Tekijän oikeus – Hoos. 11:1-4,7

Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 26.6.2022
3. sunnuntai helluntaista, 1. vuosikerta
Hoos. 11: 1-4, 7

– Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä,
Egyptistä minä kutsuin poikani.
Sitten Israel kuuli muita kutsuja
ja kääntyi pois.
Se uhrasi baaleille,
poltti uhreja kivipatsaille.
Minä opetin Efraimin kävelemään,
kannattelin sitä käsivarsista.
Mutta Efraim ei käsittänyt,
että minä sitä hoidin.
Lempeästi, rakkauden köysin
minä vedin sitä luokseni.
Niin kuin mies syöttäessään juhtaansa
nostaa ikeen sen niskasta,
niin minä käännyin Efraimin puoleen
ja annoin sen syödä.
Kansani horjuu kahtaalle:
minuun päin ja minusta pois.
Se huutaa avuksi Korkeinta
mutta ei saa apua.

Johdanto

Me olemme Soilin kanssa olleet naimisissa 22 vuotta. Meillä tulee välillä sellaisia tilanteita, että toinen muistaa väärin sen, että olisi itse sanonut jonkin kuolemattoman lauseen tai ajatuksen, vaikka sen on oikeasti sanonut toinen meistä. Eli meillä on välillä näkemyseroja tekijästä ja tekijänoikeuksista.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja lahjoitti meille luovuuden. Nyt ihminen on luonut ja luomassa tekoälyn omaksi kuvakseen, ja tekoäly on esimerkiksi säveltänyt kappaleita.

Haittaako tekoälyä, jos se ei saa siitä kunniaa tai se ei omista kappaleen oikeuksia ja saa siitä rojalteja? Pistääkö tekoäly pahakseen, jos joku ihminen yrittää ottaa kunnian sen tekemästä biisistä itselleen? Riittääkö tekoälylle, että biisin tekijäksi merkitään “tekoäly”, vähän niin kuin siihen kirjoitettaisiin pelkästään ”ihminen”, jos joku ihminen tekee biisin? Yrittääkö tekoäly jossain vaiheessa kirjoittaa historiaa uusiksi ja saada kunniaa itselleen sellaisista asioista, joita se ei itse ole tehnyt?

Katsotaan tänään kahta asiaa:
1) Kahtaalle horjuva kansa
2) Egyptistä kutsuttu Poika

1) Kahtaalle horjuva kansa

Tämän päivän tekstissä eletään 700-lukua eKr., ja siinä puhutaan Israelista ja Efraimista.

Tuhatkunta vuotta aiemmin oli elänyt Jaakob-niminen mies, jolle Jumala antoi nimeksi Israel. (1. Moos. 32:29) Jaakobilla eli Israelilla oli kaksitoista poikaa, ja heidän jälkeläisistään muodostui Israelin kaksitoista heimoa.

Näistä Leevin heimon Jumala kiinnitti pyhäkköpalvelukseen, ja niinpä kun luvattua maata alettiin jakaa kullekin heimolle tonteiksi, Joosefin poikien Manassen ja Efraimin jälkeläiset laskettiin kahdeksi eri heimoksi, jotta silloinkin säilyi luku 12.

900-luvulla eKr. kun Israelin kuningas Salomo kuoli, Israelin heimojen sukset menivät pahasti ristiin, ja valtakunta jakautui Israelin pohjoisvaltioon ja eteläiseen Juudaan, jossa sijaitsi Jerusalem. Efraim oli yksi Israelin 10 pohjoisesta heimosta, mutta Efraimin heimon merkittävyyden takia sillä tarkoitetaan Vanhassa testamentissa myös koko pohjoista Israelia.

Profeetta Hoosea, jonka kirjasta tämän päivän teksti on, toimi siis 700-luvulla eKr. siellä Israelin pohjoisvaltakunnan alueella, jonka pääkaupunkina oli Samarian kaupunki.

Siihen mennessä Jumalalla ja israelilaisilla oli jo tuhatkunta vuotta yhteistä historiaa. Niihin vuosiin oli mahtunut suuria johtajia, kuten Mooses, Joosua ja kuningas Daavid. Nyt pohjoisella Israelilla oli vain sellaisia kuninkaita, jotka tekivät sitä, mikä on väärää Herran silmissä.

Raamatussa Jumalan ja Israelin välistä suhdetta verrataan avioliittoon, ja siinä on myötä- ja vastamäkiä riittänyt. Jumala kyllä oli uskollinen, mutta israelilaiset eivät olleet uskollisia Jumalalle – he tiirailivat aktiivisesti muuta tarjontaa.

Jopa Hoosean oma elämä havainnollisti tuota uskottomuutta, sillä Jumala käski häntä ottamaan sellaisen vaimon, joka on tulkinnasta riippuen joko prostituoitu tai muuten avionrikkoja. Ja Hoosean piti ottaa omikseen ne lapset, jotka vaimo saisi. (Hoos. 1:2)

On hienoa, että täällä Helsingin Luther-kirkossa meitä on erilaisista taustoista, vaikka olisit prostituoitu tai kuluttaisit aikasi paljastavien kuvien parissa. Jumala kuitenkin kutsuu meistä jokaista tunnustamaan tekomme ja hylkäämään sen, mikä on hänen käskyjensä vastaista. Hänellä on annettavanaan niin paljon enemmän ja parempaa.

Tämän päivän tekstissä Jumala puhuu pohjoisen Israelin ihmisille kuin rakastavana vanhempana. Herra sanoo esimerkiksi, että hän opetti Efraimin kävelemään. (Hoos. 11:3)

Pienen lapsen ensimmäiset askeleet ovat aivan mahtavan upea hetki – se hetki on täynnä iloa ja innostusta. Mutta samalla kun pieni lapsi alkaa kävellä, järki ja kokemusten tuoma viisaus eivät ole vielä samalla tasolla liikkumiskyvyn kanssa. Silloin on vaarana sattua ja tapahtua kaikenlaista ikävää.

Nyt meillä on myös välineitä, joilla pystyy liikkumaan nopeasti ja kauas. Tänäkin juhannuksena olet saattanut käydä useiden satojen kilometrien päässä ja tulla pikavauhtia takaisin.

Mahdollisuus liikkua on yksi tärkeä osa vapautta ja itsenäisyyttä. Liikkumisvapautta pidetään nykyään keskeisenä ihmisoikeutena. Sitä rajoitettiin koronan takia rankalla kädellä pari vuotta sitten keväällä (2020), kun täältä Uudeltamaalta ei päässyt muualle kuin vain välttämättömissä erityistilanteissa.

Jumala itse on luonut meille kyvyn liikkua. Hän ei siis ole istuttanut meitä paikoillemme.

Vaikka Jumala on se, joka on meille nämäkin kyvyt luonut, ja hän on kannatellut myös sinua ja minua käsivarsista, niin että pääsisimme eri tilanteissa jaloillemme, syntiinlankeemuksen takia meidän ihmisten liikkeen suunta on Jumalasta poispäin. Synnin tähden haluamme hurauttaa hänestä mahdollisimman kauas, päästä Jumalasta eroon niin, ettei tarvitsisi jakaa elämää intiimisti hänen kanssaan.

Mutta vaikka kulkisit Jumalasta kuinka kauas tahansa, et kuitenkaan saavuta itsenäisyyttä, vaan sinua hallitsevat muut valtiaat. Israelilaisten elämässä se tarkoitti epäjumalanpatsaiden palvelemista, niin kuin tässä todetaan: “Se uhrasi baaleille, poltti uhreja kivipatsaille.” (Hoos. 11:2)

Baal tarkoittaa “herraa”, ja se oli Kanaaninmaan kansojen palvoma epäjumala, jonka ajateltiin olevan korkein jumala, ja liittyvän hedelmällisyyteen. Israelilaiset omaksuivat Baalin palvonnan kovin luontevasti, koska sen aistillisemmat hedelmällisyysriitit houkuttelivat ihmisiä enemmän kuin Israelin Jumalan palvontamenot.

Eri paikkakunnilla oli myös omat baalinsa. Jos Raamatussasi on Vanhan testamentin karttoja, niin löydät sieltä paikkakuntia, joissa on erilaisia sanoja Baal-nimen liitteenä. Niinpä Israelin profeetat joutuivat jatkuvasti taistelemaan Baalin palvontaa vastaan, mutta he eivät tuntuneet saavan viestiään perille.

Häviääkö Jumala myös sinun sydämessäsi joillekin paljon houkuttelevammille vaihtoehdoille? Kunnioitatko sinä Jumalan tekijänoikeuksia, vai oletko nimennyt olemassaolevan hyvän joidenkin muiden ansioksi?

Tänä päivänä länsimaissa tavataan antaa kunnia olemassaolosta sattumalle – kosmiselle lottokupongille, jolla voiton todennäköisyys oli tähtitieteellisen pieni – ja luonnolle, niin kuin se olisi itse itsensä suunnitellut.

Jos sinä siivoat, imuroit, peset pyykit ja tiskaat astiat, ja sitten muut tulevat sanomaan, että sen on täytynyt tapahtua sattumalta ja itsekseen, niin varmaankin hermostuisit. Sen voi siis hyvin ymmärtää, että Kaikkivaltiasta Jumalaa sapettaa se, että me dissaamme häntä, vaikka juuri hän on se, joka on kaiken tehnyt (Job 12:9) – siis myös meidät itsemme ja kaiken sen, mitä me tuppaamme kulloinkin palvomaan.

Jumala on meidän tekijämme, ja hän nostaa meidät ihmiset pystyyn, ja katsoo, mihin suuntaan me lähdemme kävelemään. Kun Jeesus paransi kymmenen spitaalista, vain yksi heistä palasi kiittämään Jeesusta. (Luuk. 17:11-19)

Suomalaisten heimojen ja kansan historia kristinuskon Jumalan kanssa on kestänyt vuosisatoja. Miten kiitollisia me olemme hänelle siitä, miten Herra on varjellut meidän maatamme ja nostanut sen jaloilleen, yhdeksi maailman parhaista maista?

Herra sanoo tämän päivän tekstissä: “Kansani horjuu kahtaalle: minuun päin ja minusta pois.” (Hoos. 11:7) Jo edellisellä vuosisadalla, 800-luvulla eKr., kun profeetta Elia kohtasi 450 Baalin profeettaa Karmelinvuorella, hän kysyi kansalta: “Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” (1. Kun. 18:21)

Sen, joka hylkää Jumalan, joutuu lopulta ikuiseen eroon Jumalasta, ikuiseen kadotukseen. Jumala itse on kuitenkin tehnyt kaikkensa, ettei niin kävisi.

2) Egyptistä kutsuttu Poika

Tämän päivän Hoosean kirjan kohta alkaa näin: “Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, Egyptistä minä kutsuin poikani.” (Hoos. 11:1) Tuo “poikani” tuossa on yksikössä, eikä monikossa. Toisessa Mooseksen kirjassa Jumala kutsuu Israelia esikoispojakseen (2. Moos. 4:22), ja nyt tässä siis viitataan Israeliin kansana.

Reilusti yli toista tuhatta vuotta aiemmin Jumala oli johtanut Jaakobin eli Israelin perheineen Egyptiin pelastumaan nälkäkuolemalta, pakenemaan kuolemaa. (1. Moos. 45:5-10) Mutta kun vuosisatojen kuluessa israelilaiset joutuivat siellä orjan asemaan, Jumala teki suuria ihmeitä ja vapautti heidät sieltä. Kirkkovuoden tekstissä hypätään yli niistä Hoosean kirjan jakeista, joissa puhutaan joutumisesta takaisin Egyptiin, jos Israel ei käänny Herran puoleen. (Hoos. 11:5)

Noihin erikoisiin sanoihin, “Egyptistä minä kutsuin poikani”, viitataan myös tunnetussa kohdassa Uudessa testamentissa. Matteuksen evankeliumin kerrotaan, että Jeesuksen kasvatti-isä Joosef, Jeesuksen äiti Maria ja Jeesus-lapsi pakenivat Egyptiin ja pysyivät siellä kuningas Herodes Suuren kuolemaan asti. (Matt. 2:13-15) Herodes halusi tappaa Jeesus-lapsen, päästä täysin eroon Jeesuksesta, koska katsoi tämän uhkaavan hänen valtaansa. Ja sitten siinä todetaan: “Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: “Egyptistä minä kutsuin poikani.”” (Matt. 2:15)

Jeesus joutui menemään sinne, missä hänen kansansa oli elänyt suuren mahdin orjuuttamana, mutta Herra kutsui hänet, esikoisensa, sieltä pois. Kun ihmiset naulasivat Jeesuksen ristille, hän astui alas tuonelaan. Niin kuin Jumala Egyptissä mursi väkisin faraon vallan pääsiäisenä, Jeesus voitti kuolemalla ja ylösnousemisellaan synnin, kuoleman ja Paholaisen vallan. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, esikoisena (1. Kor. 15:20, Kol. 1:18), eli Jeesus on siis se lopullinen exodus, johon jo se ensimmäinen exodus, lähtö Egyptistä, viittasi.

Synneistämme huolimatta on Jumala on edelleenkin kuin rakastava vanhempi, mikä näkyy esimerkiksi siinä, kun hän pohtii tämän päivän tekstialuetta seuraavassa jakeessa: “Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel!” (Hoos. 11:8) “Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli.” (Hoos. 11:8)

Kun siis Jumala ottaa kiinni käsivarsista ja opettaa kävelemään (Hoos. 11:3), hänen tarkoituksensa on selvä. Hän nostaa elämään, katkaisee siteet ja kahleet, ja lähettää kulkemaan kohti vapautta ja upeaa isänmaata.

Jeesus sovitti ristillä meidän ja koko maailman syntien rangaistuksen, ja siinä työssä vain hänellä on tekijänoikeudet. Mutta sen työnsä hän lukee myös sinun hyväksesi. Siksi Kristuksen veren tähden saat uskoa kaikki syntisi anteeksi.

Israelin kansan vaappuva vaellus osoittaa kaiken kaikkiaan, kuinka vaikeaa Herran seuraaminen on. Siksi älä jää pois messusta, vaan käy ehtoollisella säännöllisesti, koska Herra itse vahvistaa sinua sen kautta. Hän vahvistaa sinua myös sanansa kautta, joten lue ahkerasti Raamattua. 1800-luvun kuuluisa julistaja Charles H. Spurgeon sanoi, että: “Lipsuminen alkaa pölyisistä Raamatuista.” (Spurgeon: Psalmien kirjan kommentaari osa 1, s. 77)

Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, siitä, että olet meistä jokaisen luonut ja lunastanut. Kiitos, että saamme olla matkalla kohti sinun ikuista valtakuntaasi. Auta, että emme kuuntelisi niitä houkutuksia, jotka yrittävät viedä meitä harhaan, vaan vahvista sinä itse meitä sanasi ja sakramenttiesi kautta. Jeesuksen nimessä aamen.