Martti Haverisen saarna Helsingin Luther-kirkon messussa 9.4.2023
Pääsiäispäivä, 2. vuosikerta
1. Kor. 15: 12-22
Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen – mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.
Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.
Johdanto
1980-luvun puolivälissä tehtiin eri aikakausien yli kulkeva fantasiaelokuva, Highlander. Siinä leffassa ihmiskunnan keskuudessa elää yksittäisiä tyyppejä, jotka eivät vanhene, eivätkä kuole vaikka haavoittuisivat. He kuolevat vain, jos toinen kuolematon lyö miekalla pään poikki. Ja sitä nuo sitten tekevät – se on action-elokuva – taistelevat keskenään teemalla “there can be only one”, voi olla vain yksi.
Ajatus kuolemattomuudesta voi tuntua houkuttelevalta, mutta tuon elokuvan taustalla kulkee kuitenkin myös haikea pohjavire: Miltä se tuntuisi, jos itsestä poiketen rakkaat ihmiset ympärillä vanhenisivat ja kuolisivat, ja itse jäisi vuosisatojen ajaksi jatkamaan elämää ilman heitä?
Mitä jos sinä olisit syntynyt vaikkapa 1500-luvulla, ja vaeltaisit nyt meidän, tämän nykyisen sukupolven keskellä? Miltä tuntuisi sukupolvi sukupolven jälkeen muodostaa läheisiä ihmissuhteita ja parisuhteita kuolevaisiin ihmisiin, ja joutua jättämään hyvästejä näiden kuolinvuoteella? Alkaisiko menetyksiin turtua, rakkaus viiletä, alkaisiko sitä pitää ihmisiin etäisyyttä?
Jaksaisiko elämä vielä innostaa, jos jo kaiken kokeneena enää ei tulisi suuria yllätyksiä vastaan? Missä kohtaa kulkee raja, että kokee saaneensa elämästä kyllänsä?
Queen-yhtye teki siihen Highlander-elokuvaan surumielisen laulun “Who wants to live forever” – kuka haluaa elää ikuisesti?
Katsotaan tänään kolmea näkökulmaa.
1) Kristuksen ylösnousemus on avain
2) Mitä ikuisuus tarjoaa?
3) Rakkaus on avain
1) Kristuksen ylösnousemus on avain
Tässä elämässä on monenlaista tuskaa ja kuolemaa, ja rakkaista ihmisistä joutuu luopumaan. Ehkä sinullakin on juuri nyt jokin vaikea tilanne tai sairaus.
Moni meistä toivoo, että tämän elämän tuolla puolen asiat olisivat paremmin. Että on aika, kun vääryys saa rangaistuksensa, sairauksia ei enää ole, eikä puutetta, kuolemaa tai kyyneliä. Mutta onko kuoleman jälkeen elämää?
Korintin seurakunnassa oli ihmisiä, jotka puhuivat, että kuolleiden ylösnousemusta ei ole. (1. Kor. 15:12) Oma kysymyksensä on, että mitä he sitten kokivat saavansa seurakunnasta.
Apostoli Paavali kirjoittaa tässä tämän päivän tekstissä, että jos kuolleiden ylösnousemusta ei ole, ja Kristusta ei siis ole herätetty kuolleista, vain tämän elämän ajaksi Kristukseen toivonsa panneet ovat säälittäviä, “säälittävimpiä kaikista ihmisistä”. (1. Kor. 15:19)
Mutta Paavali tekee rohkean panostuksen ja laittaa kaiken yhden kortin varaan – sen varaan, että Kristuksen ylösnousemus on totta. Sillä jos Kristus ei ole noussut kuolleista, Paavalin julistus on aivan turhaa lätinää. (1. Kor. 15:14)
Tuo sama ajatus kirkastui minulle vastaavantyyppisellä tavalla nuorena teologian opiskelijana yhdellä luennolla, kun eräs yliopistolla opettava korosti, että Raamattu on täynnä ristiriitoja. Kun häntä siinä kuuntelin, mietin, että mitä Raamatusta jää jäljelle. Tulin siihen tulokseen, että jos Jeesus ei ole totisesti ylösnoussut, niin ihan turhaan minä olen opiskelemassa evankeliumin julistajaksi.
Siinä hetkessä ja siitä eteenpäin juuri Kristuksen ylösnousemuksesta tuli se yleisavain, jonka kautta minulle avautui luottamus Raamattuun.
Vaikka en ole kohdannut ylösnoussutta Kristusta yhtä ihmeellisellä tavalla kuin Paavali kohtasi hänet Damaskoksen lähellä (Ap.t. 9:1-6), minut on kuitenkin Herramme ylösnousemuksesta vakuuttanut se lukuisa todistajien joukko ja ketju, joka lähti siitä kertomaan. Jeesuksen hauta oli tyhjä, hän nousi ruumiillisesti kuolleista, ja se on historiallinen tosiasia.
Kun siis törmään Raamatussa johonkin vaikeaan kysymykseen, suhteutan sitä Kristuksen ylösnousemusta vasten. Jos Jumalan voima kerran riitti herättämään Kristuksen kuolleista, niin varmasti hän pystyy handlaamaan myös Raamatun vaikeat kysymykset, vaikka minulla ei olisikaan niihin kaikkiin vastauksia.
Niin kuin Paavali opettaa, evankeliumin sanoma seisoo tai kaatuu Kristuksen ylösnousemuksen varassa.
2) Mitä ikuisuus tarjoaa?
Vai ajatteletko sinä niin, että usko tuonpuoleisuuteen on säälittävää? Että mitä edes olisi odotettavissa siellä ikuisuudessa, jota Jumala tarjoaa Kristuksessa?
Meidän rajallisten ihmisten on mahdotonta hahmottaa äärettömyyttä. Mitä se on, kun elämä ilman murheita vain jatkuu ja jatkuu?
Tässä elämässä joskus jo yksi päivä yksin omassa kodissa tai koulun oppitunnilla voi tuntua puuduttavan tylsältä. Miten ajan saisi kulumaan ikuisuudessa?
On vaikea käsittää, minkälaista elämä on, jos ei joudu taistelemaan olemassaolosta ja harvoista resursseista.
Kehitätkö sinä jatkuvasti itseäsi ja ideoitasi, jotta voittaisit kilpailijoita esimerkiksi työelämän pudotuspeleissä, “there can be only one”? Ponnisteletko saadaksesi jonkin pienemmän tai isomman aseman? Tai pistääkö sinua liikkeelle halu saada itsellesi aina vain erilaisia uusia asioita ja kokemuksia?
Eikö ikuisuudessa uhkaa tylsistyminen, jos siellä ei ole taistelua, jännitystä, kutkuttavaa kaipausta, suuria pettymyksen tunteita ja draivia sisuuntumisesta? Ovatko rajallisuus ja kuolema siis elämän suola, jota ilman emme pysy järjissämme, johon meidän ihmisyytemme on sidottu?
Kansainvälisesti menestynyt suomalaisyhtye HIM liitti kuolemaan jopa romanttisia ajatuksia.
Muutama jae tämän päivän tekstialueen jälkeen apostoli Paavali kirjoittaa kuolemasta vihollisena: “Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.” (1. Kor. 15:26) Raamatun mukaan elämä ei siis ole ihmisen vihollinen, vaan kuolema on.
Kun Jumala loi maailman, hän loi sanallaan asioita tyhjästä, olevaisiksi ja antoi elollisille elämän. Kuolema on elämän antiteesi.
Koska me ihmiset olemme syntisiä, se miten me katsomme myös tuonpuoleista elämää ja ikuisuutta, on synnin vääristämää. Meidän on vaikeaa, ehkä mahdotonta, nähdä mitä elämä on kokonaan ilman omaa etua ajavaa taistelua.
Jos ei ole tuonpuoleisuutta, ei ole myöskään tilit tasaavaa oikeudenmukaisuutta. Paavali toteaa, että “ellei kuolleita herätetä eloon” – ja siteeraa sitten profeetta Jesajaa – “niin syödään ja juodaan, huomenna kuollaan”. (1. Kor. 15:32) Mitä väliä silloin on, miten kohtelet lähimmäistäsi ja toimit vastuullesi annetuissa tehtävissä?
Mutta Raamatun mukaan se mitä teemme, arvioidaan kerran tuomioistuimen edessä. Surkuteltavimpia ovat siksi ne, jotka panostavat kaikkensa vain tähän elämään, ilman Kristusta.
3) Rakkaus on avain
Jeesus oli lähtöisin korkeuksista, highlander. Hän oli ikuinen ja kuolematon, joka suostui syntymään ihmiseksi, kuolevaiseksi.
Myös Jumalasta selvästikin tuntuu tuskalliselta joutua sukupolvi sukupolvelta jättämään hyvästejä, päästämään lopullisesti irti ihmisistä, jotka synti on erottanut hänestä. Jeesus tuli tähän maailmaan siksi, että niin ei tarvitsisi olla. “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)
Kristus ei taistellut itsekkäästi omien etujensa puolesta, vaan hän antoi itsensä meidän kaikkien puolesta, jotta synnillä, kuolemalla ja Paholaisella ei olisi enää valtaa meihin. Kristus oli se, joka murskasi kukistamattomana pidetyn vihollisen pään, käärmeen pään. (1. Moos. 3:15) Tätä maailmaa voi lopulta hallita vain yksi.
Kristus eli ihmisenä täydellisen ja synnittömän elämän, ja nousi ihmiskunnan edustajana kuolleista. Se, että Isä herätti Poikansa kuolleista, osoittaa, että Kristuksen antama täydellinen uhri kelpasi hänelle, riitti maksuksi, emmekä me enää ole syntiemme vallassa.
Paavali kirjoittaa, että “kuolema sai alkunsa ihmisestä”, Aadamista, ja “samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä”, Kristuksesta. (1. Kor. 15:21) Ja Paavali sanoo, että: “Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.” (1. Kor. 15:22)
Siksi Kristuksen tähden saat uskoa kaikki syntisi anteeksi.
Mariska ja Pahat Sudet -yhtyeen laulussa rakkaus paloi parisuhteessa roihuten, mutta nyt sen liekki on sammunut. “Tähän loppuu ikuisuus, tänä perjantaina. Me rakkaus pannaan hautaan, vaik sen piti jatkuu aina.”
Vaikka ihmissuhteet elämässä saattavatkin mennä vinoon, meillä ihmisillä on sisällämme lähtökohtainen ajatus ja kaipaus siitä, että rakkaus ja ikuisuus kuuluvat yhteen. Rakkaus on olemukseltaan ikuista.
Jumalan ikuisesti kestävä rakkaus lienee avain siihen, miksi ikuisuus hänen yhteydessään ei ole tylsää. Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8,16), eikä hänen rakkautensa vähene tai kuole, tai siitä tule vain kädenlämpöistä.
Mistään ei käy ilmi, että Jumala, joka on Ikiaikainen (Dan. 7:9,22), olisi tylsistynyt. Jos ikuisuus ilman syntiä olisi tylsää, ristillä kuolleen Jeesuksen ei olisi kannattanut nousta kuolleista.
Mutta Isä herätti Poikansa kuolleista (Gal. 1:1), sillä hän halusi tarjota meille ihmisille kaikkein parasta. Siksi häntä haluaa hänen yhteydessään ylistää ikuisesti. Jumalaan ja hänen rajattomaan rakkauteensa ei voi kyllästyä.
Jeesus sanoi: “Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö.” (Joh. 6:57) Ja kohta sinäkin saat kohdata rakkaan Vapahtajasi, ylösnousseen Kristuksen, ehtoollisella, rakkauden aterialla.
Vaikka meillä on nyt tässä elämässä paljon surua ja sairautta, hänen tähtensä me saamme elää ikuisesti hänen kirkkaudessaan kaikista murheista vapaana!
Rukoillaan. Kiitos, rakas Jumala, siitä, että herätit Kristuksen kuolleista. Kiitos, että Kristuksen tähden syntiemme on annettu anteeksi, ja saamme elää ikuisesti sinun luonasi. Anna voimaa vaeltaa tässä elämässä loppuun asti sinun omanasi. Jeesuksen nimessä aamen.
Pastori Martti Haverinen 