan kansansa keskelle. Niinpä hänen vihollisensa on halunnut vaientaa hänet tai vääristellä hänen sanojaan.

Maaliskuun puolivälissä Facebookin emoyhtiö Meta poisti palveluistaan syväväärennöksen, deepfake-videon, jossa Zelenskyi käski Ukrainan joukkoja antautumaan. Se oli siis tekoälyn avulla luotu videoväärennös Zelenskyistä puhumassa sellaisia asioita, joita hän ei ollut sanonut.

Paholainen sepitti paratiisissa ensimmäisille ihmisille vaihtoehtoisen maailmanselityksen, pirullisen verbaaliakrobatian Jumalan sanomisista ja motiiveista. “Onko Jumala todella sanonut?” (1. Moos. 3:1)

Voiko Jumalan sanaan luottaa, vai onko se deepfake?

Katsotaan tänään kolmea asiaa:
1) Mitä saa sanoa?
2) Tuomio huutoäänestyksellä
3) Älkää pelätkö ihmisten pilkkaa

1) Mitä saa sanoa?

Jesajan kirja puhuu siis palvelijasta, jolle Herra on antanut taitavan kielen, niin että voi sanalla rohkaista uupunutta. Mutta miksi tuota tehtävänsä täyttävää Herran palvelijaa vainotaan, ja miksi hän joutuu lyötäväksi ja häväistäväksi? Loukkaavatko hänen sanansa joitakuita? Eikö hänen olisi paljon mukavampaa elää rauhassa kuin ajautua konfliktiin?

Ja kuka tämä Herran palvelija ylipäätään on? Onko se profeetta, joku Herran sanan julistaja (Jes. 50:10), tai jokin yhteisö, kuten Israel tai Herralle uskollisten joukko? Varsinkin juutalaiset ovat tätä kysymystä paljon pohtineet.

Jesajan kirjassa vähän tätä kohtaa myöhemmin tulee vastaan kuvaus halveksitusta Herran palvelijasta, joka viedään teuraaksi kuin karitsa, joka kärsii rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, ja jonka haavojen hinnalla me olemme parantuneet. (Jes. 53) Hänestä myös mainitaan, että “hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon”, mutta “rikkaan haudassa hän sai leposijansa”. (Jes. 53:9) “Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.” (Jes. 53:9)

Siinä on siis kärsivästä Kristuksesta varsin tarkka kuvaus, joka on kirjoitettu jo monia satoja vuosia ennen kuin hän edes syntyi ihmiseksi tähän maailmaan.

Tämänkin päivän Jesajan tekstissä Herran palvelija tulee häväistyksi, ja niinpä se kuvaus yhdistyy myös Kristuksen kärsimykseen. Oikeudenkäynnistäkin siinä puhutaan, ja kanteen ajamisesta syytöntä vastaan.

Me ihmiset diggaamme sellaisia sankareita, jotka taistelevat kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan. Jeesus oli lähtökohtaisesti sellainen, mutta miksi häntä ei välttämättä kunnioiteta? Ehkä siksi, että harva meistä pitää niin suorapuheisista sankareista, jotka osoittavat, että me itse olemme niitä väärintekijöitä, pahiksia.

Jeesus tuli tähän maailmaan taistelemaan vapauden puolesta, mutta ei esimerkiksi meidän ajallemme tärkeän seksuaalisen vapauden puolesta. Mikä tämä tällainen sankari siis oikein on, joka puhuu rakkaudesta, mutta ei seksuaalisen vallankumouksen hengessä?

Jo Kristukselle tietä raivannut Johannes Kastaja menetti päänsä, ilman oikeudenkäyntiä, kun hän uskalsi mainita neljännesruhtinas Herodes Antipaalle, että tämä oli syyllistynyt aviorikokseen. (Matt. 14:1-12)

Puhe synnistä ja häpeästä ei herätä positiivisia viboja vielä tänäkään päivänä, ja niitä on puitu viime kuukaudet ihan Helsingin käräjäoikeudessa asti. Valtakunnansyyttäjä syytti kansanedustaja Päivi Räsästä ja Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjolaa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuo pykälä (10 §) löytyy rikoslain luvusta 11, jonka otsikkona on “Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan”.

Mutta Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: “Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mark. 8:38)

Sen lisäksi, että tuo Jeesuksen mainitsema uskottomuus on muun kuin Jumalan palvelemista, se viittaa alkukielessä myös aviorikokseen, haureuteen.

Jeesus puhui häikäisevän älykkäästi, täynnä armoa ja totuutta, eikä vain sellaisia mukavia asioita, joita me mielellään kertoilemme, jotta kahvipöydässä säilyy miellyttävä tunnelma. Hänen puhettaan pidettiin sietämättömänä (Joh. 6:60), suorastaan loukkaavana. (Luuk. 11:45) Jossain kohtaa Jeesuksen kuulijakunta harventui niin vauhdikkaasti, että hän kysyi jopa niiltä kahdeltatoista opetuslapseltaan, että aikoivatko hekin lähteä pois. (Joh. 6:67)

Jeesuksen puhe suututti ihmisiä silloin, ja se suututtaa meitä vielä tänäänkin, koska hän puhuu juuri meidän synneistämme.

Ja Jeesus puhui suorasanaisesti myös helvetistä, ikuisesta rangaistuksesta ja häpeästä, jonne joutuvat ne, jotka hylkäävät hänet. Se on niin kauhistuttavaa puhetta, että moni pohtii, minkä ikäisille lapsille voi sellaisesta kertoa, tai voiko edes aikuisille. Jeesuksen puhe helvettiin joutumisesta on sellaista, josta ehkä ajattelet, että Jumalan kuuluisi saada tuomio rikoksesta ihmisyyttä vastaan.

Mutta viime aikojen tapahtumat ovat kuitenkin nostaneet puheen helvetistä jälleen huulille, kun moni ukrainalainen elää nyt maanpäällisen liekkimeren keskellä ja monet ovat kammottavien sotarikosten uhreja.

Kiovan lähistöllä sijaitsevan Makarivin pikkukaupungin pormestari Vadim Tokar piti Helsingin Sanomien haastattelussa epätodennäköisenä, että sotarikoksiin syyllistyneitä saataisiin oikeuteen vastaamaan teoistaan. Tokar sanoi, että: ”He voivat saada tuomionsa ehkä vain Jumalan edessä.” (HS.fi 7.4.2022)

Meidän sydämemme janoaa oikeutta niille, jotka ovat kärsineet julmuuksissa, ja rangaistusta pahantekijöille.

Mutta Jeesus osoitti, että meistä jokainen on lähtökohtaisesti ansainnut kadotuksen. Hän sanoi: “Jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ‘Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ‘Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.” (Matt. 5:22)

Jeesus ei tullut tähän maailmaan antamaan avointa valtakirjaa siihen, että saisit rypeä sellaisissa mieliteoissasi, jotka ovat Jumalan sanan vastaisia. Hän ei myöskään tullut vaikenemaan synnistä ja häpeästä, vaan pelastamaan meidät syntiemme tuomiosta ja ikuisesta häpeästä. Hän tuli vapauttamaan meidät turmiovalloista ja kutsumaan meidät syntiset ihmiset takaisin Jumalan yhteyteen.

2) Tuomio huutoäänestyksellä

Nimilista niistä juutalaisista, jotka ovat historian aikana johtaneet jotain valtiota, on yllättävän pitkä, ja sieltä löytyy monta presidenttiä ja pääministeriä. Esimerkiksi muutama vuosi sitten Belgian ensimmäinen pääministerinä toiminut nainen Sophie Wilmès oli samalla myös Belgian ensimmäinen juutalainen pääministeri. Myös Ukrainan presidentti Zelenskyi on juutalainen.

Jesajan kirjassa, tämän päivän tekstiä edeltävässä luvussa, Herra, “kansansa lunastaja”, sanoo palvelijalleen Israelille, “tälle kaikkien halveksimalle, muukalaisten inhoamalle, itsevaltiaitten orjalle: “Kuninkaat saavat vielä nähdä! He nousevat osoittamaan kunnioitusta, ruhtinaat heittäytyvät maahan edessäsi.”” (Jes. 49:7)

Zelenskyi on viime aikoina puhunut etäyhteydellä eri maiden parlamenteille, ja saanut niiltä aplodit seisten. Näin tapahtui myös toissapäivänä (8.4.2022) Suomen eduskunnassa. Zelenskyille ei kuitenkaan taputeta seisten siksi, että hän on juutalainen, vaan siksi mitä hän edustaa, ja seisten on taputettu myös Ukrainan suurlähettiläille.

Jeesus oli sellainen juutalainen, jolle valtaapitävät eivät osoittaneet suosiota seisten. Kansa kyllä hurrasi hänet portista sisälle, kun Jeesus elämänsä lopulla ratsasti aasilla Jerusalemiin. Mutta pian sen jälkeen vihaiset ihmiset huusivat hänet vietäväksi kaupungin toisen puolen portista ulos, teloituspaikalle.

Se tuomio julistettiin oikeusistunnossa, joka oli oikeastaan kansanäänestys. Tämän maailmankaikkeuden valtias tuomittiin huutoäänestyksellä, koska yleinen mielipide halusi vaientaa hänet pysyvästi.

Jeesus oli Herran uskollinen palvelija, joka raahattiin häväistäväksi ja lyötäväksi. Mutta hän suostui siihen häpeään, kuolemaan nöyrästi ristillä, sovittaakseen puhtaana uhrina verellään koko maailman synnin. Sen sijaan, että Jumala syyttäisi sinua, hän julistaakin sinut Kristuksessa vanhurskaaksi! (Room. 8:33)

Siksi, Kristuksen veren tähden, saat tässä ja nyt uskoa kaikki syntisi anteeksi, ja saat sanoa tämän päivän Jesajan kirjan tekstin tavoin: “Herra, minun Jumalani, on minun auttajani. Kuka voisi osoittaa minut syylliseksi?” (Jes. 50:9)

3) Älkää pelätkö ihmisten pilkkaa

Aamu aamulta Jumala haluaa herättää sinun korvasi kuulemaan häntä (Jes. 50:4), lukemaan ahkerasti hänen sanaansa. Jumala on luonut tämän maailman sanallaan, ja hän hallitsee ja johtaa sitä sanallaan. Siksi sielunvihollisen pääkohteena on Jumalan sana, saada se näyttämään deepfakelta, naurettavalta tai jopa rikolliselta, jotta luopuisit Jumalan sanasta, laskisit hengellisen taisteluvarustuksen (Ef. 6:10-18) ja antaisit periksi.

Mutta tämän päivän tekstiä seuraavassa luvussa Herra sanoo omilleen: “Älkää pelätkö ihmisten pilkkaa, älkää säikkykö heidän herjauksiaan! Heidän käy kuin vaatteen, jonka toukka kalvaa rikki, kuin villakankaan, jonka koi syö. Mutta minun vanhurskauteni pysyy iäti, minun pelastava armoni polvesta polveen.” (Jes. 51:7-8)

Niinpä meitä kehotetaan Raamatussa, että: “Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko.” (Room. 12:14)

Juutalaiseksi syntynyt Jeesus hallitsee nyt tosi Israelia (Room. 9:6), ikuisesti kestävää taivaan valtakuntaa, jonka jäseniksi meidät on liitetty kasteessa. Kerran kuninkaat saavat vielä nähdä, että Kristus on se, jonka “nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: “Jeesus Kristus on Herra.”” (Fil. 2:10-11)

Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, siitä, että sinä elät ja hallitset ikuisesti. Kiitos, että kaikki asiat tässä maailmassa ja meidän elämässämme on sinun kädessäsi, ja saamme aina turvautua sinuun. Kiitos siitä, että kaikki syntimme on Kristuksen tähden anteeksi annettu. Auta meitä tutkimaan ahkerasti sinun sanaasi ja pitämään siitä aina rohkeasti kiinni. Jeesuksen nimessä aamen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s